Netflixin Castlevania-sarjan toinen kausi on julkaistu, ja samana päivänä saatiin ulos myös kahden klassisen Castlevania-pelin kokoelma PS4:lle. Castlevania Requiem: Symphony of the Night & Rondo of Blood on nimensä mukaan matka Castlevania-sarjan ehkä parhaisiin päiviin. Symphony of the Night on lajityypin klassikko, ja Rondo of Blood on laatupeli sekin.
Symphony of the Night julkaistiin alun perin vuonna 1997, ja uusittuna versiona vuonna 2007. Siinä Draculan poika Alucard taistelee tietään isänsä linnassa. Lopullisena tavoitteena on voittaa riivattu Richter Belmont, joka on itse asiassa Rondo of Bloodin sankari. Toisessa pelissä siis Belmontin suvun vesa etsiskelee elämänsä naista, joka johtaa hänet vastatusten Draculan kanssa. Symphony of the Night on tarinallisesti jatko-osa Rondo of Bloodille. Suosittelen kuitenkin pelaamaan ensin Symphonyn, koska se on parempi peli, ja samalla vaikeustaso on hieman armeliaampi verrattuna Rondo of Bloodiin.
Molemmat pelit ovat sivuttain rullaavia tasoloikkapelejä, jossa pääsee tutkimaan paikkoja varsin vapaasti. Aiemmin saavuttamattomille alueille pääsee takaisin sitten, kun on hankkinut paremmat varusteet ja aseet. Matkan varrella opitaan uusia kykyjä ja muuntaudutaan erilaisiksi elikoiksi, kuten esimerkiksi lepakoksi. Tämä tietysti auttaa pääsemään aiemmin saavuttamattomille alueille. Toisin sanoen pelattavaa riittää useiksi tunneiksi.
Ydinpelattavuus, musiikki ja ääninäyttely ovat hyvää tavaraa vielä tänäkin päivänä. Nämä yhdessä luovat hyvän tunnelman, ja ohjaus on juuri niin hyvää kuin pitääkin. Harmillisesti grafiikka näyttää pahasti vanhentuneelta varsinkin Rondo of Bloodissa. Luvassa on siis retroileva nostalgiamatka wanhoihin hywiin aikoihin. Suora käännös tuntuu kaikkineen hieman laiskalta, koska ruudun reunoille jää mittavat palkit erilaisen kuvasuhteen vuoksi.
<newpage>
Kokoelma kannattaa hankkia pelkästään Symphony of the Nightin vuoksi, sillä sen kenttäsuunnittelu tuntuu vieläkin onnistuneelta kaikkien vuosien jälkeenkin. Rondo of Blood on puolestaan merkittävästi vaikeampi, joskus jopa suoranaiseen turhautumiseen asti. Lisäksi Rondo of Blood on kaksikosta selvästi lineaarisempi. On silti hienoa, että paljon vähemmän huomiota aikoinaan saanut Rondo of Blood pääsee edes vähän parrasvaloihin. Peli on myös selvästi lyhyempi kuin Symphony, mutta kaikkineen kokoelman parivaljakko toimii hyvin yhdessä.
Toisaalta on hankala innostua täysin varauksetta, sillä mukana on vain kaksi klassikkopeliä eikä mitään muuta. Sijansa olisi ollut muillekin ominaisuuksille, kuten vaikka kokoelmalle taidekuvia, valikkoa kuunnella pelin musiikkia ja niin edelleen. Muutamalla suotimella voi kuvaa hieman muokata, mutta ne ovat laiha lohtu. Konamin olisi siis pitänyt laittaa selvästi enemmän yritystä kokoelmaansa. Lisäksi käyttöliittymä on tarpeettoman monimutkainen, joka tekee uuden pelin aloittamisen liian hankalaksi. Niin ikään Symphony of the Nightin tapa esineiden valitsemiseksi valikoissa on selvästi aikansa elänyt.
Hankkimista voi siis suositella sarjan naavaparroille, jotka haluavat nostalgisoida wanhoja hywiä aikoja. Jos taas et ole koskaan Symphony of the Nightia kokeillut, nyt siihen on oiva tilaisuus. On muistettava, että mukana ei ole minkäänlaista lisämateriaalia, joita nykyaikana tällaisilta kokoelmilta on totuttu odottamaan.
