Curse of the Dead Gods on toiminnallinen roguelite, jossa mennään hirveiden luolastojen uumeniin, ja kohdataan niissä asuvia pahiksia. Lähtökohta ei ole mitenkään erikoinen, ja peli yhdistelee ominaisuuksia peleistä Hades, Darkest Dungeon ja Dead Cells. Lopputulos toimii, mutta ei innosta.
Arvioin Nintendo Switchin version, joka rullasi kaikin tavoin hyvin. Ainoastaan muutaman kerran ruudunpäivitys tökki, kun ruutu oli täynnä toimintaa. Muuten peli on täysin samanlainen kuin PC:lläkin. Tämä on harmi, sillä olin toivonut vaikkapa Marion asua mukaan. Itse asiassa asuja ei ole lainkaan. Toisaalta ei niitä ole Hades-pelissäkään, mutta Dead Cellsissa on, ja se jos mikä innostaa kokeilemaan erilaisia asukokonaisuuksia silloin tällöin.
Peliä aloittaessa taiteellinen tyyli tuo mieleen Darkest Dungeonin, joka tuo goottilaisen tunnelman luolastoihin. Pian päästään keskusalueelle eli "hubiin", josta päästään astumaan luolastoon. Kauppa pyörii kolmella eri valuutalla, joita ansaitaan kaatamalla pahiksia, pomovastuksia ja suorittamalla tehtäviä. Kaupasta voi ostaa päivityksiä pelihahmolle, avata uusia aseita ja kohottaa ennen tehtävään lähtöä tarjolla olevan tavaran harvinaisuusastetta. Asevalinnan jälkeen valitaan tehtävä. Aluksi on tarjolla vain kolme, ja lopussa odottaa Champion eli pomovastus. Myöhemmässä vaiheessa tehtävän lopussa odottaa kaksi tai kolme pomovastusta.
Luolastoja on kolmea erilaista tyyppiä, ja jokaisessa on omat pahiksensa, pomovastuksensa ja ansansa. Toisin sanoen uudelleenpeluuarvoa ja vaihtelua on koetettu saada mukaan, mutta silti ympäristöt ovat liian samanlaisia toistensa kanssa. Näin ollen kierroksien kesken ei ole tarpeeksi vaihtelua ainakaan aluksi. Loppua kohti vaihtelua saadaan enemmän, kun erilaisia esineitä aukeaa käyttöön. Vaikeustaso pysyttelee suurin piirtein samana, ja vasta 2-3 pomovastuksen luolastoissa vaikeustaso nousee selvästi. Toisin sanoen vaikeustaso on sellainen, että peliin pääsee hyvin mukaan. Pelaajaa siis ei heitetä niin sanotusti altaan syvään päähän, ja odoteta selviävän omin avuin.
Pelattavuus on yleisesti ottaen kiinnostavaa ja hauskaa. Taistelu on hidastempoisempaa kuin Hades-pelissä muistuttaen ehkä enemmän Dark Soulsia. Taistelu muuttuu nopeammaksi pelaajan muuttuessa vahvemmaksi ajan kanssa, ja näin edistymisen tunne on läsnä. Aseina on keihäitä, tikareita, ruoskia ja vasaroita, joissa on mahdollisesti mukana esimerkiksi tulta lisävahinkoa tekemässä.
Pelin se oma juttu on kirousmekaniikka. Joka kerta ovesta poistuessa kiroustaso kasvaa, ja sitä voi käyttää kullan sijasta valuuttana ase- ja artifact-alttareilla. Tämä tuo mukaan strategisen elementin pohdittaessa, mikä ratkaisu on kannattavinta pitkässä juoksussa. Kun kirouksen taso saavuttaa lukeman 100, pelaajasta tulee kirottu. Jokaisessa luolastossa on omat kirouksensa, joilla saa niin vahvennusta pelihahmolle, kuin vähennyksiäkin. Kirous saattaa esimerkiksi tehdä soihdun käytön mahdottomaksi, tai kirouksen taso saattaa nousta hiljakseen itsestään. Pelimekaniikka on omiaan lisäämään sitä vaihtelua kierrosten välillä. Pelissä on vain yksi tason 50 kirous, joten sen tullessa pelaaja tietää heti, mitä luvassa on. Se kovin kirous käytännössä pilaa menossa olevan kierroksen.
Kaikkiaan Curse of the Dead Gods on kohtuullinen peli. Mitään uutta ja erilaista se ei lajityyppinsä tuo, mutta se yhdistelee toisissa peleissä nähtyjä ominaisuuksia, ja tuloksena on tietty määrä syvyyttä. Uudelleenpeluuarvoa olisi saanut olla enemmänkin, sillä nykyinen valikoima alkaa nopeasti toistaa itseään. Suosittelen silti ainakin testaamaan.
