Call of Duty: Black Ops 7, yksinpelikampanja

On taas tullut se aika vuodesta, kun huippusuosittu toimintapelisarja Call of Duty lataa aseensa ja lähtee pelastamaan maailmaa. Tänä vuonna vuorossa on sarjan Black Ops -teema, mikä on yleensä ollut vahvasti sidottuna oikeisiin tapahtumiin ja alueisiin vieden pelaajaa vuosikymmeniä vanhoihin sotiin ja salaisiin operaatioihin vakoojien sekä agenttien voimin. Black Ops 7:n ennakkomainonta ei saanut kovin lämmintä vastaanottoa ja muutamia viikkoja nyt pelattavana ollut rymistely on pitkälti lytätty ristiriitaisen sisältönsä takia. Tämä onkin paras hetki hypätä erikoissotilaan saappaisiin ja selvittää, miten se maailman pelastaminen oikeasti sujuu.

Black Ops 7:n tarinan lähtökohdat jäävät epäselväksi kesken katkenneen alkuvideon ansiosta. Peli hyppäsi takaisin valikoihin alkuvideon aikana, jättäen kuitenkin videon äänet pyörimään taustalle. Pelin uudelleenkäynnistyksen jälkeen en löytänyt enää mahdollisuutta katsoa uudelleen tarinan käynnistävää videota, joten jouduin turvautumaan siihen, mitä pelin aikana tapahtuu. Toisaalta tämäkin osoittautui hankalaksi, sillä todella sekava Call of Duty -hub, jota käytetään nykyään sarjan kaikkien pelien käynnistämiseen ja hallintaan, ei tarjonnut minulle pelattavaksi kuin Black Ops 7:n mukana tullutta Warzone-pelimuotoa nimeltä Deadend, mikä tietojen mukaan avautuu vasta kun niin sanottu tarinaosio on pelattu. Kuollessani Deadendissä järjestelmä avasi minulle tarinaosion ensimmäisen kentän, ja pelaaminen saattoi vihdoin alkaa, tosin ilman sitä aikaisemmin kesken jäänyttä alkuvideota.

Lähitulevaisuudessa erikoissotilas David Mason lähtee suorittamaan tehtävää ryhmänsä kanssa. Kun vastaan tulee terroristi Raul Menendez, Mason tietää asioiden olevan pielessä, sillä Menendez on kuollut ja vieläpä Masonin käden kautta. Asian läheisempi tutkiminen paljastaa todellisen uhan, joka on kuin pahimmista painajaisista.

Black Ops 7:n tarina tuntuu hyvin kaavamaiselta ja keinotekoiselta. Temppu saada kuolleet takaisin toimintaan tuntuu suorastaan halvalta. Odotukset realistisesta toiminnasta karisevat nopeasti, kun vastaan tulee zombeja, Terminator-robotteja, zombeja robottien sisällä ja Stranger Thingsin Vekna-tyylisiä verimonsuja ja kaikkia näitä vieläpä samanaikaisesti. Huumehöyryisten painajaisten saattelemana vastassa on myös jättiläishämähäkkejä ja punaisia palloja ampuvia hirviökasveja. Tyylitajun ja yleisen tasapainon täydellisessä puutteessa on aistittavissa epätoivoa ja todellista osaamattomuutta, mikä on häkellyttävää ottaen huomioon kuinka hallittuja viimeisen päälle tyyliteltyjä ja todellisuuteen sidottuja sarjan aikaisemmat pelit ovat olleet jo vuosikymmeniä.

Silmistä kuvattu toiminta on jaoteltu yksittäisiin tehtäviin, jotka vievät pelaajaa neljän hengen ryhmässä pitkin erilaisten alueiden ja tilanteiden. Jos pelaaja ei valitse netin välityksellä kavereita joukkoonsa, tehtävät pelataan yksin, vaikka välivideot ja tehtävän aikaiset keskustelut tiimin välillä muuta väittävätkin. Peli kääntyy nopeasti varsin haastavaksi ammuskeluksi, sillä tehtävät on luotu hoidettavaksi neljän hengen voimin eikä tekoälykavereita näy, vaikka näin on aina ollut Call of Duty -peleissä. Toinen todellinen älyttömyys yksinpelikampanjassa on sen käsittely nettimoninpelinä. Peliä ei voi tauottaa kesken kaiken, eikä hahmoa voi jättää paikoilleen liian pitkäksi aikaa tai peli heittää serveriltä pois tekemättömyyden vuoksi. Tehtävätilanteet eivät myöskään tallennu, joten keskeyttäminen tarkoittaa koko yli 40-minuuttisen tehtävän uusimista kokonaisuudessaan. Sentään kuoleman korjatessa pelissä on sisäiset talletustilanteet yksilöllisten tehtävien alussa. Eli jos sinulla ei ole mahdollisuutta istua kerralla pelin ääressä yli 40 minuuttia ilman taukoja, ei pelaamista kannata aloittaa. Edettyäni pelaamani kentät tulivat näkyviin valikkoon, mutta lukittuina. Jotta pystyin jatkamaan pelaamista, piti peli aina käynnistää uudestaan, jotta lukot katosivat jo pelattujen ja uusien avattujen tehtävien päältä.

Pelillisesti Black Ops 7 toimii moitteetta. Ohjaimella saa hyvän hallinnan hahmosta tiukemmassakin tilanteessa. Käskytyksessä ei ole viivettä ja tatilla sihtauskin on varsin pienillä asteilla toteutettu. Tyypillisen kävelyn, juoksun ja ryömimisen ohell, hahmo voi kantaa kahta eri asetta, viskellä erilaisia räjähteitä ja hyödyntää yhtä erityistaitoa, mitä voi vaihdella kentiltä löytyvien arkkujen avulla. Aseita on läpikäytäväksi kevyemmistä tussareista raskaisiin paukkuihin varsin hulppea määrä. Erityistaidot vaihtelevat monipuolisesti uskottavista drooni-iskuista erikoissuojiin ja noloista useiden metrien superhypyistä Bionic Commando -pelistä tuttuun koukkukäteen. Pelin ristiriitainen sillisalaattisanoma jatkuu siis myös varustetasolla, kun teema vaihtelee totisesta sodankäynnistä lelumaiseen leikkipoksutteluun.

Kenttäsuunnittelu on kaukana odotetusta dynaamisesta, tiivistunnelmaisesta ja huolitellusta putkijuoksusta. Pelin useampi tehtävä käydään Endgame-osion hiekkalaatikkomaassa, jossa tehtäväalue on rajattu näkymättömin seinin. Loput tehtävät käydään yksilöllisillä alueilla, jotka vaihtelevat kiitettävästi laivan kansilta teollisuussatamiin. Kenttäsuunnittelusta puuttuu kuitenkin mielikuvitusta ja omaperäisyyttä ympäristöjen tuntuessa lähinnä moninpeliareenoilta. Vaihtoehtoreittejä ei juurikaan ole ja alueet ovat kolkon tyhjiä sekä samalla myös lähes täysin staattisia. Pelaaja ei voi edes ajaa autolla puulaatikkoa säpäleiksi.

Black Ops 7 ei onnistu vakuuttamaan edes graafisesti. Ilmeestä puuttuu Call of Duty -sarjan tunnettu elokuvamaisuus ja yksityiskohtainen tyylittely. Johtuen mahdollisesti vapaan maailman käytöstä pelialueena ympäristöt näyttävät hyvin keskivertoisilta laadultaan. Yksityiskohtia ei kauheasti ole, efektit ovat vähäiset ja rajoitetut, eikä valollakaan oikeastaan osata tehostaa tunnelmaa. Osa tavaroista jopa leijailee ilmassa, mikä kielisi hätäisestä kehitystyöstä. Hahmot ovat varsin yksityiskohtaisia, mutta samojen kasvottomien vihollisten kierrätys on hieman liian selkeää. Ei peliä nyt rumaksi voi haukkua, mutta Call of Duty -peliltä yksinkertaisesti odottaa enemmän. Peli sentään rullaa vauhdilla Xbox Series X:llä, välivideoiden ajoittaista tökkimistä lukuun ottamatta, eivätkä lataustauotkaan ennätä häiritä.

Tekniseltä puolelta pelin äänet erottuvat edukseen. Aseissa on hyvin potkua ja räjähdykset jytisevät uskottavasti. Ääniympäristö on luonnollisen oloinen ja kauttaaltaan dynaaminen antamaan miehekkään sotatunnelman. Ääninäyttely on sujuvaa, eikä mikään ihme näin ammattitasoisen näyttelijäkaartin kanssa. Puhe on selkeää ja luonnollisen oloista, vaikka jokseenkin kliseisesti kirjoitettua. Musiikki on kääntynyt mahtipontisesta orkesteritoitotuksesta enemmän sähkökitarafiilistelyn suuntaan, mikä vesittää pelin vähäisiä uskottavuuden rippeitä teinitunnelmallaan. Erityisesti sähkökitarariffein säestetyt asepäivitysilmoitukset keskellä ruutua partikkelipoksahduksilla saavat aikaiseksi suurta myötähäpeää (liitä Picardin facepalm-meemi tähän).

Call of Duty: Black Ops 7 on pitkälti järkyttävä pelikokemus. Ei riitä, että suunnittelu on levinnyt aivan joka suuntaan, mutta kun myös valinnat eivät juuri kauemmaksi erikoisjoukkojen toiminnasta voi päästä, ja pelimuotokin on sössitty hämmästyttävän epäloogiseksi niin ollaan todella heikoilla. Selkeä kumarrus Fortnite-kansan suuntaan pyllistää suoraan alkuperäisen sarjan faneille, kun muovisen tuntuisella sekamelskalla pakkosyötetään kaikkea mahdollista hirviöistä koukkukäsiin. Peli ei tunnu pysyvän linjassaan kuin pelattavuuden ja äänien suhteen, joilla ei vielä kokonaisuutta myydä. Vaikka osa aikaisemmistakin sarjan peleistä on ollut heikompia, niissä on kuitenkin ollut jonkinlaista yritystä ja ideaa, Black Ops 7:ssa tätä ei ole tai en ainakaan saa siitä kiinni. Taistelin pelin kampanjan läpi turhautuneena ja vihaisena ainoastaan arvostuksesta aikaisempia Call of Dutyja kohtaan. En suosittele muiden tekevän samoin.