Ajan hammas oli nähtävissä Crash Bandicoot: Nsane Trilogyssä. Alkuperäisen Crash Bandicootin ja pelin julkaisun välissä tasoloikkagenre ehti kehittyä paljon. Siitä huolimatta odotin innolla Crash Bandicoot 4: It's About Time jatko-osaa, varsinkin sen jälkeen kun sen kehittäjät vakuuttelivat luovansa manttelinperijän joka ansaitsee jatkaa sarjan tarinaa vuonna 2020. Pelattuani peliä voin sanoa että kehittäjä Toys for Bob onnistui tässä tehtävässä pikkuvioista huolimatta.
Pelin parhaat muutokset on nähtävissä alusta asti esimerkiksi uudistuneesta visuaalisesta ilmeestä. Jokainen ruudulla näkyvä objekti hyppää silmille värikkyydellään ja yksityiskohtaisuudellaan. Klassisten Looney Tunes -animaatoiden fanit löytävät paljon silmäkarkkia tästä pelistä. Sekä peliympäristöt että -hahmot huokuvat personaalisuutta, Crashin Mr Beanmäisestä slapstick huumorista ympäristöjen omalaatuisuuteen. Siitä ei ole kysymystäkään etteikö Crash Bandicoot 4: It's About Time olisi tyylikäs.
Nämä elementit itsessään riittäisivät hengittämään sarjaan uutta virtaa, mutta uudistukset eivät lopu siihen. Pelin kentissä on uutta avoimuutta ja vaihtelua, eivätkä ne koostu pelkästään ruutua kohti juoksemisesta. Siitä tietää että kehittäjät ottivat vaihtelun luomisen tosissaan kun jokainen kenttä haastaa pelaajan uusilla tavoilla, samalla vaihdellen eri perspektiivien välillä.
Siitä huolimatta saman näköisten ympäristöjen läpi juokseminen saattaisi käydä yksitoikkoiseksi, minkä takia haluan kiittää Neo Cortexia ja Nefarious Tropyä heidän avaamistaan ulottuvuuksien välisistä portaaleista. Eri teemat eivät pääse toistumaan kentissä liikaa, joten yhteenkään niistä ei ehdi kyllästyä.
Uudet ulottuvuudet tarkoittavat myös uusia vihollisia. Pelin edetessä vihollisista tulee vaarallisempia, kentät kasvavat vaikeusasteessaan ja monimutkaisuudessaan ja tasoloikinta vaatii enemmän tarkuutta. Ensiksi en tiennyt mitä ajatella uudesta Modern mode -pelimuodosta joka tarjoaa loputtomat elämät, mutta nyt ymmärrän ajatuksen sen takana. Se ei vaan helpoita uusien pelaajien elämää, vaan mahdollistaa myöskin paikkojen tutkimista. Menetin laskin siinä kuinka monta kätkettyä timanttia, laatikkoa tai hauskaa viittausta löysin ottammalla sivureitin tai vuorovaikuttamalla kentästä löytyvän esineen kanssa odottamattomalla tavalla.
Se ei tarkoita että peli olisi helpompi kuin edeltäjänsä. Kaikkien timanttien ja asujen hankkiminen vaatii kaikkien kentästä löytyvien laatikkojen murskaamisen kuolematta yli kolmea kertaa, minkä lisäksi siitä saa erikoispalkintoja jos selviää kuolematta kertaakaan.
Haasteiden monipuolisuus on myös vakuuttavaa. Guitar Hero-tyylinen pomotaistelu, yllättävät muutokset jahtauskohtauksiin ja kyky käyttää köysiä - nämä ovat kaikki esimerkkejä muutoksista jotka saattavat kuulostavat pieniltä, mutta ovat tosiasiassa suuria. Flashback Tapes -erikoiskentät tarjovat lisähaastetta sitä kaipaaville. Kaikki tuo, enkä ole viellä maininnut edes uusia maskeja ja pelattavia hahmoja!
Uudet maskit tarjoavat tiettyihin kenttiin tarkoituttuja uusia pelimekaniikkoja. Lani-Loli testaa koordinaatiokykyäsi mahdollistamalla objektien siirtelemisen, Kupuna-Wa hidastaa aikaa, Ika Ika muuttaa painovoimaa minkä lisäksi loppupelissä aukeaa voimakas 'Akano. Nämä uudet maskit maustavat peliä mukavalla tavalla, vaikka niiden käyttö onkin rajattua. Tästä syystä onkin hyvä että uusilla pelattavilla hahmoilla ei ole rajoituksia. Jokaisella heistä on kenttiä jotka ovat tarkoitettu nimenomaan heidän kyvyilleen.
Vaikka It's About Time parantaa vanhojen pelien heikkoja kohtia, se myöskin kärsii sekä vanhoista että uusista ongelmista. Useat uusille hahmoille suunnatuista kentistä ovat esimerkkejä jälkimmäisestä. Useat tasot joissa pääsee näkemään Crashin ja Cocon seikkailun uuden hahmon näkökulmasta palaavat takaisin hieman muunneltuihin versioihin kentistä jotka olet jo pelannut. Miksi kierrättää vanhaa materiaalia? Klassista ongelmista läsnä on syvyyden arviointi hyppiessä. Mikään hahmo ei reagoinnut niin sulavasti kun olisin halunnut, joten en koskaan ollut täysin itsevarma nitrolaatikoiden yli hyppiessä.
Nämä ongelmat ei kuitenkaan estä minua palaamasta pelin pariin heti kun olen saannut tämän arvion kirjoitettua. Pelin vitsit ovat hauskoja ja kentät kauniita, joten sen maailmaa on ilo tutkia. Crash Bandicoot 4: It's About Time on juuri sitä mitä jokainen sarjan fani halusi modernilta jatko-osalta, ja ehkä jopa jotain jota uudet tulokkaat eivät tienneet tarvitsevansa. Ohjaustuntumaan täytyy vain tottua.
