Crash Bandicoot: Mind over Mutant

Crashin kotikunnailta kuuluu jälleen kummia. Oranssin otuksen arkivihollinen Neo Cortex lähettää tekstiviestitse säteitä, jotka muuttavat niin Crashin kaverit kuin edellisestä osasta tutut titaanitkin ilkeiksi kiiluvasilmäisiksi mutanteiksi. Niinpä mykän sankarin ainoa vaihtoehto on jälleen kerran lähteä ottamaan Cortexista mittaa. Ensin on kuljettava läpi metsien ja vuorien.

Vuoden takaista Crash of the Titansia pelanneet ovat Mind over Mutantin parissa varmasti kuin kotonaan, sillä kyseessä on käytännössä sama peli eri kentillä varustettuna. Crashin potkut, hypyt, kierteet ynnä muut ovat säilyneet ennallaan, kuten myös titaanien käyttö etenemisvälineinä. Titaanivalikoima on niin ikään ennallaan, joten vesiä jäädyttävä Ratcicle, haisevaa tuhoa kylvävä Stench, pallona ympäriinsä kulkeva Rhinoroller ja monet muutkin ovat edelleen mukana. Myös niin Crashin kuin titaanienkin kehitys kentistä löytyviä mojo-palleroita keräämällä on ennallaan. Välianimaatioita lukuun ottamatta myös audiovisuaalinen anti on prikulleen samaa kuin Crash of the Titansissa. On hieman hämmentävää, että mitään kokonaan uutta ei mukana ole. Homma tosin toimi jo edellisessä pelissä, joten mitäpä toimivaa konseptia muuttamaankaan.

Eroa edeltäjäänsä peli yrittää tehdä kenttäsuunnittelunsa osalta. Koko pienehkö pelimaailma on nyt avoin tutkittavaksi ja pelissä eteneminen tapahtuu roolipelityyliin annettuja tehtäviä suorittamalla. Uusi tehtävä annetaan yleensä välittömästi edellisen loputtua, joten pelaajan ei periaatteessa tarvitse harhailla ympäriinsä tehtävänantoja etsimässä. Systeemissä on ajatusta, mutta käytännössä homma ei toimi. Avoin maailma tarkoittaa Mind over Mutantin tapauksessa nimittäin toisiinsa linkitettyä sarjaa tasoloikintaputkia. Muutamissa kohdissa eteen tulee risteys, josta haarautuu uusia putkia matkan varrelta löytyvien titaanien erikoiskykyjä hyödyntämällä. Aika ajoin tehtävät komentavat Crashia joko palaamaan aiempia putkia pitkin takaisin tai etsimään aiemmista putkista uusia haaraumia. Pelin kenttävalikoima on todella suppea, mistä johtuen esimerkiksi aivan ensimmäistä tasoloikkakoitosta joutuu seikkailun aikana näkemään toistakymmentä kertaa. Paria loppupuolen tasoa lukuun ottamatta joka ikistä tasoa toistetaan kyllästymiseen asti ja vieläpä turhaan, sillä näppärämmin homma olisi hoitunut poistamalla siirtymätaipaleet kokonaan.

Osittain toistonsa vuoksi peli on yllättävän pitkä, sillä lopputekstit rävähtivät ruudulle vajaan yhdeksän tunnin pompiskelun jälkeen. Pelin läpäisyprosenttilaskurin mukaan suoritettua ei tullut edes puolta sisällöstä. Valitettava tosiasia on kuitenkin se, että ilman turhaa kenttien kierrätystä peli olisi ainakin puolet lyhyempi. Kaiken mahdollisen löytäminen ja Crashin sekä titaanien täysmittaisiksi päivittäminen vaatii vähintään toisen läpipeluukerran ensimmäisen perään, mutta kovin suurta innostusta ei suorittamiseen jää. Ylimääräisenä murheena kamera on aiempien Crashien malliin kiinteä, joten moni salaisuus onkin näppärästi kätketty kameran ulottumattomiin.

Parhaaksi puoleksi pelistä nousevat yllättäen sen välianimaatiot, sillä ne ovat harvinaisen kekseliäitä ja hauskoja. Lähes jokainen animaatio on erilainen ja tarjolla on niin animea, nukketeatteria, Hanna-Barberaa kuin South Parkiakin. Idea toimii käytännössä upeasti, varsinkin kun animaatioita pystyy läpipeluun jälkeen katsomaan vapaasti Crashin talosta löytyvän television avulla. Mind over Mutant ei ole huono peli, mutta myös hyvien puolien esiin kaivaminen on vaikeaa. Ilman välianimaatioitaan peli unohtuisi armotta heti läpipeluun jälkeen, mikä kertonee itse pelistä kaiken olennaisen. Jos sarjan edellinen osa ei ole tuttu, kannattaa ehdottomasti hankkia se ensin ja pohtia vasta sen jälkeen maistuuko sama peli käytännössä muuttumattomana enää toista kertaa.