Maailma loppui ja mutantit valtasivat maapallon. Tällä kertaa kyseessä ei kuitenkaan ole groteskit ja epämuodostuneet zombit aivojen perässä. Sen sijaan palloa asuttavat nyt mutatoituneet eläimet. Ketut, pesukarhut sun muut ovat rakentaneet maailman raunioille oman yhteiskuntansa omine ongelmineen. Yksi näistä eläimistä on pelaajan ohjaama, menehtyneiden vanhempiensa jälkeen jättämä orpo seikkailija.
Pienen ruotsalaisen tiimin kehittämä Biomutant on valtavan kunnianhimoinen projekti. Seikkailu koettaa raapaista raksit niin monen roolipeleissä usein nähdyn ominaisuuden päälle kuin vain mahdollista ja vielä muutaman päälle. Kamojen rakentaminen osista? Hyvis/pahis-mekaniikka?, Alueiden takaisin valloittaminen vihollisheimoilta? Taistelu, jossa onnistunut väistö hidastaa aikaa? Rasti ruutuun näihin kaikkiin.
Tokihan Biomutant sisältää myös järkälemäisen avoimen maailman täynnä erilaista tekemistä. Puuha ei todellakaan lopu kesken. Ehdin arvioaikana lähinnä raapaista pintaa kaikesta siitä, mitä vastaan tulee, ja siinäkin oli jo paljon pureksittavaa. Pääjuoni haarautuu eri suuntiin pelaajan valinnoista riippuen, minkä lisäksi sivutehtäviä ja muuta oheispuuhaa on hengästyttävä määrä.
Olisi helppo kuvitella, että kun kaikkea mahdollista on ahdettu mukaan, paketti ei pysyisi kasassa lainkaan. No, kieltämättä Biomutant repeilee liitoksissaan, mutta saumat eivät pääse onneksi ratkeamaan. Yksi syy tähän on todella kaunis ja mielenkiintoinen maailma. Maailman rakentamisessa on hyödynnetty oppeja myös The Legend of Zelda: Breath of the Wildistä, sillä erilaiset ympäristöesteet pakottavat etsimään pelin luolastoista tarvittavat kamat ensin, ennen kuin kokonaan uudet alueet aukeavat. Nurkkien taakse kurkkiminen on erittäin mukavaa puuhaa, etenkin kun siellä yleensä on jotain kiinnostavaa nähtävää, esimerkiksi kauniisti rakennettu kylä.
Samaa ei kuitenkaan voi sanoa varusteista ja niiden rakentelusta. Liian usein arkuista saatavat tavarat ovat yhdentekevää kamaa, tai vaihtoehtoisesti jotain, minkä tarkoitusta ei tajua heti kättelyssä lainkaan. Niinpä erilaisten sivutehtävien suorittaminen nouseekin hahmonkehityksen ohitse heittämällä.
Hahmonkehityksessä sinänsä riittää kyllä valinnanvaraa. Kokemustasojen noustessa valikoidaan ensin yksi paranneltava ominaisuus, minkä jälkeen siirrytään muiden ominaisuuksien pariin. Parannellako aseita, vastustuskykyä vai jotain muuta, vai säästääkö arvokkaat kokemuspisteet sittenkin seuraavaan tason nousuun? Myös tässä tapauksessa Biomutant antaa yllättävän paljon pohdittavaa.
Taistelut ovat sen sijaan hyvin yhdentekeviä. Kyllä vaan, eri hahmoluokat vaikuttavat siihen, miten taisteluita lähestytään, mutta käytännössä ne ovat kevytversioita Souls-taisteluista, ainoan syvyyden jäädessä erikoisiskujen ajoitukseen. Jo parin tunnin jälkeen tappelut haluaisi ohittaa kokonaan.
Parin tunnin jälkeen pelistä haluaisi poistaa myös kaikkein ärsyttävimmän ominaisuuden, nimittäin kaikkitietävän kertojan. Pehmeällä äänellä satukirjamaista tarinaa sepustava setämies on varmasti ollut lähtökohtaisesti hyvä ja resursseja säästävä vaihtoehto, heppu kun vääntää rautalangasta myös kaikkien hahmojen vuorosanat. Mutta kun kertojaääni ei ole hetkeäkään hiljaa! Vaikka seisoisi erämaassa paikoillaan, kertojalla on aina jotain täysin yhdentekevää kerrottavaa, kuten että kappas, aurinko nousee! Ensimmäisen tunnin ajan kertojaääni vielä menettelee, sen jälkeen se ärsyttää hiukset päästä.
Biomutant julkaistiin alun perin jo vuosi sitten edellisen sukupolven konsoleille, joten en osaa kommentoida miltä peli näytti silloin, mutta uuden sukupolven versio on kyllä nättiä katsottavaa. Mitään leukoja loksauttavaa ei tarjota, mutta visuaalisesti peli on mielenkiintoinen ja mikä tärkeintä, rullaa koko ajan erittäin sulavasti.
Biomutantissa on olemassa ainekset hienoon ja monipuoliseen rooliseikkailuun, mutta ehkä sitten kuitenkin vähempi sisältöä olisi ollut parempi ja painopistettä olisi sen ansiosta voitu siirtää itse pelattavuuteen. Kuitenkin, mikäli raivostuttavan kertojaäänen kanssa pystyy elämään, Biomutantille kannattaa antaa mahdollisuus pahimman roolipelinälän iskiessä päälle.