Äärettömän eeppisen alun jälkeen pelaaja laitetaan epämääräisesti nimetyn Valitun (Destined One) karvaisiin saappaisiin. Tämä aloittaa etenkin alussa hitaan lyllerryksen kohti tarinan vääjäämätöntä loppua, jossa kohtalon merkitsemä pelaaja saa palkkionsa. Tarinankerronta on jaettu erikoisesti useaan eri sijaintiin ja kerrontatyyliin, joista erityismaininta menee sanattomille "piirretyille" kohtauksille. Harmillisesti iso osa mysteereiksi pelissä jäävistä ja hyvin vähän ruutuaikaa saavista hahmoista taustoitetaan erittäin pitkien tekstipätkien avulla. Juoni ei täten nappaa otteeseensa parhaalla mahdollisella tavalla, ja omaa motivaatiota on helpompi ruokkia viihdyttävillä pomotaisteluilla.
Kolmannen persoonan taistelupelinä Black Myth: Wukong on haastava, muttei mahdoton. Nihkeän alun jälkeen pakki täyttyy jos jonkinlaisista apukeinoista, joilla lukuisat pomot saa niitattua yhden toisensa jälkeen. Välipisteillä täyttyvät parannuspullot, taikuus ja kasvavat kepittelykyvyt kehittyvät kaikki hiljalleen pelin edetessä. Kuoleminen ei maksa juuri mitään, joten päätään voi lyödä seuraavaan seinään hieman vähemmittä huolin. Omat liikkeet eivät lukitse pelaajaa paikalleen eikä vastustajan iskuja voi torjua: ainoastaan väistää. Näiden lisäksi peli palkitsee aggressiivisuudesta vihollisten pitkillä hyökkäysanimaatioilla, jotka antavat ahneutta Souls-peliä enemmän anteeksi.
Pelin kentät ovat varsin yksiulotteisia putkia vailla merkittävää seikkailun tunnetta. Jokaista alueen johtajaa edeltää yksi tai useampi vapaaehtoinen pikkupomo sekä tukku tusinavihollisia. Maastossa on myös arkkua ja rehua kerättäväksi. Perusvihulaiset ja etenkin keräiltävät esineet olisi voinut jättää suorilta kokonaan pois pelistä, ja antaa pelaajan keskittyä siihen parhaaseen osuuteen eli kaksintaisteluihin mitä moninaisimpien otusten ja taistelijoiden kanssa. Voi olla, että moderni pelaaja ei tällaista niin sanottua "boss rush" -peliä arvostaisi, mutta se olisi ehdottomasti hyödyntänyt studion vahvuuksia.
Vaikka Valitun maagista taistelusauvaa käytetään monipuolisesti hyväksi, olisin välillä toivonut voivani vaihtaa asetta jo puhtaasti pelityylin muuntelun takia. Monotoniaa vähentävät onneksi Valitun kyky imeä vihollinen itseensä. Tätä käytetään kahdella tavalla: minipomon imaistuaan pelaaja voi käyttää tätä erikoisiskuna taistelussa. Esimerkiksi aivan alun iso buddhamainen taapertaja muuntuu tällä tavoin voimakkaaksi pääpuskuliikkeeksi. Valittu voi myös muuntaa itsensä väliaikaisesti toiseksi hahmoksi käyttäen tämän liikkeitä taistelussa. Ylimääräinen osumapistemäärä ei myöskään ole pahitteeksi.
Jos hakee hieman turhaan venytettyä, mutta näyttävää pomotaistelupeliä, Black Myth: Wukong on hyvä valinta. Ikävästi sen juonta ja hahmoja on vaikea seurata, koska tarinankerronta ja taustoitus on piilotettu pitkien tekstien sisään. Sen vahvuudet ovat ehdottomasti kaksintaisteluissa lukuisia näyttäviä vihollisia vastaan näyttävillä areenoilla. Monet perinteisistä avoimen maailman pelien ominaisuuksista tuntuvat sen sijaan päälle liimatuilta.
