Dark Souls III: Ashes of Ariandel DLC

Dark Soulsin kolmatta osaa on menneen puolen vuoden aikana päivitetty ahkerasti varsinkin asetasapainon ja moninpelin toimivuuden osalta. Sama meno jatkuu myös maksullisessa lisäosassa Ashes of Ariandel. Talvinen vuoristomaisema on suunnittelunsa osalta taattua Souls-laatua, joskin tarinaltaan valitettavan lyhyt sadistista pomovastusta lukuun ottamatta.

Tuhkainen valittu eli pelaaja huomaa Cathedral of The Deepin Cleansing Chapelissa alttarin edessä rähmällään olevan miehen, joka pitelee kädessään maatuvaa kangaskappaletta vanhasta taulusta. Riepua koskettava pelaaja imeytyy taulun sisään aivan kuin ensimmäisessä Dark Soulsissa silloin joskus muinoin. Talvisissa maisemissa kohdataan kaikenlaisia surullisia hahmoja väkivaltaisista puista siipensä menettäneisiin variksiin asti.

Tarina on mielenkiintoinen, mutta tuttuun tyyliin sitä ei ole mitenkään selkeästi kerrottu. Pelaajan tehtäväksi jää koota Ariandelin maailman menneisyys erilaisista palasista. Kaikki maisemat tuntuvat välittävän omaa visuaalista sanomaansa, joten jokaisen nurkan nuohoaa mielellään. Tämän vuoksi lisäosa kannattaa ainakin ensimmäisellä kerralla pelata yksin, koska silloin tilanteisiin voi käyttää juuri haluamansa määrän aikaa.

Kenttäsuunnittelu on taattua Souls-laatua kiemurtelevine polkuineen ja avautuvine oikoreitteineen. Harmillisesti itse pelialue on epätavallisen ahdas: käytännössä se on yksi ainoa vuori, jota pyöritään ristiin rastiin. Keskusteluja käydään muutaman kerran, jolloin nämä hetket tuovat onnistuneita suvantoja tutkimisen ja taistelemisen väliin.

Vihollisten sijoittelua ei ilmeisesti ole mietitty aivan loppuun asti. Varsinkin alun lumimyrskyssä saattaa takaa lentää päälle tulipalloja tai nuolia, lauma susia pyöriä jaloissa ja taustalta rynnätä kimppuun suurikokoinen viikinki kirves tanassa. Ajoittain pelaaja johdetaan suoranaiseen ansaan, jolloin joka suunnasta hyökkäävä lauma hakkaa tuhkaisen valitun maahan armotta. Näitä väijytyksiä on hankala huomata ajoissa, mikä johtaa yritykseen ja erehdykseen.

Lisäosan läpäisyssä kestää nelisen tuntia, ja lyhyyttä on ilmeisesti haluttu paikata sadistisen eeppisellä loppuvastustajalla. Tarinan puolesta kohtaaminen on erittäin tärkeä, mutta pelillisesti se muodostaa järkyttävän piikin vaikeustasossa. Tie nousee kalkkiviivoilla kirjaimellisesti pystyyn. Hattua täytyy nostaa niille, jotka pieksävät tämän pahiksen yksin apua kutsumatta.

Lisäosaa suositellaan koettavaksi vasta sitten, kun pääpeli on läpäisty. Tekijät ilmeisesti tiedostavat Ashes of Ariandelin haasteellisuuden, sillä kanssapelaajien apua on tarjolla hyvinkin runsaasti. Tuntuu myös siltä, että järjestelmälle on tehty jotain: hyvinkin korkealle kehitetty velhoni päätyi välillä avuksi sellaisille tuhkaisille valituille, joiden kokemustason täytyi olla merkittävästi alempi. Aiemmin samoihin karkeloihin on päässyt vain, kun isännän taso on +/- 10 kutsuttavan apurin tasosta.

Monelle se lisäosan odotetuin osuus on oikea PvP-moninpelitila. Ariandelin uumenissa pelaaja palkitaan esineellä, joka poltetaan Firelink Shrinen kokolla. Tämä avaa valikkoon Undead match -mahdollisuuden, ja tarjolla on erilaisia muunnoksia perinteisestä tappomatsista. Otteluita löytyy nopeasti matsien rullatessa nopealla tahdilla. Pelattavia karttoja on toistaiseksi tasan yksi, eikä kahinoista tuntunut saavan minkäänlaisia palkintoja vaivanpalkaksi.

Asetasapainoa muokattaneen tulevaisuudessa, sillä nyt melkein kaikki ottelijat käyttävät lisäosan aseita ja haarniskoita niiden suuremman tehon ansiosta. Kokonaisuutena PvP toimii kuitenkin loistavasti. Toivottavasti pelitila siirtää leijonanosan moninpelin ystävistä tälle erilliselle areenalle, eivätkä he siis enää tunge kutsumatta muiden peliin niin sanottuina "inveidaajina".

Ashes of Ariandel on pääpelin jo läpäisseille suunniteltu lisäosa, jonka maisemat ovat kauniita ja kenttäsuunnittelu tutun mutkittelevaa Souls-laatua. Tarina on kiinnostava ja lyhyt, jota paikataan sadistisen vaikealla pomotaistelulla. Moninpeliä on jälleen muokattu, ja erillinen PvP-areena siirtänee suurimman osan inveidaajista pelaamaan omia matsejaan sinne, minne ne kuuluvatkin.