Deathspank

DeathSpank on sankari, pahuuden kukistaja sekä kaikkien alistettujen pelastaja. Kera violettien pöksyjensä ja rajoitetun inventaarionsa, sankari matkaa läpi maiden ja mantujen päämääränään mystinen Esine, jolla on sanottu olevan hirmuisia voimia. Matkaan sisältyy lukuisia vaaroja, äkkipikaisia kanoja ja niin pää- kuin sivutehtäviäkin, mutta Esineen houkutus on aina lopulta liian suuri.

Jos jossain vaiheessa puseroon pääsikin hiipimään pelko Gilbertin kynän tylsymisestä, Deathspank todistaa että vanha mestari on vielä voimissaan. Peli on alusta lähtien aivan hersyvän hauska ja sinänsä yksinkertainen kehystarina on kirjoitettu kerrassaan erinomaisesti.

Koska tekijäryhmän mielestä kyseessä on sekoitus seikkailu- ja toimintaroolipeliä, kuluu huomattava osa peliajasta mättämisessä, dialogia seuratessa ja yksinkertaisia inventaario-ongelmia ratkoessa. Dialogia on todella paljon, mutta lukuisat repliikit palkitsevat kuuntelijansa. Vanhojen LucasArts-pelien tapaan keskusteluissa on neljä vaihtoehtoa vastauksiin, joista yksi vie kohti keskustelun päätepistettä ja kolmella muulla on tarkoitus vain kerätä tietoja tai vinoilla. Vanhoihin World of Warcraft -sankareihin törmääminen nauratti jo ihan tosissaan, kuten myöskin vähän mistiin menneen lemmikinpelastusoperaation loppukeskustelu.

Peli irvailee omalle lajityypilleen, fantasiakliseille ja nettikulttuurille todella onnistuneesti, eivätkä vertaukset Monkey Islandeihin ole laisinkaan kaukaa haettuja. Parhaimpina hetkinä pelin huumori yltää ensimmäisten Apinasaarten tasolle jopa kevyesti. Valitettavasti huumori osuu paikoitellen myös omaan nilkkaan, erityisesti tehtäväsuunnittelun kohdalla. Suurin osa pelin sivutehtävistä on tylsiä "käytsä hakeen mulle kukkasia" -tyylisiä tsupparikeikkoja, jotka kuuluisivat mieluummin Kiitokuljetus Oy:lle kuin Suurelle Sankarille. Niin hauska kuin enemmänkin kuin vähän hipahtava puhuva puu olikin, seitsemännen noutokeikan kohdalla alkoi jo oikeasti ketuttaa. Pääjuoneen liittyvät tehtävät ovat sen sijaan pääsääntöisesti onnistuneita ja kekseliäitä. Orpolasten metsästyksessä oli paikka paikoin jopa oikean seikkailupelin henkeä mukana, mikä on ehdoton kehu.

Huumori ei kuitenkaan tee peliä itsessään. Koska seikkailun ohella pääroolissa on vihollisten viipalointi, pitää käyttöliittymän olla sujuva ja helppokäyttöinen. Deathspankin tapauksessa sujuvuus on hoidettu siten, että neljään päänappulaan voi jokaiseen asettaa yhden aseen huiskittavaksi. Homma toimii, sillä esimerkiksi kummitusten liiskaamiseen käytettävää erikoisasetta voi pitää kädessään samaan aikaan vaikkapa kolmen tavallisen miekan kanssa, eikä turhaa inventaarioräpläystä tarvita. Panssarit voi asettaa asentumaan sankarin päälle automaattisesti paremman suojuksen löytyessä. Ristiohjaimen neljään namiskaan voi puolestaan laittaa parannuspulloja tai taikoja. Jos joku tarvike sattuu loppumaan kesken, peli muistaa missä kohdassa tavara oli ja varastojen täydentyessä laittaa tavaran takaisin vanhalle paikalleen. Käyttöliittymä svengaa kympillä ja pelaaminen on äärimmäisen miellyttävää ja sujuvaa.

Myös audiovisuaaliseen puoleen on panostettu. Deathspankin ulkoasu on mielenkiintoinen sekoitus kolmi- ja kaksiulotteista grafiikkaa. Maailma itsessään on sylinterin muotoon pyöräytetty kolmiulotteinen fantasiamaailma, mutta talot ja hahmot ovat litteitä. Tyyli on todella omaperäinen ja nätti sekä maailma hyvin suunniteltu ja mielenkiintoinen. Taustalla raikaava musiikki on pirtsakkaa ja tyyliin sopivaa. Äänimaailman kruunu on kuitenkin onnistunut ääninäyttely. Jokainen hahmo kuulostaa juuri siltä miltä olettaa saattaa, ainoana poikkeuksena pääpahis Lord Von Prong, jonka kimakka ääntely rikkoo korvia.

Mukaan on ujutettu myös moninpeli yhteistyömuodossa, mutta valitettavan lepsu sellainen. Moninpeli onnistuu nimittäin ainoastaan samalla koneella ja pelikaveri joutuu tyytymään Sparkles-velhon rooliin. Sparklesilla ei ole edes omaa inventaariota ja yhteistyö jää vajavaiseksi.

Kyllä Ron Gilbert tietää mitä tekee. Deathspank on tolkuttoman hauska, sujuva ja äärimmäisen hyväntuulinen seikkailu, johon uppoutuu lähes huomaamattaan. Hieman vajaa kymmenen tuntia kestävä seikkailu loppuu juuri oikeassa kohdassa ja jättää haluamaan välittömästi lisää. Lopetus tekee jatkon tulemisen myös harvinaislaatuisen selväksi. Toivottavasti jatkoa ei tarvitse odotella kauaa.