Call of Duty: Modern Warfare

Call of Dutyn alasarja Modern Warfare nauttii pelaavan kansan keskuudessa poikkeuksellista arvostusta. Alkuperäinen peli julkaistiin vuonna 2007, ja se muutti kokonaan varsinkin konsoleilla pelattavien verkkoräiskintöjen suunnan.

12 vuotta alkuperäisen jälkeen Infinity Ward on palannut astialle, ja tuonut Modern Warfaren uudelleen nimensä mukaisesti moderniin aikaan. Kuinka työryhmä tässä onnistui?

Call of Duty: Modern Warfaren keskeinen asia on se, että tekijät ovat halunneet ajatella Call of Dutyn uusiksi. Toimintasankareista ja räjähdyksistä on siirrytty kohti sotilastrilleriä, jossa käsitellään modernin sodankäynnin aikana tehtyjen valintojen seurauksia. Pääasiassa pelin tapahtumat sijoittuvat sotaisaan Urzikstaniin, joka on eräänlainen sekoitus myöhäisen 1980-luvun Afganistania ja modernia Syyriaa.

Kaikesta huolimatta Urzikstan onnistuu tuntumaan ainutlaatuiselta paikalta. Tarinan edistyessä esiin nousevat teemat siitä, kuinka joku sijoittuu moraalin ja oikeuden ulottumattomiin sodankäynnissä. Pelin loppuun saakka pääseminen edellyttää varsin kyseenalaisten ja pahojen päätöksien tekemistä "suuremman hyvän" nimissä.

Viisituntisen kampanjan aikana päästään pelaamaan useilla eri hahmoilla Urzikstanissa. Mukana on myös lyhyitä vierailuja Lontooseen, Venäjälle ja Georgiaan. Jokainen nähty paikka tuntuu elävältä, ja nimenomaan aiempaa enemmän kuin aiemmissa Call of Duty -peleissä. Perinteinen ammu kaikki liikkuva -pelaaminen on korvattu vaihtelulla ja kokeilevuudella.

Vaihtelun määrä on vaikuttava, ja jokaisessa tehtävässä on mukana omat jipponsa ja haasteensa. Lyhyesti sanottu Uusi Modern Warfare tarjoilee pelaajalle yhden koko pelisarjan historian vaikuttavimmista kampanjoista.

Valitettavasti viimeinen tehtävä on pettymys, sillä se luottaa liikaa toimintasankaruuteen ja räjähdyksiin. Call of Duty: Modern Warfarella oli kaikki edellytykset kertoa yhtä vaikuttava tarina kuin The Last of Us tai Bioshock, mutta loppuratkaisu tekee ne pyrkimykset tyhjiksi. Siitä huolimatta tarinan pelaa mielellään alusta loppuun.

Jokaisen Call of Dutyn tärkein osuus on kuitenkin moninpeli, eikä Modern Warfare petä tässäkään. Merkittävin uusi lisäys on Gunfight, jossa kokoonpanolla 2 vs. 2 otetaan mittaa toisistaan. Aikaa on vähän, ja peli itse valitsee käytössä olevan varustuksen eli "loudoutin". Gunfight on ihanteellinen pelimuoto silloin, kun haluaa vain nopeasti rentoutua 20 minuutin ajan.

Suuremman mittakaavan sota Ground Wars käydään massiivisen kokoisilla kartoilla, jossa on vallattavia maastonkohtia ja valikoima ajoneuvoja. Ympäristöt eivät kuitenkaan ole samalla tavalla tuhoutuvia kuin esimerkiksi Battlefieldissa. Tiivistunnelmaiset taistelut hukkuvat ajoittain isokokoisessa maastossa, eikä taistoilla tunnu olevan tarpeeksi vaikutusta pelimaailmaan. Laadullisesti Ground Wars -kentät ovat sieltä huonommasta päästä. Yksityiskohtia ei liikaa ole, ja samat kohteet toistuvat turhan usein. Nautittavin kartta on isoon venäläiseen kaupunkiin sijoittuva "mappi".

Spec Ops on saanut tuoretta maalia pintaan, joskin kyseessä on edelleen neljän pelaajan yhteinen co-op-kokemus, joka jatkaa yksinpelissä koettua tarinaa. Pelaajat liikkuvat kookkailla kartoilla suoritellen valikoimaa erilaisia tehtäviä, ja toki tuhoten aalloittain pahiksia. Vaihtelua on tässäkin erittäin runsaasti. Vaikeustaso on todellakin kohdallaan, joten yhteistyö on pakollista, mikäli mielii menestyä.

Moninpelin eri pelimuodoissa on kyllä mukana suorastaan timanttista menoa, mutta kokonaisuutena se laadun taso hieman heittelee. Ydin on ennallaan ja se on mahtava, mutta joissakin asioissa kehitys tuntuu jäävän hieman puolitiehen. Kokonaisuutena Call of Duty: Modern Warfare tuntuu kuitenkin edelleen juuri siltä kuin sen pitääkin tuntua. Pelikokemusta pääsee myös jälleen kerran muokkaamaan mieleisekseen monin eri tavoin.

Grafiikka on odotetusti oikein mallikasta. Ympäristön erilaisiin yksityiskohtiin on panostettu oikein urakalla, ja sama koskee erilaisia liikeanimaatioita. Hahmot näyttävät suorastaan fotorealistisilta, ja jokaisen rynnäköitävän huoneen graafinen taso on jotain aivan muuta, kuin mitä Call of Dutyssa tavallisesti on totuttu näkemään.

Kohokohdaksi voi nostaa sen, miltä jokainen ase tuntuu ja kuulostaa pelatessa. Aseella ampuminen ei ole koskaan tylsää, ja liipaisimen painamisessa on aina tarvittavaa munaa. Harmillisesti yksinpelin soundtrack ei onnistu tekemään sellaista vaikutusta, että sävelmiä hyräilisi vielä pelaamisen lopetettuaankin.

Call of Duty: Modern Warfare onnistuu yleisen laadun ja pelattavuuden osalta hienosti. Tarjolla on enemmän vaihtelua kuin melkein missään muussa tämän lajityypin pelissä. Yksinpelin tarina on sekin yksi parhaista, mitä pyssyttelypeleissä on nähty. Onko kyseessä ensimmäisen persoonan pyssyttelyjen uusi merkkipaalu? Sitä uusi Call of Duty ei ole.