Bloodhound innoittuu väärillä tavoilla

1990-luvun FPS-pelejä muistelevia peliteoksia on ilmestynyt viime vuosina useita ja niistä moni on myös onnistunut hienosti kaappaamaan aikakauden ammuskelujen omalaatuisen tunnelman. Myös Bloodhound yrittää viekoitella puolelleen modernilla tekniikalla tehdyllä, mutta silti nostalgisella tuotoksella, mutta oppia on otettu vääristä paikoista.

Ensikosketus pelin parissa ei silti ole huono. Vaikka pikseligrafiikkaa jäljittelevä ulkoasu on hieman sotkuinen, siinä on silti oma tyylinsä, joka aluksi toimii pelin eduksi. Myös pelattavuus on ensimmäisten minuuttien perusteella kohdillaan. Meno on liukasta ja nopeatempoista, mutta homma pysyy silti hyppysissä ja aivan alkumetreillä pelin kanssa on ihan hauskaa.

Vaan pitkälle ei tarvitse pötkiä, kun homma alkaa tökkiä. Labyrinttimäisen suunnittelun sijasta Bloodhound etenee suoraviivaisessa putkessa, vaikka siellä täällä koetetaankin luoda illuusiota tutkivammasta etenemisestä. Viholliset tulevat pääsääntöisesti vastaan erilaisilla suljetuilla areenoilla, mikä on ratkaisuna lähinnä rasittava, mutta onhan näitä nähty.

Peli yrittää aivan vimmatusti luoda kunnon rokkenrollia ja mäiskettä esimerkiksi tarjoamalla melkeinpä täyden kattauksen aseistusta jo ensimmäisen tunnin aikana. Sääli vain, että aseet ovat aivan peruskauraa ja vähänkään omalaatuisemmat ratkaisut ovat surkeita. Esimerkkinä mainittakoon räjähtävät nuolet, joiden käyttötarkoitusta on todella vaikea keksiä.

Vastaan tulevat hirviöt ovat myös aivan peruskauraa, ilman omalaatuisuuden häivääkään. Jostain syystä peli on todella viehättynyt työntämään pieniä lentäviä otuksia vastaan joka ikisellä areenalla ja näiden pirulaisten sihtailu onkin sitten lähinnä raivostuttavaa. Kuolin varmasti kaikkein eniten kyseisiin otuksiin, jotka yleensä tunkevat päälle vieläpä kunnon köörillä. Tässä kohden myös pelin graafinen ulkoasu nostaa paikoin ikävästi päätään, sillä siellä täällä vihut sekoittuvat taustagrafiikkaan niin, että aina ei edes tiedä, mikä omaa ukkelia ampuu ja mistä.

Mikään Bloodhoundissa ei ole aivan umpisurkeaa, mutta tylsiä, typeriä ja keskinkertaisia ratkaisuja on yhdessä paketissa aivan liikaa, jotta kokonaisuus nousisi edes keskinkertaista kummemmaksi paketiksi. Kyllä tätä paremman puutteessa pelaisi, mutta kun parempaa on julkaistu viime vuosina vaikka kuinka, ei Bloodhoundin pelaamiseen ole oikeastaan ainuttakaan järkevää syytä.