Blades of Fire ei oikein onnistu

Sanotaan, että matkiminen on imartelun korkein muoto, mutta entä jos matkiminen on tehty puolivillaisesti? Mahdollisesti tähän kysymykseen on lähtenyt etsimään vastausta Mercury Steam, jonka uutukaispeli Blades of Firestä tulee kovasti mieleen viimeisimmät God of War -seikkailut.

Maailmassa, jossa teräksestä taotaan aseita, nousee valtaan ilkeä kuningatar, joka loitsii taian maan ylle muuttaen teräksen kiveksi. Taian takia kuningattaren viholliset ovat kyvyttömiä puolustautumaan ja hirmuvalta alkaa. Taistelija Aran De Lira on saanut pyhän vasaran, jolla hän voi takoa itselleen aseita ja täten keinon tappaa kuningatar sekä pelastaa maansa.

Blades of Firen tarinalla on varmaan tarkoitettu hyvää, mutta ilkeät kuningattaret ja taikavasarat tuntuvat lapselliselta hömpältä. Sisältöä yritetään tasapainottaa brutaalilla väkivallalla, mikä tuntuu tekevän entistä isomman kuilun ristiriitaisten ääripäiden välillä, ja kadottavan pelaajan mielenkiinnon otteestaan. Onneksi pelattava tavoite pidetään selkeänä etenemisenä ja vihollisten pilkkomisessa, jotta peliä jaksaa katsoa esittelyjaksoa pidemmälle.

Pelaaja ohjailee taistelijaa vapaasti kolmannen persoonan perspektiivistä alueilla, jotka tarjoilevat useampia reittejä erikseen merkattuun määränpäähän. Matkan varrella riittää erilaisia vihollisia mätkittäväksi ja aarteita ryövättäväksi.

Hyvin perinteisen toiminnan ohella Blades of Firen koukkuna toimivat monipuoliset lyömäaseet ja niiden monitahoinen käyttö taistelussa. Aseita saadaan keräämällä erilaisia alasinkääröjä, jotka auttavat pelaajaa luomaan aseita. Aseilla voi iskeä usealla eri tavalla ja vielä useampaan eri paikkaan vastustajaa. Tämän ohella pelaajan pitää tutkia vastustajaa, mikä paljastaa kädessä pidettävän aseen tehon kohteeseen. Hieman halvan oloisesti vihollisen paksujen ääriviivojen väri paljastaa aseen tehokkuuden kohteeseen. Pahimmillaan aseella ei ole vaikutusta vastukseen, jolloin edessä on aseen vaihto tai uuden takominen taika-alasimilla, jotka toimivat myös alueiden uudelleensyntymispisteinä pelaajan kuollessa.

Pelimekaniikat välittyvät varsin tönkkönä pelaajalle. Vaikka hahmo reagoikin tehokkaasti käskyihin, puuttuu tältä vaadittavaa eloisuutta luodakseen laadukkaamman pelin tunnetta. Pelattavuus tuntuu jäävän tehdasasetusten tasolle ilman viimeistelyä, joka antaisi ryhtiä taisteluun ja liikkumiseen. Jäykähkö liikehdintä saa pelin tuntumaan kuin mobiilipeliltä.

Pelissä kerätään erilaista materiaalia lähinnä rikkomalla maailmaan sijoitettuja saviruukkuja ja puulaatikoita, mikä tuntuu liian tutulta yhtään God of Waria pelanneille. Hahmon ollessa seppä jo syntyessään, muuttaa hän nämä kerätyt tavarat uusiksi aseiksi God of War: Ragnarök Jötnar Edition -laatikostaan napatulla taikavasaralla. Aseiden takominen suoritetaan erillisessä minipelissä, mikä on ideana veikeä, mutta toteutuksena hyvin nopeasti puuduttava.

Takominen alkaa valitsemalla aseen eri osille mahdollisimman tehokkaita materiaaleja. Numerollisten tilastojen vertailu materiaalien välillä on tylsää, mutta myös hidasta puuhaa pysäyttäen toiminnan kuin seinään. Materiaalien valitsemisen jälkeen alkaa itse takominen. Tässä pelaajan pitää etsiä sopiva paikka metallista, mitä lyödä. Spektrogrammimainen näkymä osoittaa, mitkä metallin kohdat menevät lyönnistä alaspäin ja mitkä taas ylöspäin. Tasapainoilu oikean lyöntikohdan kanssa muokkaa terän muotoa, minkä ihanteellinen tavoite otetaan annetusta esimerkistä. Lopussa työn tulos pisteytetään, jonka pohjalta aseen eri ominaisuudet, kuten kestävyys, määräytyvät. Puuha on hetkellisesti hauskaa pulmailua, mutta tilanne venähtää aina liian pitkäksi, ja jo toisen aseen takomisen jälkeen uutta hetkeä alasimen parissa ei enää odota.

Graafisesti Blades of Fire on linjassa sisältönsä kanssa; kaikki palaset ovat läsnä, mutta yhteen ne eivät oikein tunnu istuvan. Maailma on ihan eläväisen näköinen, mutta yksityiskohdat ovat vähissä ja tavarat tuntuvat jotenkin väärän kokoisilta tuntuakseen uskottavilta. Yksityiskohtainen väkivalta antaa hieman särmää pelille, mutta irtoraajojen lentäminen ja kaulojen katkaisu ei oikein istu värikylläiseen fantasiamaailmaan, ja toiminta jää jotenkin epäselväksi sekavien animaatioiden takia. Ihan kuin pelaisi mobiilipeliä tarkemmilla tekstuureilla ja joillain hienommilla efekteillä. Hahmojen mittasuhteet saavat ne näyttämään ennemminkin toimintafiguureilta kuin oikeilta ihmisiltä ja animaatio on varsin mekaanista ja sen myötä elotonta. Vastustajia on kiitettävän monipuolista ja -kokoista sorttia, mutta isommissa ja mielenkiintoisemmissa vihollisissa, kuten peikoissa, näiden massa ei oikein välity animoinnissa. Välivideoihin siirrytään lähes poikkeuksetta mustan kautta, mikä on raivostuttavaa. Välivideot myös jostain kumman syystä tökkivät vähän väliä. Peli sentään rullaa Xbox Series X:llä moitteetta, eivätkä lataukset pääse mitenkään venymään.

Äänipuoli ei onnistu eroamaan massasta vaan kuulostaa jokseenkin tutun turvallisesti sellaiselta kuin lukuisat muutkin pelit jo kuulostavat. Ääninäyttely on selkeää, mutta pitkälti suoraan paperista lukemista ilman heittäytymistä ja kunnollista tunnetta. Tätä enemmän puheissa hämää kuitenkin päähahmon kaverina matkalla olevan pojan ääni, kun itse hahmo näyttää ihan tytöltä. Ääniefektien tavoin musiikki ei jää mieleen millään muotoa, mutta onnistuu vahvistamaan tunnelmaa asiaankuuluvalla tyylillään.

Blades of Firessä on teoriassa kaikki palikat laadukkaaseen seikkailupeliin, mutta jostain kumman syystä käytännössä meno tökkii heti alkumetreiltä lähtien. Omaperäisistä aseiden luonti-ideoista, monipuolisesta taistelumekaniikasta ja yksityiskohtaisista raakuuksista huolimatta peli tuntuu lelulta, joka ei vain taivu potentiaalinsa tasolle. Lieneekö kyse liian hätäisestä aikataulusta vai ammattitaidon puutteesta, mutta kokonaisuus jää sen verran keskinkertaiseksi tekeleeksi, ettei sillä pärjätä nykypäivän laajassa tarjonnassa.