Biomutant on avoimen maailman toimintaroolipeli, joka muistuttaa enemmän avoimempaa Zelda: Breath of the Wildia kuin tarinaltaan lineaarisempaa Horizon: Zero Dawnia. Kyse on siis melkoisen kunnianhimoisesta projektista 14 ihmisen firmalle.
Studion laittoivat pystyyn Avalanche Studiosin pitkäaikainen työntekijä Stefan Ljungqvist yhdessä muutaman kollegansa kanssa. Tukea saatiin myös Goodbye Kansasilta, joka tekee digitaalitehosteita elokuviin ja erilaisia taidepanostuksia videopeleihin.
Experiment 101:n mukaan Biomutant on maailmanlopun jälkeiseen maailmaan sijoittuva kung fu -satu. Pelaaja asetetaan eläimen nahkoihin. Toisin sanoen kyseessä on omanlaisensa Kung Fu Panda Mad Maxin mausteilla. Niin ikään Nintendon Zeldasta on otettu vaikutteita, joskin ulkonäkö on "semirealistinen" tarjoten ennen kaikkea vapautta ja valintoja pelaajille lineaarisen tarinan sijasta.
Gamereactor pääsi kokeilemaan pelin Gamescom-demoa, joka on noin puolen tunnin osuus pelin alusta. Ensin luodaan oma mutanttipesukarhu, ja jo tässä vaiheessa valinnoilla on oleva merkitystä. Pidempi ja paksumpi hahmo on oleva hitaampi, mutta tekee samaan aikaan enemmän vahinkoa. Päinvastainen tietenkin pätee, jos tekee hahmostaan lyhyen ja laihan. Niin ikään turkin, hampaat ja muut ominaisuudet saa muokata mieleisikseen. Näiden vaikutusta luodun hahmon ominaisuuksiin ei ole vielä päätetty. Päätin luoda keskiverron olion: sellaisen joka pystyy selviytymään, mutta ei ole kauhean hidas kuitenkaan.
Tarkoituksella hieman hitaammaksi luodusta oliosta huolimatta taistelu oli nopeatempoista: oli syöksyttävä edestakaisin lyömäase-etäisyydellä, pysyttävä kauempana tuliaseella ammuttaessa ja lähietäisyydellä ketjuttaessa erilaisia liikkeitä. Perustoiminnot ovat hyppy, lyönti ja ampuminen. Näistä ampuminen on osittain automatisoitu: pahiksiin osuu, kunhan vain rintamasuunta on oikea. Tässä mielessä kyse on enemmän rooli- kuin toimintapelistä. Demon kuluessa olio koki uusia mutaatioita, joita avautuu keräämällä tavaraa ja ottamalla niitä käyttöön kykypuusta. Kaiken kaikkiaan taistelu tuntui nopealta, sujuvalta ja helposti lähestyttävältä.
Testatut kyvyt olivat mielenkiintoisia. Parvellisen lentäviä hyönteisiä pystyi sinkoamaan vihollisen päälle, telekinesialla tavaroiden heittely luonnistui ja sieniä pystyi käyttämään trampoliineina. Aikaa myöten hahmolleen voi laittaa kyberneettisiä vahvistuksia, kuten mekaaniset siivet tai rakettirepun.
Demo paljasti myös hyvän ja pahan mittarin, joka on hieman samanlainen kuin Biowaren peleissä Star Wars: Knights of the Old Republic ja Mass Effect. Mittarin lukema muovautuu sen mukaan, miten käyttäytyy pelin erilaisten ryhmittymien kanssa ja siitä, kuinka suorittaa tehtävänsä tarinan lopussa. Demossa tästä ei vielä näkynyt muuta kuin pari alkupään valintaa.
Biomutantin tarina liittyy ympäristökatastrofiin maailmassa, jossa ihmiset ovat jakautuneet kuuteen erilaiseen ryhmittymään. Pelaajan tehtäväksi lankeaa maanpiirin parantaminen, tai oikeastaan Elämän puun pelastaminen kartan keskeltä. Toki on mahdollisuus jättää parannustyö tekemättäkin. Jokaisen Elämän puun juurta järsii oma hirviönsä, ja ne on toki voitettava antaakseen puulle mahdollisuus parantua. Komeuden ympärillä on öljyä, joka on ensin siivottava pois varsinaisiin juuriin käsiksi pääsemiseksi.
Pelin alussa kolme ryhmittymää on sijoitettuna toiselle puolelle hyvä-paha-akselia, ja toiset kolme sinne toiselle puolelle. Joukkojen kanssa tekemisissä oleminen saattaa muuttaa asetelmaa, mutta pääasiassa pelaajalla on kolme vaihtoehtoa: liittyä yhteen ja valloittaa kaikki muut, yhdistää kaikki tai pyyhkäistä kaikki pois kokonaan maankamaralta. Pelaajan matkaan vaikuttaa myös suden kaltainen olio, joka tavataan useita kertoja tarinan varrella.
Juonta ei seurailla lineaariseen malliin, vaan juoni aukeaa erillisten tapahtumien ja kohtaamisten avulla. Näitä tapahtuu bunkkereissa. Tulossa on muun muassa Gizmo Greasemonkey, jonka rakentamilla koneilla pääsee kulkemaan saastuneilla alueilla. Toinen elikko on Biomutantin vastine James Bondin Q-keksijälle nimellä Wiz. Odotetusti häneltä saa kaikenlaista hilavitkutinta, joista yksi on varsin käyttökelpoinen mekaaninen käsi. Tulossa ovat myös ilmalaivalle päästävä hahmo, ja veneilemään tai hiihtämään pelaajan päästävä elikko. Tekijöiden itsensä mukaan tämä kaikki alleviivaa sitä, että kyseessä on henkilöhahmojaan painottava pelikokemus. Biomutantin julkaisun on määrä tapahtua vuoden 2018 aikana.
Pelimaailma ei ole niitä kookkaimpia, mutta siinä on pyritty älykkääseen suunnitteluun. Joillekin alueille esimerkiksi pääsee vasta sitten, kun on saanut jonkin tarvittavan kyvyn tai välineen jostain muualta. Logiikka on siis täsmälleen sama kuin niin sanotuissa metroidvania-peleissä.
Kokonaisuutena Biomutant jätti erittäin hyvän vaikutelman. Testattu pätkä päättyi siihen, josta vapaa pelaaminen varsinaisesti alkaa. Näin ollen loppu jäi vain lupausten varaan. Hyvät merkit ovat kuitenkin ilmassa, joten Biomutantia kannattaa pitää silmällä.