Codename Panzers: Cold War

Kuvitteelliseksi jäänyt kylmä sota jatkaa samoilla urilla. Neuvostoliitto valtaa entisestään suureen maahansa lisää alaa Euroopan naapureiltaan, ja siitähän naapureiden NATO-joukot eivät tykkää. Sodan molemmat osapuolet käsittävä kampanja on pitkä, ja erilaisia taisteluita on paljon. Välillä vallataan kriittisiä pisteitä viivytystaistelussa, välillä lanataan kaikki tielle osuva. Pariin otteeseen siirrytään pienempään mittakaavaan ja kommandojoukon puikkoihin.

Uusi 3D-moottori on erittäin nätti. Yksiköt ovat melkein naurettavuuksiin nähden pikkutarkasti mallinnettuja ja räjähdykset näyttäviä. Konetehoja moinen tietysti vaatii, mutta säätövaraa asetuksista löytyy runsaasti. Ennakkoversio pyöri testikoneella (Inter Core Quad, 9800GT, 4 Gigaa muistia) lähes täysillä asetuksilla hyytymättä kovemmassakaan paukkeessa. Muutenkin previkkalevyltä löytynyt peli oli häkellyttävän valmiissa kuosissa. Bugeja löytyi vain pari, ja nekin pääosin kosmeettisia. Helmikuun julkaisua ajatellen Panzers on siis hyvissä kantimissa ainakin tekniseltä puoleltaan.

Kenties ensimmäisten Panzereiden ja Rush for Berlin -jatko-osan viisastamana Cold War on saanut myös tukun pelillisiä uudistuksia. Tehtävistä löytyy nyt kriittisiä pisteitä, joiden valtaus kasvattaa Arvovaltaa ja mahdollistaa esimerkiksi lisäjoukkojen tilaamisen tai ajoittaiset vastustajan paljastavat tutkapyyhkäisyt. Sama pätee myös moninpelissä, ja kahakat keskittyvät näin paremmin näiden pisteiden ympärille. Jalkaväki jaotellaan nyt pienryhmiin yksittäisten ukkeleiden sijasta, mikä helpottaa isompien armeijaosastojen komentamista. Miesten ominaisuudet vaihtelevat kolmen eri asian mukaan. Jokaisella jalkaväkiyksiköllä on oma "tyyppi", esimerkiksi Vihreä Baretti tai Metsänvartija (tai no siis Ranger, köh köh). Tehtävän alussa löytyvästä armeijansäätöruudusta voi valita ryhmälle aseen, esimerkiksi konepistoolit tai vaikkapa kranaatin- tai liekinheittimen. Taistelusta toiseen hengissä selviävät keräävät myös taistelutehoa parantavaa kokemusta. Jalkaväkiyksiköiltä löytyy myös tukku erityisominaisuuksia, kuten kranaatin viskaaminen tai lääkintäteltan pystyttäminen. Ne voivat myös linnoittautua rakennuksiin ja vallata tyhjiä ajoneuvoja käyttöönsä.

Vaikka jalkaväki on monipuolistunut huomattavasti, taistelukenttää hallitsevat edelleen teräskylkiset pedot. Tankit, liikkuvat haupitsit ja muut sotakoneet murskaavat esteitä, jalkaväkeä ja toisiaan alleen armottoman tehokkaasti. Valikoimasta löytyy liittoutuneiden puolelta esimerkiksi M103- ja M48 Patton -tankit neuvostopuolen tuodessa kentille IS-10-tankin ja Katyusha-raketinheitinrekan tapaisia masiinoita. Ajoneuvoilla ei ole erikoisominaisuuksia jalkaväen tapaan, mutta niiden taistelutehoa voi parantaa ostamalla niille esimerkiksi paremman tykin, ilmantorjuntakonekiväärin tai vaikkapa miinankestävät telat kentän aikana tienattavilla Arvovaltapisteillä (Prestige points). Ominaisuuksia voi ostaa myös kenttien välillä olevasta armeijansäätöruudusta, jolloin ne säilyvät taistelusta toiseen.

Panzers-sarja on ollut aina hieman ulkonäköään kevyempi pelattava, eikä tilanne ole suuresti muuttunut. Tankin voi korjata siiviläksi ammutusta täyteen kuosiin kentällä (vieläpä varsin nopeasti), ja kuolleiden sotilaiden tilalle popsahtaa maan uumenista korvaajia, kunhan yksi ryhmän jäsen pääsee raahautumaan lääkintämiehen luokse. Ajoneuvoilla on myös panssariarvot eri suuntiin, mutta käytännössä niiden vaikutus on vähäinen. Helpompaa on vain keskittää kaikki tuli samaan kohtaan. Realismin kannalta peli on siis varsin kevyt, ainakin ennen kuin joku sankarimodaaja ottaa homman hoitaakseen.

Mutta yhtä kaikki pelissä on jotain tehty oikein. Eri aselajeja on tarpeeksi, ja niiden vahvuudet ja heikkoudet vaihtelevat mukavasti vaatien erilaisia ratkaisuja tilanteesta ja resursseista riippuen. Parhaimmillaan peli on silloin, kun käytettävissä olevia yksiköitä on liian vähän suoritettavaan tehtävään nähden, ja harmaa massa päässä joutuu töihin. Tympeimmillään peli on silloin, kun pelaajalla on riittävä joukko raskaampia tankkeja. Tällöin peli latistuu "klikkaa-ja-tuhoa" -tasolle, koska hieman yksinkertainen tekoäly ei kykene vastaamaan etenkään ahtaammilla kentillä ylivoimaan. Tästä huolimatta keveys toimii, koska se on tehty hyvin. Missä realismi on hävinnyt, pelattavuus voittaa. En ennakkoon odottanut Kylmän Sodan lämmittävän minua (noin, tulipahan sekin kylmä-kuuma-latteus sanottua), mutta kymmenienkään pelituntien jälkeen en ajatellut lopettaa kampanjaa kesken.