Suomi
Gamereactor
arviot
Destiny 2

Destiny 2: Forsaken

Tekeekö Forsaken Destiny 2:n taas mahtavaksi?

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

Destiny 2:ssa on ollut hyvä pohja, mutta muutaman kuukauden pelaamisen jälkeen kävi ilmeiseksi, ettei pelissä ole riittävästi syvyyttä pitämään pelaajia pitkään kiinnostuneina. Lisäksi ensimmäinen laajennus Curse of Osiris oli sanalla sanoen keskinkertainen. Toinen laajennus Warmind oli askel oikeaan suuntaan, ja nyt kansalle on annettu Forsaken.

Destiny on sarjana onnistunut pettämään pelaajien odotukset jo useaan kertaan. Pelin parissa vielä aikaansa viettävät voivat kuitenkin iloisena todeta, että Forsaken on itse asiassa erittäin hyvä. Pelasin tätä arviota varten Forsakenia noin 85 tunnin ajan, joten arvosana kuvastaa peliä ensimmäisestä tehtävästä aina niin sanottuun endgameen saakka.

Revolverimies Cayde-6 kuolee heti ensimmäisessä tehtävässä Uldren Sovin murhaamana. Sitten tapahtumat muistuttavatkin hieman Clint Eastwoodin länkkäriä. Muuta kummoista ei ole luvassa, mutta tarina on tiukasti kerrottu yksinkertaisuudestaan huolimatta. Tarina on selvästi henkilökohtaisempi verrattuna aurinkokuntia uhkaaviin tuhoihin, joita tällaisissa peleissä yleensä nähdään. Bungie on onnistunut kertomaan hyvän tarinan riippumatta siitä, onko pelaaja koskaan aiemmin pelannut Destinya. Lopullinen tavoite on tietenkin kostaa Uldrenille tämän pahat teot. Kampanja jakautuu kahdeksaan eri tehtävään, jotka voi suorittaa haluamassaan järjestyksessä. Ratkaisu toimii paremmin verrattuna peruspelin lineaariseen etenemistapaan. Lisäksi tehtävät ovat hyvin vaihtelevia toisiinsa verrattuna. Uusi vihollistyyppi on nimeltään Scorn, joka onnistuu kuin onnistuukin tuntumaan ihan uudelta Fallen-tyypiltä.

Näyttävät välivideot asettavat oikeaan tunnelmaan luoden sekä henkilöhahmoille että pelin maailmalle syvyyttä. Lisäksi ero varsinaisen pelaamisen ja välivideoiden välillä ei ole niin selvä kuin aiemmin. Bungie vaikuttaa viimeinkin löytäneen oman tapansa kertoa tarinaa rajoittamatta silti pelaajan avointa ja aktiivisesti toimivaa pelimaailmaa. Toivottavasti Bungie jatkaa nyt valitsemallaan tiellä.

Tämä on mainos:

Tarina keskittyy pääasiassa kahdelle uudelle alueelle, jotka ovat The Tangled Shore ja Awokenien asuinsija eli The Dreaming City. Suurin osa pelaamisesta tapahtuu odotetusti The Tangled Shoressa, jossa on niin avaruusromua, asteroideja kuin salaisia luolia ja aukeita alueitakin. Paikka tuo mieleen villin lännen, ja purppuraisen taivaan alla samoilu on nautinnollista. Tarinan lopulla on aika mennä The Dreaming Cityyn, joka on Bungien luomista paikoista ehkä vaikuttavin koskaan.

Nimensä mukaisesti The Dreaming City innoittuu Taru sormusten herrasta -tyylin fantasiatarinoista, joskin nyt nähdään hobittien sijasta avaruustaikaa ja ulkoavaruuden asukkeja. Pelkästään alueella liikkuminen sen mittakaavaa ihmetellessä on kokemus sinänsä. Odotetusti tarjolla on salaisuuksia löydettäväksi ja aktiviteetteja tehtäväksi. Tarina saisi olla hieman pidempi, sillä tämän kokoluokan maailma olisi moisen ansainnut. Muutama uusi Strike-tehtävä kolmelle pelaajalle on niin ikään mukana, joista ehdottomasti paras on The Warden of Nothing. Nostalgian tunne on vahva osoittaen sen, että Bungie on huomioinut myös sarjan vanhemmat pelaajat.

Destiny 2Destiny 2

Forsakenin mukana Destiny 2 päivittyy versioon 2.0.0, ja sehän merkitsee varsin isoja muutoksia. Vaikka ei Forsakenia hankkisikaan, pääsee muutoksista osille myös peruspelissä. Jokaisella hahmoluokalla on nyt kolme uutta kykypuuta, joka tietysti merkitsee yhdeksää uutta superkykyä kokeiltavaksi. Kaikki ne ovat yllättävän hyvin tehtyjä ja hauskoja käyttää. Esimerkiksi Warlock voi nyt aiempaa selvemmin olla support-luokan hahmo, kun taas Titan voi muuntua ihmisohjukseksi hyökätessään poloisten pahisten kimppuun. Kaikenlaista uutta kokeiltavaa siis riittää.

Tämä on mainos:

Aseita on niin ikään muutettu, ja onneksi parempaan suuntaan. Aseluokkia on tuunattu, ja erilaisia tyyppejä voi nyt yhdistellä paremmin omaan pelityyliin soveltuvaksi. Esimerkiksi haulikoita voi ottaa kantoon kolme, mutta toki samalla ammukset kuluvat vauhdikkaasti: kaikki aseet kun käyttävät silloin samanlaisia ammuksia. Uusi jousi on niin ikään hieno lisä kokonaisuuteen. Muutokset kannustavat taas kerran keräilemään erilaisia aseita ja testailemaan niitä perinpohjaisesti.

Gambit-pelimuodossa PvE kohtaa PvP:n, ja kyseessä on ehkä se nautinnollisin tapa pelata Destinya. Neljän hengen joukkueella pitää ottaa vastustajia pois päiviltä keräten mote-hippuja, ja vastustaja tekee tietenkin aivan samaa. Ensimmäisenä 75 mote-hippua kerännyt joukkue kohtaa pomovastuksen, jonka kaaduttua matsi on voitettu. Jutun juoni on siinä, että kerran 25 mote-hipussa voi hypätä materiansiirtolaitteen avulla vastustajan puolelle ongelmia aiheuttamaan. Moteja kantaessaan hengestään päässyt pelaaja menettää mote-hippunsa, joka taas johtaa siihen, että pelin tilanne saattaa muuttua nopeastikin. Pelaaminen on intensiivistä, hikistä ja palkitsevaa.

Forsakenin pulmana ovat vielä lukuisat pienet bugit, jotka tietysti korjataan ajan kanssa. Muuten on sanottava, että Forsaken on sisällöltään hyvää tavaraa. Destiny 2 tuntuu viimeinkin olevan kuosissa. Toivottavasti Bungie ei tee jatkossa tarpeettomia mokia.

Destiny 2
HQ
HQ
HQ
09 Gamereactor Suomi
9 / 10
+
Uudenlainen tapa kertoa tarinaa, välivideot, uudet alueet, pelattavuuden muutokset onnistuneita, Gambit
-
Tekniset ongelmat, tarina saisi olla pitempi
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä

Destiny 2: Curse of Osiris DLCScore

Destiny 2: Curse of Osiris DLC

ARVIO. Kirjoittaja Matti Isotalo

Bungien kaltaisen ison ja ammattitaitoisen studion luulisi oppivan virheistään. Ensimmäinen Destiny on kuitenkin näemmä jäänyt unholaan, sillä Curse of Osiris -lisäri toistaa kaikki isiensä virheet.



Ladataan seuraavaa sisältöä