Call of Duty: Black Ops Declassified

Kulman takaa yllättää joukko vihollisia, jotka katsovat suoraan silmiin. Ehdin jo säikähtää, että nyt tuli loppu, mutta viholliset vain jököttävät paikoillaan ja katselevat. Ammun niistä yhden - muut äimistelevät vieressä. Ammun toisenkin, ja kolmannen. Ei reaktiota. Mutta sitten yhtäkkiä viimeinen vihollinen kaivaa taskustaan kranaatin ja nakkaa sen seinää päin niin, että se putoaa suoraan tämän jalkoihin. Kaveri munii kokonaiset kolme sekuntia, kunnes kranaatti räjähtää ja surmaa viimeisenkin vihollisen. Reitti on selvä. Tervetuloa Call of Duty: Black Ops Declassifiediin.

Peli ei ole saman tiimin käsialaa kuin kotikonsoleilla viihdyttävä Call of Duty: Black Ops II. Samaan julkaisuikkunaan yhytetty Vita-versio on Nihilistic Softwaren tekemä, ja tiimiltä on totuttu näkemään pettymyksiä. Mädän haju alkoi leijailla jo E3-messuilla julkistuksen yhteydessä, eikä vaikutelmaa parantanut äärimmäisen kitsaasti jaeltu informaatio. Kaiken kukkuraksi arviokappaleemme lähetettiin myöhässä, joten arvio ei ehtinyt pelin julkaisuun.

Ja ongelmat alkavat oikeastaan heti, kun pelin käynnistää. Valikot ovat sekavat, rumat ja hätäisesti suunnitellut. 40 minuuttia myöhemmin yksinpelikampanja on läpäisty. Enkä nyt liioittele.

Kampanja sisältää kymmenen kenttää, joista jokaisen läpi kulkee muutamassa minuutissa. Kestoa on yritetty pitkittää poistamalla välitallennuspisteet, mikä taas tekee joistakin kohdista todella turhauttavia vaikeammilla vaikeustasoilla. Kenttäsuunnittelu on myös karmeaa. Pelatessa tuntuu siltä kuin Nihilistic olisi käyttänyt jonkinlaista random-generaattoria niiden luontiin, ja huolimatta kenttien lineaarisesta luonteesta huomasin jääväni useasti niihin jumiin.

Onni onnettomuudessa, että Call of Duty: Black Ops Declassifiedin tekoäly on luokkaa nolla. Terävä-älyistä tekoälyä kököt kentät ja epätarkat kontrollit eivät nimittäin kestäisi. Pelattavuus on kaukana siitä sujuvuudesta, mistä Call of Duty -sarja tunnetaan. Osaltaan tämä on toki puolittuneen ruudunpäivitysnopeuden syytä, mutta peliä vaivaa myös oudon leijuva tunne, jonka vuoksi pelaaminen muistuttaa enemmän veneellä sukkulointia kapeilla käytävillä kuin kovakuntoisen sotilaan juoksuttamista taisteluun.

Peliin on ympätty myös pari vaihtoehtoista moodia, kuten aika räikeä Horde-kopio, mutta ne eivät onnistu korjaamaan perusongelmia ja vain lisäävät turhautumista. Kaikki yksinpelissä on käytännössä katastrofaalista, joten kelvollisen arvosanan ansaitseminen edellyttäisi todella jämäkkää moninpeliä. Sitä ei kuitenkaan tarjota. Ensimmäisen pelipäivän aikana en päässyt edes liittymään otteluihin ja peli heitti vain outoja virheilmoituksia. Päätin odottaa puolen gigan päivitystä, joka oli tuloillaan.

<newpage>

Peli ei ole paljoa parempi päivitettynäkään. Noin puolet otteluista päättyvät edelleen yhteyden "ennenaikaiseen laukeamiseen". Joko peli heittää tylysti takaisin päävalikkoon, hieroo naamaan virheilmoituksia tai jokin bugi pakottaa käynnistämään pelin uudelleen. Kun moninpeli lopulta toimii, valittavissa on kuusi kenttää. Fanien suosikki Nuketown on mukana, mutta sen kokoa on supistettu puoleen alkuperäisestä. Niinpä kenttä tuntuu Vitalla lähinnä klaustrofobiselta.

Spawn-paikat ovat myös poskellaan. Uudelleensyntymän jälkeen voi kuolla noin sekunnissa, ja aika useasti vastustajat syntyvät suoraan nenän eteen. Ongelmat ovat niin syvällä pelissä, että pelkillä asetusten säädöillä (joita ei ole niin paljon kuin kotikonsoleilla) ei saa paljoa aikaan. Kourallinen pelimoodeja, mutta ei hippustakaan hauskuutta.

Pelin rikkinäisyyden rinnalla tuntuu melkein typerältä alkaa purnata huonoista ääniefekteistä, kehnosta ääninäyttelystä, rujosta grafiikasta tai johdonmukaisen tarinan puutteesta. Mutta nekin ovat ongelmia ongelmien joukossa, johon voisi vielä lisätä kranaattien ja tarkkuuskiväärien epäkäytännöllisen ropeltamisen Vitan kosketusnäytöllä.

Call of Duty: Black Ops Declassified oli potentiaalisesti yksi tärkeimmistä peleistä Vitan pelivalikoimassa ja se piristysruiske, jota konsoli kipeästi kaipaa. Activision ei ole kuitenkaan uhrannut projektille kuin minimipanoksen täyttääkseen jonkin diilin Sonyn kanssa. Kyseessä on kirkkaasti yksi vuoden surkeimmista peleistä ja häpeällinen lisäke yhteen kaikkien aikojen menestyneimmistä pelisarjoista.