Pitkään ja hartaasti kehitetty Bayonetta 2 on ollut kovien odotusten ja kitkerän kritiikin kohde julkistuksestaan lähtien. Vaikka edellisen pelin faneja kismittääkin pelin jääminen Wii U -yksinoikeudeksi, totuus on se, että ilman Nintendoa peliä ei olisi olemassa. Hideki Kamiya on näyttänyt kyntensä jo Devil May Cry -sarjan sekä ensimmäisen Bayonettan kanssa. Mies ei petä lupaustaan, sillä Bayonetta 2 on juuri niin reikäpäinen ja viihdyttävä tapaus kuin Kamiyalta vain voi odottaa.
Jo pelin alku kertoo, mistä on kysymys. Ensimmäisen pelin pölyt putsattuaan Bayonetta on letkeästi jouluostoksilla, kunnes taivas repeää hieman erilaisen enkelikuoron säestyksellä mihin jouluisin on yleensä totuttu. Hetkeä myöhemmin ruudun täyttävät autolla seinää pitkin ajava joulupukki, sekä lentokoneen siivellä enkeleitä hiuksillaan ja pistoolikorkkareillaan kurittava kuunoita. Ei ihan jokapäiväinen skenaario.
Mitä pidemmälle seikkailu etenee, sitä mystisemmäksi touhu menee. Tämä on tässä tapauksessa vain ja ainoastaan hyvä asia. Peli ottaa itsensä ja tarinansa vakavasti, mutta energiatikkari syvällä poskessa. Peli ei hajoa missään vaiheessa säheltäväksi slapstickiksi tai päämäärättömäksi demonien pieksennäksi. Päinvastoin kornin tarinan draivi imaisee sisuksiinsa välittömästi ja seuraavaa pöhköä juonenkäännettä odottaa innolla. Tämä on mielikuvituksellista hulluutta oikein tehtynä.
Edellistä Bayonettaa pelanneilla on luultavasti tuttu olo jatko-osan ohjaksissa. Väistöt ja kombot irtoavat vanhaan malliin ja jokainen pelin kannalta oleellinen elementti löytyy sieltä mistä pitääkin. Onneksi Platinum ei ole käyttänyt sellaisenaan edellisen pelin runkoa.
Bayonettan taisteluiden sydän ovat oikein ajoitetut väistöt, joilla kuunoita pystyy hidastamaan aikaa hetkeksi ja lisäämään paukkuja taikamittariin. Kun plakkarissa on tarpeeksi taikapinnoja, kombot voi päättää kivuliaan näköisiin kidutusiskuihin tai kakkosessa uutena ominaisuutena tuleviin Umbra Climaxeihin. Umbra-iskut tekevät vihollisista viipaleita alta aikayksikön, mutta niiden oikea-aikainen käyttö on tärkeää. Jos tehokkaat lyönnit käyttää perushirviöihin, seuraava pomohirvitys odottelee yli-innokasta pelaajaa kulman takana hampaat teroitettuna.
Umbra-kombojen vuoksi väistäminen on himpun verran edellistä peliä helpompaa. Viritystä on tehty ruuvia milli kerrallan vääntäen, mutta prikulleen oikeaan asentoon jättäen, sillä lopputulos on huikaisevan sulavaa pelattavaa. Taisteluiden silkinpehmeä liito on koettava itse, sillä sitä on mahdoton kuvailla sanoin. Bayonetta syöksyy kombosta ja vihollisesta toiseen kuin ajatus, etenkin jos ohjaimen takana on osaava pelaaja.
Bayonetta 2 on edeltäjäänsä helpompi peli, varsinkin kahdella alimmalla vaikeustasolla. Ensimmäistä kertaa kuunoitaa ohjastava pystyy luomaan ruudulle taianomaisia taisteluita kiroilematta. Jos hardkore-osasto lopetti lukemisen tähän, niin syyttäkööt itseään. Bayonetta 2 nimittäin skaalaa vaikeustasoaan nerokkaasti. Haastetta kaipaaville on sitä myös tarjolla.
On pelkästään hyvä juttu, että edellisestä pelistä tutut millisekunnin refleksejä vaatineet QTE-kohdat ja raivostuttavat äkkikuolemat loistavat poissaolollaan. Avattavana hahmona oleva Jeanne on aivan yhtä kireä hidastusten kanssa kuin ennenkin. Jos vaikeustason erehtyy virittämään Hardille ennen vähintään yhtä läpipeluuta pohjalla, peli iskee kirveellä huolettomasti hampaisiin.
Rasittavan pikkutarkkuuden sijasta kakkososa korostaa pelaajan taitoa. Uudet pomohirviöt ovat paikoitellen todella kinkkisiä tapauksia, ja kenttiin piilotetut haasteet ovat aivan yhtä pirullisen vaikeita kuin ennenkin. Pomohirviöt ovat myös selkein syy siihen, miksi ajan hidastamista on helpotettu - niistä moni nimittäin torjuu surutta kaikki normaaliajassa ladatut iskut. Tästä syystä myös kaikkein vaikeimmalla tasolla aikaa pystyy jatko-osassa hidastamaan, sillä muuten peli olisi käytännössä mahdoton läpäistä.
Juuri hidastukset ovat ne, jotka erottelevat taitopelaajat napinhakkaajista. Hidastukset on käytettävä oikein, erikoisliikkeet on muistettava säästää, oikeat kombot ja aseyhdistelmät on hallittava täydellisesti ennen kuin haastavin vaikeustaso on selätetty. Näin ollen Bayonetta 2 on yhtä aikaa sujuvaa pelattavaa kuunoitaan ensimmäistä kertaa tutustuville kuin nahka-asuisille veteraaneillekin.
Peli tarjoaa pelkän turpiinmättämisen oheen myös vaihtelua. Välillä lennetään suihkarilla ehtaan Afterburner-henkeen, välillä ratsastetaan hevosella tai sukelletaan tähtien läpi. Toisinaan peli antaa maailmansa hengittää rauhallisen tutkimisen merkeissä. Nämäkin osiot toimivat edellistä Bayonettaa paremmin. Ohjausta on viilattu tarkemmaksi ja osiot sujahtavat mukavan johdonmukaisesti läpi. Lisäksi pelin rytmitys on täydellinen. Yhteenkään pelin osa-alueeseen ei ehdi puutua ja uusia käänteitä lyödään silmille aina tismalleen oikeaan aikaan.
Vaikka pelkkä taistelumoottori riittäisi jo itsessään kiitettävään arvosanaan, Bayonetta 2 panostaa myös ulkokuoreensa. Peli on aivan järjettömän upean näköinen ja kenttien arkkitehtuuri saa haukkomaan henkeä kuin Dark Soulsissa konsanaan. Tekniset testit ovat osoittaneet, että ruudunpäivitys ei pysy tasaisena läpi pelin, mutta sitä ei huomaa mistään. Kokonaisuus on niin sulava, että muutaman framen tippumista silloin tällöin ei pysty havaitsemaan. Ainoa tekninen harmi on ilmeisesti juuri sulavuuden tieltä tipautettu antialiasointi, jonka ainoa haittapuoli ovat toisinaan turhan rosoiset objektit välivideoissa. Pelitapahtumien aikana tavallista alempaa antialiasointia ei huomaa mistään.
Paketissa tulee mukana myös ensimmäinen Bayonetta, johon ei ole lisätty muuta kuin vapaavalintaiset kosketusnäyttökontrollit ja liuta höpsöjä Nintendo-asuja. Kosketusnäyttöohjaus on itse asiassa ihan toimivaa sorttia, mutta ei päihitä napakkaa nappien naputusta mitenkään päin. Bayonetta ei vain toimi täppäripelinä, joten ajatukset mahdollisesta iPad-konversiosta kannattaa laittaa välittömästi jäihin. Pelinä Bayonetta on edelleen rautainen, mutta häviää kakkososalleen oikeastaan jokaisella osa-alueella. Tämä taas kertoo enemmän jatko-osan laadukkuudesta kuin ykkösosan kehnoudesta.
Yksi läpipeluu Bayonetta kakkosta kestää alle 10 tuntia ja vähemmän, jos välianimaatiot skippaa. Platinumin pelejä tunteva tietää kuitenkin, ettei peli pääty siihen. Yhden läpipeluun jälkeen Rodinin kaupasta on ostettu vasta noin kymmenesosa tavaroista, joista suurin osa vieläpä muokkaa pelimekaniikkaa eri tavoin. On myös hyvin todennäköistä, ettei yhdellä kerralla löydä kaikkia piilotettuja taisteluita ja esineitä, sillä ne ovat paikoitellen todella hyvin piilotettuja. Lisäksi matkan varrella on varmasti ohittanut piilotettuja aseita, avattavia hahmoja ja niin edelleen. Mitä useammin Bayonetta kakkosen pelaa läpi, sitä enemmän se palkitsee.
Ja juuri siinä on Bayonetta kakkosen kaikkein tärkein juju: se on niin hulvattoman hauskaa pelattavaa että uudelle kierrokselle lähtemistä ei tarvitse edes miettiä, sinne painuu saman tien ensimmäisen läpipeluun jälkeen. Bayonetta 2 on peli, joka saa raavaan miehen kipittämään töistä kotiin nopeammin, jotta ehtisi pelaamaan enemmän. Se on peli, jonka tunnusbiisejä hyräilee huomaamattaan kassajonossa. Se on silkkaa videopelaamisen puhdasta riemua alusta loppuun.
Pelistä julkaistiin myös special edition, jossa yhdellä hinnalla saa kaksi erinomaista peliä. Paketin hinta-laatu suhde on hervoton, sillä jo pelkkä jatko-osa oikeuttaisi yksinään hieman korkeamman hintalapun vaatimukset. Bayonetta 2 on yksinkertaisesti niin huikea peli, että sitä ei kannata missata mistään hinnasta. Genre on tullut pitkälle sitten Final Fightin aikojen. Bayonetta 2 on koko lajityyppinsä uusi kuningatar.