Darksiders

On ihme jos EA ei välillä koe maailmaa kohtuuttoman epäreiluksi paikaksi. Samalla kun yhdet huutavat toisaalla Dante's Infernon olevan God of War -plagiaatti, toiset ovat ulvoneet Darksidersin matkivan surutta Zeldaa.

Ehkä syy on sodassa, mutta pelin päähenkilö ei voisi olla kauempana viattomasta Linkistä. Ehkä se johtuu pelin toistuvasta demonilahtauksesta, joka on niin räväkkää, että olisi hirvittänyt hengiltä koko Hyrulen väen. Ehkä se johtuu vain siitä, että kehittäjä Vigil Games ei ksokaan yrittänyt salailla inspiraationsa lähteitä.

Luultavasti kyse on vain siitä, että Darksidersia ei ole odotettu kuin kuuta nousevaa. Kohun nettifoorumeilla voi kuitenkin odottaa alkavan piakkoin, sillä Darksiders on yllättävän jämäkkä peli.

Lukuisten sarjakuvamaailmojen taustalta löytyvä suunnittelijaguru Joe Madureira kertoo Darksidersissa tarinan neljän maailmanlopun ritarin Warista (Sota), joka toimii jumalaisten poliisivoimien osana. Salajounen kautta War päätyy osallistumaan tapahtumiin, jotka aloittavat Tuomiopäivän tapahtumat, tuhoavat ihmiskunnan ja aloittavat sodan helvetin demonien ja taivaan mahtavimpien soturien välillä. Tällaista ei niellä ilman revanssia.

Koston välineenä Darksidersissa toimii Chaoseater -miekka, joka on melkein yhtä pitkä kuin War itse ja siis täpärästi riittävän kokoinen astalo pilvenpiirtäjän kokoisten demonien viipalointiin. Taistelujärjestelmä tarjoaa het alusta asti väistöliikkeet, taikuuden, yhdistelmäiskut sekä brutaalit lopetusliikeet lamautettujen vihollisten viimeistelyyn. God of War tulee mieleen jo parin peliminuutin jälkeen.

Vaan tuskin pelaaja ehtii päästä voiman makuun kun se viedään käsistä. Vigil Games on iloisesti lainannut Metroid-sarjassa menestyksekkäästi käytetyn alkukikan, ja antaa pelaajan maistaa sankarin täyttä potentiaalia ennen kun kylmästi riistää aimo osan kyvyistä. Tämä on mitä mainioin tekosyy lähettää pelaaja seikkailuun, jossa avautuvilta uusilta alueilta Warin kadotettu mahti vähitellen löytyy.

Johdantoa lukuunottamatta Darksiders tarjoaa hitaan oppimiskäyrän, joka varmistaa, että perustekniikat ovat kaikilla hallussa ennen kun rytinä alkaa tosissaan. Kokeneelle pelaajalle tahti voi tuntua hitaalta, kun joutuu käymään läpi pakolliset sivutehtävät, joissa opetallaan väistämisen tapaisia perusjuttuja, mutta tälle on vankka tarkoitus: jos sitä ei opi, ei vain pärjää. Voimansa menettänyt War on helisemässä jo heikommankin demoninsikiön kanssa, ja jos vain rynnii päälle, epatot ehtivät runnoa sankarin otsaluun sisään autonrohjolla ennen kun ovat lähelläkään menehtyä vammoihinsa.

Pelin anteeksiantamattomuus on kuitenkin omiaan luomaan sitäkin suurempaa riemua, kun uusi ase löytyy tai tulee ostettua. Vulgrim, sielunsyöjädemoni, vaihtaa mielellään uusia hyökkäystekniikoita voitettujen vihollisten sieluihin, ja varsinainen taistelukalusta taas löytyy yleensä strippien varrelta. Matkan varrelta kertyy melkoinen arsenaali, johon lukeutuu mm. bumerangimaisia heittotähtiä (Cross Blades), maaginen nauru (Harvester), jumalattoman kokoinen tykki (Mercy) sekä nippu Wrath-voimia, joilla voi esimerkiksi sytyttää itsensä tuleen tai imeä elinvoimaa ympäröivistä vihollisista.

Asekehittelyssä on myös pientä roolipelimäisyyttä, sillä pelaaja voi valita itselleen suosikkiaseen, joka kehittyy käytössä. Salaiset Emblemit antavat aseisiin uusia ominaisuuksia kuten lisää voimaa tai enemmän kokemusta, ja antavat pelaajalle siis mahdollisuuden kustomoida arsenaaliaan.

Jokaiselle uudelle aseelle on kuitenkin yhteistä, että niitä voi käyttää nokkelilla tavoilla. Kuten Darksidersin esikuvana toimineissa peleissä, jokaisen uuden aseen saamista seuraa erilaisia tehtäviä, joissa juuri sen aseen ominaisuuksia pitää käyttää. Erityisen lystejä ovat tehtävät, joissa lainataan Valven maineikkaan Portalin portaalipyssyn ominaisuuksia tai selvitetään, miten hornanhevonen saadaan laukkaamaan. Yllättävää kyllä, tehtävät ovat omaperäisiä ja haastavia, mutta silti tarpeeksi loogisia että ratkaisu tuntuu aina järkevältä.

Hoksottimista ja pelirefleksien vireydestä riippuen pelin tarinan läpäiseminen vie 12-16 tuntia. Darksiders on rakennettu alusta alkaen peliksi, jossa löydettävää riittää joka kiven ja kannon alla, ja pelin kesto määräytyy pitkälti pelaajan keräilymanian myötä. Iloisena yllätyksenä huomaa nopeasti, että jemmatut salaisuudet ovat yleensä etsimisen arvoisia.

Darksiders näyttää ja tuntuu sarjakuvalta alusta loppuun asti. Vaikka Madureirasin osuus projektissa oli alusta asti tiedossa, on silti ilahduttavaa nähdä, että Vigil Games on onnistunut antamaan pelille omanlaisensa graafisen ilmeen. Ihmiskaupunkien jäämät toki kihisevät zombeja, demoneja, ja muita tämän pelityypin tusinavihollisia, mutta isompien vihollisten laaja kirjo paljastaa selvästi kehittyneemmän otteen hirviösuunnitteluun.

Eräs ensimmäisistä isommista vihollisista, esimerkiksi, on The Jailer - lihaksesta, hampaista, ylimääräisestä nahasta ja kalloista koottu kolossi, jonka torsoon on upotettu vangitun demonin häkki. War itse ei valitettavasti ole yhtä värikkäästi suunniteltu, vaan pyrkii vakuuttamaan enemmmän jäisellä rauhallisuudella, hulvattomilla aseilla ja etenkin demoniratsu Ruinin avulla. Kyse ei ole mistään God of War III:n tasoisesta visuaalisesta tulituksesta, mutta peliin mahtuu pari hetkeä, kun näkymät ovat aidosti vaikuttavia.

On vaikeaa olla vaikuttumatta tekijöiden Darksidersiin upottamasta vaivasta, mutta valitettavasti lopputuoksessa näkyy paikoin myös kehittäjän kokemattomuus. Ohjaus tuntuu ajoittain hieman takkuiselta, etenkin kun kameraa joutuu kääntämään manuaalisesti voidakseen tähdätä tarkasti. Kaipasin myös hieman enemmän historiaa ja kontekstia tehtäviin - tämä oli erityisen harmillista, koska kun näin on tehty, tulos on hyvin suunniteltua ja viihdyttävää.

Suurin nurinan aiheeni Darksidersin kanssa on kuitenkin epätasainen kenttäsuunnittelu, joka vaihtelee siististä ja johdonmukaisesta raivostuttavaan labyrinttihortoiluun. Pelin auttavaksi kädeksi tarkoitettu henkiolento The Watcher ei paljoa auta, sillä sekin on yleensä neuvoissaan niin avuton, että vain lisää turhaumaa. On loistavaa, että kehittäjä nakitti Watcherin ääneksi Batman: Arkham Asylumissa Jokerin äänenä loistaneen Mark Hamillin kaltaisen lahjakkuuden, mutta jos oppaalla ei ole mitään rakentavampaa sanottavaa kuin "Etsi hänet jotta pääsemme antamaan turpasaunan!", on pakko ihmetellä, mikä virka mokomalla otuksella muka on.

Harvoin näkee peliä, joka on näin selvästi lainannut parhaat temppunsa muualta, mutta harvoin näkee myöskään kehittäjää, joka näin rehellisesti kertoo tehneensä juuri niin. Lainattua tai ei, Vigil Games on upottanut peliin paljon uskoa ja taitoa, ja se näkyy lopputuloksessa. Darksiders tuskin lukeutuu vuoden suuriin merkkitapauksiin, mutta Vigil on silti tuottanut aidosti pätevän pelikokemuksen, joka varmasti vetoaa genren ystäviin.