Suomi
Gamereactor
arviot
Cuphead

Cuphead

Pitkään sitä on saatu odottaa, mutta Cuphead on viimein ilmestynyt. Testasin menneenä viikonloppuna kuppipäisen sankarin piinaavan haastavan, mutta upean näköisen, tasoloikkaräiskinnän.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

Kahden veljeksen, Jared ja Chad Moldenhauerin, indie-studiona startannut Studio MDHR julkisti Cupheadin E3-messuilla 2014, ja peli jäi heti yleisön mieleen fantastisen 1930-luvun piirretyistä lainatun ulkoasun ansiosta. Kehitys oli kuitenkin tällöin vielä alkutekijöissään, vaikka työ aloitettiin jo 2010. Silti vierähti vielä yli kolme vuotta, ennen kuin Cuphead lopulta valmistui.

Ja upealta Cuphead edelleen näyttää. Pelin jokainen osa-alue on hellyttävän uskollinen tyylilleen, ja kaikkialla vilisee viittauksia legendaarisiin piirroshahmoihin niin Disneyltä kuin Warner Brosilta. Hahmot ja pomot ovat huikean persoonallisia ja animoitu käsin perfektionistisella otteella. Vanhan ajan efektejä käytetään luovasti ja kokonaisuus näyttää täydellisesti 1930-luvulta repäistyltä. Visuaalisesti Cuphead on uskomaton suoritus.

Pelimekaniikassaan Cuphead yhdistää vasemmalta oikealle rullaavaa tasoloikkaa ja ammuskelua Mega Man -pelien tapaan. Ohjaustuntuma on erinomainen, ja jo alun lyhyt tutoriaali on riittävä esittelemään lähes kaiken mitä pelissä tarvitsee. Ampumisen ja hyppäämisen lisäksi pelaajan pitää hallita sivusuuntainen syöksyliike ja parry-isku, jonka avulla pinkeistä objekteista ja vihollisista voi tehdä lyhyen jatkoloikan. Jälkimmäinen lienee mekaanisesti hankalin oppia, sillä osumakohta hahmossa ei ole järin iso. Harjoitteluun onkin syytä asennoitua vakavuudella, sillä Cuphead ei todellakaan ole helppo peli.

CupheadCupheadCupheadCuphead
Tämä on mainos:

Ulkoasun lisäksi vaikeustaso on Cupheadin tunnistettavimpia ja mieleenpainuvimpia piirteitä. Kuppipään läpäisy edellyttääkin äärimmäisen pitkää pinnaa, nopeita refleksejä ja hyvää muistia. En laske sitä ultravaikeiden pelien joukkoon, mutta keskivertopelaajalle maaliviivan saavuttaminen jokaisessa pomotaistelussa on aina saavutus. Pomotaistelut on jaettu useisiin vaiheisiin, joissa pahikset muuttavat muotoaan ja konnankoukkujaan, niin ettei uusiin hyökkäyksiin osaa varautua. Alkupään pomohirviöiden jälkeen kuolemia alkaa takuuvarmasti kasaantumaan, ja vihujen hyökkäykset ja tarvittavat väistöt on opeteltava kantapään kautta.

Cupheadin kentät voi karkeasti jakaa kolmenlaisiin. Suurin osa niistä on puhtaita jalkaisin käytäviä pomotaisteluita, mutta osassa pääsee lentämään pienellä lentokoneella. Kolmas on niin sanottu run & gun, jossa perinteiseen tyyliin pitää vain päästä maaliin asti vältellen vihollisia ja keräten kolikoita. Ne ovat hyvinkin tärkeitä, sillä kolikoilla ostetaan kaupasta uusia aseita ja kykyjä. Apuja voi kuitenkin olla kerralla päällä vain muutama, joten oikean yhdistelmän valitseminen voi ratkaista, onko pomon voittaminen ainoastaan hankalaa vai aineksina täydelliselle hermoromahdukselle. Mitään power up -esineitä tai elinvoimaa kentissä ei jaella, joten tarkkana pitää olla koko ajan.

Cupheadin haasteen rakenteessa on myös puutteensa. Kentissä on tarjolla kaksi vaikeustasoa nimiltään Simple ja Regular. Simppelillä kentän läpäiseminen avaa ylämaailmassa suljettuja osuuksia, mutta päästäkseen seuraavaan maailmaan, on kaikki kentät suoritettava huomattavasti vaativammalla reguläärillä. Tässä oikotietä onneen ei ole, joten joillakin seinä saattaa nousta vastaan toisen maailman pomoissa, joissa mukana on varsin tiukkoja tapauksia. Jäin väistämättä pohtimaan, että ehkä vaikeustasojen määrässä tai kokonaisrakenteessa olisi sittenkin ollut laajennuksen varaa? Toinen pienempi harmituksen kohde on pomojen elinvoimamittarin puute. Cupheadin tekijät ovat selkeästi halunneet pitää ruudun mahdollisimman yksinkertaisena, mutta lisäinformaatiota kaipaisi.

Teknisesti kohtasin Xbox Onella myös ongelmia äänten kanssa. Erikoisena bugina musiikkiraidat jäivät välillä soimaan päällekkäin, jolloin tiedossa oli kunnon kakofoniaa. Musiikit ja ääniefektit eivät muutenkaan ole pelin parhaimmistoa. Ne ovat kyllä aikakauteen sopivia, mutta ne toistavat itseään häiriöksi asti, eivätkä esimerkiksi aseiden äänet ole kummoisia. Musiikit häivytin lopulta taustalle. Toisaalta valikoista on kehuttava ohjauksen muokattavuutta. Kaikki liikkeet voi ohjelmoida haluamilleen napeille, joten jokainen pääsee pelaamaan tottumuksiensa mukaan. Syytä onkin, sillä perusasetukset ovat hitusen epäintuitiiviset.

Tämä on mainos:

Cuphead on ylivoimaisesti yksi vuoden mielenkiintoisimmista pelijulkaisuista, ja se ansaitsee tulla huomatuksi. Upea visuaalinen tyyli on tietysti suurin myyntivaltti, jolloin peliä voi suositella varauksetta 2D-toimintatasohyppelyiden ystäville. Se on ankara, mutta oikeudenmukainen, joten jos haaste ei pelota, on tiedossa tuntikaupalla antoisaa arcademaista tasoloikkatoimintaa. Se yllättää jatkuvasti, naurattaa kierolla tavalla sekä tietysti palkitsee ja turhauttaa samaan aikaan. Haasteen suhteen kannattaa ehkä testata peliä ensin, sillä sen takia Cuphead ei sovi ihan jokaiselle. Kokonaan sitä ei ole syytä ohittaa: Cuphead on elävä taideteos, ja jää varmasti pelihistorian kirjoihin merkkipaaluksi myös laadukkaiden pomotaisteluidensa osalta.

CupheadCupheadCupheadCuphead
HQ
HQ
HQ
09 Gamereactor Suomi
9 / 10
+
1930-luvun tyyli tavoitettu täydellisesti, persoonalliset ja monivaiheiset pomotaistelut, timanttinen pelattavuus, myös kaksinpeli mukana
-
Vaikeustasoihin olisi mahtunut lisää syvyyttä, ääniraidat eivät yllä visuaalisen puolen tasolle, osa erikoisliikkeistä on lähes käyttökelvottomia
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä

CupheadScore

Cuphead

ARVIO. Kirjoittaja Arttu Rajala

Pitkään sitä on saatu odottaa, mutta Cuphead on viimein ilmestynyt. Testasin menneenä viikonloppuna kuppipäisen sankarin piinaavan haastavan, mutta upean näköisen, tasoloikkaräiskinnän.



Ladataan seuraavaa sisältöä