Dark Souls III

From Softwaren Souls-sarja on mielenkiintoinen ilmiö. Sarjan aloittanut Demon's Souls oli jäädä alun perin vain japanilaisten riemuksi, mutta maailmalle päästyään brutaalin vaikea pelisarja nousikin kenties jopa yllättäen kaikkien huulille. Sarjan ei kenties edes uskottu muodostuvan samanlaiseksi ilmiöksi, kuin mitä se tänä päivänä on. Nyt yksi aikakausi saa päätöksensä, kun Dark Souls -sarjan kolmas osa saapuu sarjan luojan, Hidetaka Miyazakin mukaan sarjan käännekohdaksi. Oli siis jälleen aika kutsua vakiosankarini Seppo kehiin ja teroittaa miekka.

Sarjan henki on kolmannessa osassa vahvasti ennallaan - tapa tai tule tapetuksi. Jokainen rivivihollinen on potentiaalinen syyllinen hengenlähdölle ja huolimattomuudesta rangaistaan armotta. Sarjan henki on läsnä niin vahvasti, että ensimmäiset askelet pelin maailmaan vaikuttavat petollisen tutuilta. Kourasta löytyy tuttu energiaa palautta Estus Flask, kontrollit ovat tismalleen entisellään ja jopa ensimmäiset hirviöt ja ympäristöt näyttävät mukavan tutuilta. Taistelukin on ensisilmäyksellä samaa viimeisen päälle ihanaa kuolemanbalettia kuin ennenkin. Kuoleman koittaessa sielusaalis nököttää aina juuri sillä paikalla, jossa kalmankoura raapaisi, eivätkä viholliset nappaa niitä toisinaan itselleen Bloodbornen tyyliin.

Pikkuhiljaa pellin alle tehdyt muutokset nousevat kuitenkin esiin. Estus Flaskeja on tätä nykyä kaksi erilaista, joista toinen palauttaa hahmon taikamittaria. Pullojen määrä on yhteinen, eli yhteensä viidestä pullosta täytyy päättää kuinka monta käyttää energioiden palauttamiseen ja kuinka monta manalle. Myös hahmon ihmisyyden palauttava Humanity-systeemi on kokenut jälleen kerran täysmuutoksen. Humanityt tunnetaan tätä nykyä Embereinä, jotka antavat käytettäessä pienen boostin elämämittariin. Kuolemasta ei tällä kertaa siis rangaista hipareiden menettämisenä. Vanhaan malliin apuun kutsuttavia kavereita ei saa matkaan ilman Embereitä. Hirviöt myös vahvimpia mörököllejä lukuun ottamatta palautuvat aina nuotiopysäyksen jälkeen aina entisille paikoilleen, eivätkä enää katoa parin kerran jälkeen kartalta kakkosen malliin.

Suurimmat muutokset liittyvät kuitenkin seikkailun rakenteeseen, johon on tuotu mukaan kaikuja sarjan alkusijoilta. Kun ensimmäinen ja toinen Dark Souls tipauttivat pelaajan periaatteessa täysin avoimeen maailmaan, kolmonen tuumaa alkumetreillään, että tuohon suuntaan, olepa hyvä. Pelin keskuksena toimiva Firelink Shrine on jopa ulkoisesti vahvasti Demon's Soulsin Nexusta muistuttava ja nuotioiden kautta maailmoihin warppailu tuo niin ikään mieleen rutkasti muistoja. Vaihtoehtoisia reittejä ei juurikaan tarjota, joten ensimmäiset tunnit edetään melkoisessa putkessa. Tässäkin tapauksessa tosin Demon's Soulsin perintö on vahvasti läsnä, sillä tällä kertaa varsin runsaslukuiset nuotiot tulevat kaikkialla avattavien oikoreittien kautta erittäin tutuiksi. Ja vaikka eteneminen onkin alkuun suoraviivaista, erilaisia salaisuuksia ja löydettävää kivaa on todella, todella paljon. Vasta useiden tuntien jälkeen maailma avautuu vapaammin tutkittavaksi, mutta kokonaisuuden rakenne on silti varsin suoraviivainen, mikä varmasti jakaa mielipiteitä. Itse pidin aiempaa tiukemmasta rakenteesta, kunhan alkujärkytyksestä oli toivuttu, sillä suunta on teoriassa jatkuvasti selvillä. Teoriassa siksi, että kartat ovat kenties jopa aiempaakin sokkeloisempia ja sarjasta tuttu "eksyneenä oudossa maailmassa" -tunne on kaikesta huolimatta erittäin vahvasti läsnä. Siihen kun lisätään päälle todella kaunis maailma ja sarjan paras soundtrack tähän asti, saadaan niin tunnelmallinen paketti ettei paremmasta väliä.

Tänne asti lukeneet saattoivat kenties huomata, että nuotioita on paljon eikä kuolemasta rangaista aiempaan malliin ja säikähtää. Onko kolmas Dark Souls kenties liian helppo? Tähän kohtaan on poikkeuksellisesti vastattava, etten oikeasti tiedä. Internetin turuilta kantautui nimittäin huhuja siitä, että arvostelussa ollutta lehdistöversiota olisi helpotettu, jotta me puolitaitoiset journotkin pääsisimme pelissä eteenpäin. Itse ehdin reilussa parissa kymmenessä tunnissa kolmella eri hahmolla suurin piirtein puoleenväliin asti ja tuskan hikipisaroita ei paria kohtaa lukuun ottamatta valunut aivan entiseen malliin. Vastaan tulleet pomohirviötkin kaatuivat Niitä Yksiä Pirulaisia lukuunottamatta parhaimmillaan ensimmäisellä yrityksellä, enkä todellakaan voi väittää olevani Souls-peleissä mikään kuolematon sankari. Kartoilla vaikeustasoa on paikoitellen lisätty pistämällä viholliset isoihin ryppäisiin. Mikäpä siinä, kyllähän isot vihollisarmadat saa tuttuun tyyliin lanattua houkuttelemalla otukset kimppuun muutama kerrallaan, mutta varsinkin kuoleman korjatessa samojen ryhmien jatkuva hinkuttaminen on aika kuivaa puuhaa. Jos myyntiversio on vaikeampi, en pitäisi sitä minään suurena rikoksena.

Lehdistöversioon liittyi toinenkin, edellistäkin huolestuttavampi piirre, joka toivottavasti on korjattu myyntiversioon. Peli on nimittäin aivan järkyttävän buginen. Testissä ollut PC-versio kaatuili tuon tuosta, välillä sankari lähti kävelemään huvikseen ympyrää vaikken edes koskenut ohjaimeen ja välillä Seppo taas päätti jämähtää paikalleen seisomaan, antaen hölmistyneelle riviluurangolle helpon tapon. Pahin ongelma meinasi pysäyttää koko pelin, kun Seppo päätti yhtäkkiä kääntyä poikittain ja imeytyä seinien sisään, eikä tilanteesta päässyt pois mitenkään ilman takaisin nuotiolle palauttavaa Homeward Bonea. Ilman kyseistä luuta peli olisi loppunut siihen, sillä kyseinen ongelma jäi mukaan myös pelitallennukseen. Ainuttakaan pelikertaa en saanut pelattua ilman ongelmia. Toisaalta peli kyllä pyörii nätisti satunnaisia hidasteluja lukuun ottamatta, eikä edes vaadi aivan viimeisintä rautaa toimiakseen ja näyttääkseen hyvältä.

Keskeneräinen PC-koodi on harmi, sillä muuten pelissä on palikat erittäin hyvin paikallaan. Olen aiemminkin ylistänyt Souls-pelien kenttäarkkitehtuuria, mutta tällä kertaa maisemat saavat haukkomaan henkeään tosissaan. Sen lisäksi, että peli on asetuksista riippumatta teknisesti itkettävän hyvän näköinen, kenttien ulkoasuun on panostettu tosissaan, eikä yksityiskohdissa ole säästelty. Jokainen vastaan tullut alue oli aivan uskomattoman kaunis, omalla rumalla tavallaan tietysti, puhutaanhan nyt keskiaikafantasiasta. Käyttöliittymää on viilattu entistäkin paremmaksi ja vanhalle Souls-konkarille koko paketti vain toimii aivan todella hyvin. Tarina on erinomainen, taistelu edelleen erinomaista ja maailmansa puolesta kolmas Dark Souls on aivan omalla tasollaan sarjan muihin osiin verrattuna.

Käsissä on siis ristiriitainen paketti, jota on todella vaikea pisteyttää lehdistöversion ongelmista johtuen, sekä siitä ettei kyseisessä versiossa pystynyt kokeilemaan verkkopeliominaisuuksia lainkaan. Ihastuin todella paljon pelin maailmaan, hirviöihin ja sieltä täältä tihkuvaan loreen. Kaikkea hyvää kuitenkin likasivat jatkuvat bugit ja helpon puoleinen vaikeustaso, ainakin Souls-asteikolla. Hetken päänrapsuttelun jälkeen pelin vahvuudet ovat kuitenkin sellaisia, että kokonaisuutta on helppo suositella pelattavaksi. Annetut pisteet koskevat näin ollen ainoastaan käsissä ollutta pressiversiota, jos myyntiversiossa ongelmat on korjattu, pistän plakkariin ilomielin yhden, ellen peräti kaksi pistettä lisää. From Softwaren näkemys sarjan vahvoista puolista on ongelmista huolimatta erittäin vetoavaa pelattavaa.