Syyskuussa 2021 pulmatulia sytytelleen Bonfire Peaksin loimu lämmittää edelleen vielä loppuvuoden pimeinä iltoinakin. Corey Martinin pikkupeli hoitaa homman kuitenkin kotiin ovelannäyttävän visuaalisen ilmeen ja rennon tunnelmansa ansiosta, vaikka muutamat pelisuunnittelulliset ongelmat verottavatkin pelikipinää.
Pelaaja kiinnittänee huomionsa ensimmäiseksi Bonfire Peaksin komeaan ulkoasuun, jonka kuutiomaisista muodoista rakentuva maailma ottaa kuitenkin selvän pesäeron Minecraftiin. Pelimaailma rakentuu samaan viisiin kuutioista, mutta näyttävyydessä Bonfire Peaks vetää komeine valotehosteineen ja persoonallisine kuvasuunnitteluineen pidemmän korren. Pelaaja liikuttaa pelihahmoa kuutiovetoisessa pelimaailmassa, jonka lattia- ja maastotasot rakentuvat neliönmuotoisista askelmerkeistä. Seikkailu alkaa yksinäiselle laiturille kolahtavasta joutsenenmuotoisesta veneestä, jonka kyydistä noustuaan päähahmo alkaa ottaa tuntumaa uusiin maisemiin ja menneisiin erikoisilla notskipaikoilla - liekkejä tuijottavan päähahmon mieleen nousee erikoisia pulmia. Overworldiksi nimetty maailma, jossa nuo nuotiopaikat odottavat, on kuitenkin itsessään jo pulmallinen paikka, sillä notskien luokse pääseminen edellyttää kallioilla kiipeilemistä ja lähistöllä lojuvien pahvilaatikoiden hyödyntämistä jalansijamaisina alustoina.
Niin sanotusta isometrisestä vinkkelistä touhua seuraava pelaaja voi käännellä kameraa mielensä mukaan oikealla tatilla, ja ohjaimen olkapainikkeilla kameraa voi zoomata lähemmäksi pelihahmoa tai loitontaa kauemmaksi. Näin ollen pelaaja voi myös tutkailla Overworldin puolella pelimaailman nurkkia ja salaisuuksia sekä tehdä niiden pohjalta omia tulkintojaan siitä, mistä kaikessa on kysymys. Miksi pelihahmon mieleen juolahtavissa pulmissa korostuu henkilökohtaisia tavaroita täynnä olevan pahvilaatikon polttaminen? Onko kyse sydänsuruista, läheisen traagisen poismenon nostattaman surun käsittelystä vai jostain aivan muusta? Tarina kyllä vastailee näihin kysymyksiin seikkailun edetessä, mutta en olisi itse pannut pahakseni vähän näkyvämpää juonenkuljetusta. Näin laadukkaasti ja persoonallisesti toteutettu pelimaailma olisi kaivannut komeisiin kulisseihin kiinnostavaa sisältöä sinänsä laadukkaan pulmailun lisäksi.
Bonfire Peaksin aivopähkinöiden perusajatuksena on siis saada päähahmon muistolaatikko tyrkättyä valtavan soihdun lisäsytykkeeksi, ja matkalla tähän pelaajan tulee hyödyntää jalansijoiksi käyviä puulaatikoita ja kivisiä kuutiopaaseja, jotka voi asetella jalansijoiksi tai päällekkäin torneiksi. Pulmissa keskeistä on asemoida päähahmo tarkasti kohtiin, joissa tämä voi operoida laatikon kanssa. Ahtaissa väleissä, kuten nurkissa tai rajatummissa käytävissä, pelihahmo ei boksi sylissään voi kääntyä vasemmalle tai oikealle, vaan tie vie joko eteen- tai taaksepäin. Vapaasti liikuteltavissa oleva kamera kuitenkin tarjoaa mahdollisuudet pulmakulmien tarkasteluun ja toiminnan suunnitteluun.
Pelin pulmat eivät ole todellakaan helpoimmasta päästä, vaan ne vaativat kokeilemista ja erehtymistä. Bonfire Peaksin rento ja kiireetön tunnelma auttaa tässä kiitettävästi. A-painikkeella laatikosta voi tarttua kiinni, mutta B-painikkeella pelaaja voi mitätöidä viimeisimmän tekemänsä askeleen tajutessaan juoksuttaneensa päähenkilöparan umpikujaan. X-painikkeella koko pulman saa palautettua alkuasetelmiinsa. Nämä vaihtoehdot tekevät pelaamisesta ja uudelleen yrittämisestä varsin sujuvaa. Arvostan myös kokeiluluonteisuuteen ja uteliaisuuteen rohkaisemista, koska Bonfire Peaks ei pidä minkäänlaista kirjaa siitä, miten monta kertaa pelaaja on aloittanut pulman alusta tai turvautunut viimeisimmän komennon mitätöintiin. Tämä rentous yhdistettynä vikkeliin latausaikoihin tekee pelin pelaamisesta varsin mutkatonta. Jos jonkin pulman avaaminen ei sillä pelikerralla oikein lähde sujumaan, homman voi hyvillä mielin jättää kesken ja palata kytemään jääneelle nuotiopaikalle myöhemminkin.
Kameran kääntely ja vääntely sujuvat aika mainiosti, mutta ohjattavuuden suurimmat ongelmat liittyvät valitettavasti merkittävimmin päähahmon liikuttelemiseen. Hahmo pinkoo menemään varsin vikkelästi ohjaintatilla komennettuna, ja tarkemmat ohjainkomennot laatikoiden asettelun ja liikuttelun suhteen muuttuvat helposti hikisen hermostuttaviksi, kun hahmo saattaa käännöksen sijaan lähteä liikkumaan paikoiltaan. Huomasin ainakin Switch-versiossa konsolin ohjainten tatin olevan vähän liian ärhäkästi hahmoa liikuttavia, ja keskittymistä vaativiin pulmiin yhdistettynä epätarkkuus voi olla todellinen peli-ilon surmanloukku. Onneksi ohjaaminen luonnistuu ristiohjaimellakin, jolla meininki pysyy jossain määrin paremmin hallussa. Huomasin hoitavani pulmasta toiseen juoksentelun tatilla, ja varsinaisen pulmailun ristiohjaimella.
Bonfire Peaks vaatii pelaajaltaan kärsivällisyyttä ja malttia niin mainioiden pulmien kuin totuttelua edellyttävän ohjauksen kanssa. Samaan aikaan toiseen vaakakuppiin muodostuu varsin muikea annos näyttävää ja koukuttavaa pulmapelaamista, jonka monimutkaisten aivopähkinöiden ratkominen lyhyissä pelisessioissa on parhaimmillaan todella tyydyttävää. Kiireettömiin pelihetkiin puntaroimista kaipaavien pelaajien kannattaa poistua kirkasvalolamppujen loisteesta paistattelemaan Bonfire Peaksin peliliekkien äärelle.