Brothers in Arms: Hell's Highway

Brothers in Arms -sarjan pelit ovat Gearbox Softwaren näkemys toisen maailmansodan taisteluiden viihteellistämisestä. Sarja keskittyy epäonnistuneeseen operaatio Kauppapuutarhaan, jossa liittoutuneet yrittivät nopeuttaa hyökkäystä Saksaan valtaamalla Alankomaiden suurimmat sillat. Brothers in Armsissa keskitytään 101. laskuvarjodivisioonan operointiin Eindhovenista luoteeseen.

Sarjan tunnusmerkki on ollut alusta pitäen paatoksellinen tarinankerronta. Sen takia pelin päähenkilöt ovat vahvasti karrikoituja. Mukaan mahtuvat tutut stereotyypit, kuten yltiöhurjapäinen nuorukainen ja vastuuntuntoinen jokapaikanhöylä. Pelaaja asetetaan kersantti Matt Bakerin saappaisiin, jota riivaa huoli ja syyllisyys aseveljiensä kohtaloista. Baker ei osaa suhtautua kuolemaan taistelukentän asettamin ehdoin. Enempää tuskin voi sanoa pilaamatta juonta, sikäli kun sitä mukaan on saatu.

Hell's Highwayn kerrontaa vaivaa hutiloinnin tuntu. Pelaaja harvoin muistaa aseveljien nimiä, saati sitä mistä milloinkin on kysymys. Bakerin taistelu demoneitaan vastaan on harvoin kiinnostavaa saati sykähdyttävää, sillä suuret tunteet pohjustetaan vain hätäisesti. Pelintekijöiden hakema ajatus on aistittavissa, muttei kuitenkaan vie läheskään mukanaan. Ääninäyttely kuulostaa siltä, että näyttelijät ovat käyneet nopeasti studiossa lausumassa repliikkinsä ja poistuneet pikaisesti seuraavan tusinadraaman ääreen. Tarinan yrityksistä kuvata sodan raadollisuutta ei yksinkertaisesti saa mitään irti. Vaan kyllähän raadollisuuteen pääsee kiinni myös toisella tavalla: tarttumalla aseeseen.

Hell's Highwayn koukku on sarjan aiempien pelien tavoin eittämättä tiimipohjainen taistelu. Pelaajan komennossa on kaksi jalkaväkiryhmää, yleensä sinko- ja rynnäkköryhmät. Joukkojen komentaminen on tehty helpoksi. Hiiren kakkosnäppäin käskee toverit tekemään jotain. Jos tähtäin lepää suojapaikan kohdalla, käyvät tiimitoverit asemiin. Jos kursorin alla on vihollinen, alkavat aseet laulaa. Kaverit voi myös määrätä seuraamaan perässä.

Jos tämä kuulosti ehkä turhankin yksinkertaiselta, siltä se myös tuntuu. Pelaajalla on lopulta varsin rajallisesti valtaa miehiinsä. Ampumasta pidättäytyminen tai hiljaa liikkumisen käskyt uupuvat täysin, mikä rajaa pelin taktista puolta melkoisesti. Vihollista on vaikea yllättää, kun joukkue avaa tulen heti viholliskypärän vilahtaessa puskan takaa jossain kaukaisuudessa. Käytännössä Hell's Highwayssa siis jäädään kauas esimerkiksi ikivanhan Hidden and Dangerousin varsin taktisesta pelityylistä.

Hyviin puoliin voidaan lukea erittäin napakat kontrollit. Viholliset on helppo saada jyvälle, ja luodit käyttäytyvät kutakuinkin esikuviaan vastaavalla tavalla, eli leviävät herkästi jokaiseen ilmansuuntaan. Tästä syystä aseveljien hyödyntäminen on tärkeää, sillä yksinäisen suden taival on pitkä ja hidas. Suojan takana ollessa kuvakulman saa siirrettyä pelihahmon ulkopuolelle, mikä helpottaa osaltaan tehokasta aseenkäyttöä. Tarjolla on myös taktinen lintuperspektiivi kokonaiskuvan hahmottamista ja komentamista helpottamaan.

Käytännössä Hell's Highway koostuu sarjasta asemasotamaisia pattitilanteita. Perusasetelma on se, että saksalaiset ovat jossain asemissa ja pelaajan on löydettävä oikea vyörytysreitti kanssataistelijoita hyödyntäen. Pelaaja on pääasiassa alakynnessä, sillä laskuvarjojoukkojen reppuihin ei mahdu 88-millisiä tykkejä ja panssarivaunuja, joita saksalaisilla piisaa. Useimmiten pelaaja käskee tiiminsä tulittaa vihollisen suuntaan ja koukkaa itse sivustaan tai selustaan. Vihollisten päiden yläpuolella näkyy mittari, jonka väristä voi päätellä onko eteneminen turvallista vai ei.

Ajatus asemasotamaisten tilanteiden ratkomisesta taktisin keinoin on mukava, mutta sitä rampauttaa kenttien turhan tiukka putkimaisuus. Taisteluareenoiden kapeus rajoittaa luovuuden käyttöä melkoisesti. Olisin itse kaivannut edes kahta tai kolmea eri etenemistapaa per taistelu, mutta Hell's Highwayssa pelaaja tuntuu olevan pakotettu valitettavan usein pelisuunnittelijoiden kaavailemaan ainokaiseen reittiin.

Taistelutoverit ovat myös hanakoita kuolemaan, mikä on etenkin sinkoa vaativissa tehtävissä ikävää. Usein on helpointa minimoida riskit, unohtaa joukkue jonnekin taka-alalle ja edetä yksin omaan rauhalliseen tahtiinsa. Helppoa sekään ei ole, sillä vaikeustaso on säädetty laaki ja vainaa -asetukselle, eikä sakemannien ampumataidoissa ole moittimista. Usein pelaaja unohtuu kykkimään pitkäksikin ajaksi suojan taakse laukaustenvaihtoon saksalaisten kanssa. Eteenpäin pitäisi päästä, mutta ensimmäisenä liikahtava kylmätään tarkasti. Tiimiä ei uskalla komentaa etenemään, sillä mokomat kuolisivat kuitenkin. Hell's Highwayssa varuillaan olon tuntu on hyvin todellinen jo Veteran-vaikeustasolla. Luultavasti peli tempaa mukaansa vielä voimakkaammin Authentic- vaikeustasolla, jolloin esimerkiksi turvallisuusmittarit vihollisten päiden yläpuolella häviävät.

Pelin mukaan tempautuminen onkin Hell's Highwayn pelastava tekijä. Monet pelin ongelmista on helppo unohtaa silkan tunnelman intensiivisyyden ansiosta. Taistelun molemmat osapuolet pitävät raivoisasti kiinni asemistaan ja sekä saksalaisten että omien aseveljien huudot kaikuvat jatkuvasti. Räjähdykset kuulostavat vakuuttavilta, eikä tunnelmaa nostateta millään muulla taustamusiikilla kuin kranaattien ja konepistoolien metelillä. Ympäristö näyttelee aiempia osia uskottavampaa osaa, esimerkiksi lankkuaidat ja muut heppoiset esteet lakoavat ristitulessa nopeasti.

Ajoittain peli yrittää olla elokuvamainen, mutta se vain rikkoo muuten hyvää pohjavirettä. Hell's Highway on ehdottomasti parhaimmillaan pelkkänä raakana taisteluna. Elokuvalliset kohtaukset toki näyttävät hyvältä, ja niin näyttää peli muutenkin. Peliin on ympätty myös kolme panssarivaunutehtävää, jotka ovat silkkaa räiskintää eivätkä noudata oikeastaan lainkaan tiimipohjaista ajattelua.

En kuulu siihen koulukuntaan, jonka mielestä toiseen maailmansotaan sijoitetut räiskintäpelit olisivat tulleet tiensä päähän. Jalkaväen taistelu, ja siten pelimekaniikka, pysyy loppujen lopuksi samantyyppisenä aikakaudesta riippumatta. Oleellisempaa on aiheelle valittu käsittelytapa. Operaatio Kauppapuutarha on virkistävä vaihtoehto iänikuiselle Normandian rannoilla rämpimiselle. Ryhmätaktiikkakeskeisyys lisää mahdollisuuksia entisestään. Brothers in Arms: Hell's Highway yrittää, mutta visio jää lyhyeksi. Gearbox ei ole tuntunut halunneen viedä tiiminhallintaa loppuun asti, muttei myöskään jättää sitä kokonaan pois. Toisin sanoen toiminnan ja taktisuuden välinen tasapaino ei ole osunut kohdalleen. Silti peli vangitsee tiukat taistelut ja sodan intensiteetin tavalla, johon vain harva peli on pystynyt.