Deadliest Warrior

Suomessa tuntematon Deadliest Warrior -sarja asetti kaksi eri ajassa ja paikassa elänyttä soturia vastakkain. Sarjassa esiteltiin aluksi esimerkiksi ninjan ja spartalaisen sotilaan aseistukset, testattiin niiden tuhovoimaa ja lopuksi simuloitiin tietokoneella kaksintaisteluiden tulos. Näiden "Mitä jos" -skenaarioiden hurmeinen loppunäytös näyteltiin varsin uskottavasti toisen kuolemaan päättyvänä taistelukohtauksena.

Sarjasta poiketen aseistusta ja sotureita ei analysoida pieniä tietoiskuja enempää, vaan heput heitetään neljälle erilaiselle areenalle ottamaan mittaa taistelutaidoista ja asetekniikasta. Hahmoja on näin aluksi kahdeksan erilaista (ninja, samurai, spartalainen, merirosvo, roomalainen sadanpäämies, ritari ja apassi), ja lisää on alustavasti lupailtu ladattavana sisältönä.

Kuten listasta saattaa päätellä, aseistuksen ja etenkin panssaroinnin osalta osallistujilta löytyy villisti variaatiota. Apassin kasvomaalaus pysäyttää korkeintaan voimakkaasti tuulessa viuhuvan lehden, kun taas ritarin rautapanssari vie parhaan terän jopa sotakirveestä. Köykäisempien vastustajien onkin luotettava nopeuteen ja viekkauteen rautapaitoja kaataessa. Budjettivaatetettujen apuna ovat lisäksi oikealla ajoituksella lähtevät vastaiskut.

Välisarjan edustajilla kuten samurailla pelityyli on jotain huolellisen suojautumisen ja ripeän väistelyn väliltä. Kaartin erikoisinta osastoa lienee merirosvo, jonka vyötä löytyy niin pistooleita kuin pommejakin. Epätarkka pomminviskonta voi osua omaan nilkkaan, toiseen nilkkaan, käsiin ja päähän jos paukku lähtee väärään suuntaan. Jokaisella hahmolla on kolme eri asetta ja kolttu, joita voi avata vielä toiset mokomat yksinpeli läpäisemällä.

Monipuolisen hahmokaartin lisäksi Kuolettavimman Soturin toinen porkkana on sen varsin realistinen vauriomallinnus. Pelkän osumapistenylkytyksen sijaan vastustajalta voi rampauttaa tai jopa irrottaa raajoja. Parhaimmillaan vierussohvan uhon voi lannistaa sekunneissa taistelun päätyttyä kallosta törröttävään heittokeihääseen. Tyylistä tulevat mieleen sellaiset muinaiset herkut kuin Bushido Blade ja Die by the Sword, jossa molemmissa yksittäinen vääntö saattoi olla hyvän osuman myötä ohi ennen alkamistaan.

Päteviä taktiikoita ovat myös kilpeä käyttävän soturin kilpikäden rampauttaminen tai nopean vipeltäjän jalan hakkaaminen. Kilvetön heppu on helppo viimeistellä vaikka heittoveitsillä ja toista jalkaansa laahaava on helppo muiluttaa iskemällä selkään, jos kunniakäsitys sellaisen kestää. Taktisia vaihtoehtoja on sinänsä simppelistä hyökkäysvalikoimasta huolimatta paljon, ja niitä pitää vaihdella vastustajasta riippuen.

Audiovisuaalinen puoli on kohtalaisesti kunnossa, vaikka hommasta ajoittain paistaa normaalia pienempi budjetti. Silmäkarkin puutetta ikävämpää on sen sijaan satunnainen taistelusysteemin häröily esimerkiksi osumatarkistuksen tai väistöjen kanssa. Deadliest Warriorin kaltaisessa kuolettavassa taistelussa olisi erittäin tärkeää, että osumat rekisteröidään aina, eikä ilmaa läheltä huitomalla saa kilpikättä irroitettua puolivahingossa. Peli-iloa kaatava vika ei ole, kunhan välillä hieman hämmentää tiukkatahtisimmissa väännöissä.

Samoin normaalin ja vaikean vaikeustason väliin olisi voinut yksinpeliä varten tyrkätä yhden vaikeustason lisää. Normaali on pääosin lyönteihin ja muutamaan erikoisiskuun perustuvan taistelutaistelutyylin opettelun jälkeen liian helppo. Vaikealla loppupään vastuksia vastaan saa vääntää tosissaan oikeita hyökkäyshetkiä kytäten. Parhaimmillaan peli onkin ehdottomasti toisen ihmisvastustajan kanssa. Silloin vaikeustaso on tasavertaisten kamppailijoiden väännössä kohdillaan, ja äkkikuolemista irtoaa eniten räkänauruja.

Jos tulevat päivitykset tuovat uusien taistelijoiden lisäksi hieman jämäkämmän tuntuman ja viimeisten karheuksen siloitukset, Deadliest Warriorista voi kuoriutua kehäraakin sijasta uusi musta hevonen olohuoneen erimielisyyksien selvittäjäksi.