Suomi
Gamereactor
ennakot
Destiny

Destiny: The Taken King - testissä uusi Rift-pelimuoto

Rift piristää Destinyn kilpailullisia moninpelejä The Taken King -lisäosan myötä.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

Ensimmäistä maaliani juhlistava ääniefekti kajahti ilmoille, ja olin ylpeä itsestäni. Tällä kertaa pallo ei ollut kumia, vaan se koostui puhtaasta valosta. Olin onnistunut kantamaan hehkuvan boltsin maaliin Destinyn uusimmassa moninpelimuodossa Riftissä ja tunsin adrenaliinin pumppaavan. Pääsin vierailemaan Bungien Seattlessa sijaitsevassa toimistossa, jossa yhtiö esitteli toimittajille yhtä The Taken Kingin uusista pelimuodoista.

Riftin suurin vahvuus on, että se laajentaa edelleen Destinyn perusmekaniikkoja. Enää ei ole tarkoituksena ainoastaan ampua vastustajia naamaan, josta toki on apua otteluiden aikana. Vaan tarkoituksena on löytää hehkuva valopallo ja kiikuttaa se sitten vastustajan maaliin. Kyseessä on siis käänteinen versio perinteisestä lipunryöstöstä. Pallura ilmestyy yleensä kentän puolivälin paikkeille, ja molemmat tiimit ryntäävät sen luo mahdollisimman nopeasti. Kilpajuoksun voittaja lähtee sitten juoksuttamaan sitä kohti vastustajan portaalia, joka toimii maalina. Vastustaja yrittää tehdä luonnollisesti samaa vastapäätyyn. Tämä köydenveto luo mukavan tiiviitä taisteluja, joiden polttopiste muuttuu jatkuvasti. Liikkeellä on pakko olla koko ajan, muuten ei pärjää. Rift tuo myös hieman mieleen esimerkiksi Call of Dutyn Uplink-pelimuodon.

DestinyDestiny

En tarkoita, etteikö Destinyn muissakin pelimuodoissa liikuttaisi paljon, mutta osassa pystyy kuitenkin pönöttämään halutessaan paikallaan. Esimerkiksi Control-pelimuodossa joku saattaa vartioida oman tiimin tukikohtaa vaikka koko erän ajan. Riftissä tällainen strategia ei toimi. Oman joukkueen mukana on pakko roikkua ottelun koko keston ajan. Palloa kantanut pelaaja joutuu välittömästi vihollisen silmätikuksi, joten hän tarvitsee vierelleen suojelijoita. Samaan aikaan puolustettaessa täytyy tehdä yhteistyötä vastustajien joukkueen hajottamiseksi. Pallonkantajan kimppuun kannattaa käydä silloin, kun joukkue on joutunut hieman erilleen. Sitten voi yrittää uskaliasta vastahyökkäystä.

Tämä on mainos:

Maaleista palkitaan pisteillä ja lopullinen voitto ratkeaa yhteistuloksen perusteella. Osa otteluista voitettiin vain yhden maalin avulla, kun taas ajoittain tarvittiin useita onnistuneita suorituksia. Kaikki riippuu totta kai joukkueista. Palloa ei kannata antaa pelkästään muiden kannettavaksi, sillä se kainalossaan kipittävä saa erilaisia bonuksia sen mukaan, kuinka kauas rynnistys oikein kantaa. Maalista palkitaan messevällä paineaallolla, joka tappaa kaikki lähistöllä olevat viholliset. Näistäkin tapoista palkitaan ja parhaimmillaan joukkueemme sai yhdellä maalilla yli 1800 pistettä, mikä tuntui erittäin tyydyttävältä.

Uuden pelimuodon lisäksi The Taken King tuo moninpeliin uusia kenttiä. Nämä ovat laadultaan Bungien tunnettua korkeaa tasoa, joten jokaisessa on omat erityispiirteensä ja tarjolla on aina useita erilaisia etenemisreittejä. Kentät ovat samaan aikaan kuitenkin kompakteja, joten toiminnan intensiteetti ei pääse laskemaan missään vaiheessa. Kaikki testaamani kartat tuntuivat tasapainoisilta.

Kaiken kaikkiaan Rift vaikuttaisi hienolta lisäykseltä Destinyn kilpailullisten moninpelimuotojen listaan. The Taken King sisältää myös toisen uuden pelimuodon, joka on nimeltään Mayhem. Valitettavasti sitä ei esitelty tilaisuudessa lainkaan. Mayhemin kerrottiin kuitenkin keskittyvän taisteluihin, joissa superliikkeitä voi käyttää normaalia nopeammalla tempolla. Tämä kuulostaa erittäin hauskalta idealta ja tarjolla on varmasti kaoottista koheltamista. On ilahduttavaa että pelin toisena vuotena pelaajia vastakkain asettaviin pelimuotoihin panostetaan aikaisempaa enemmän.

HQ
Tämä on mainos:
DestinyDestinyDestiny
DestinyDestinyDestinyDestiny
HQ
HQ

Aiheeseen liittyviä tekstejä

Destiny: The Taken King (DLC)Score

Destiny: The Taken King (DLC)

ARVIO. Kirjoittaja Jori Virtanen

Destiny 2.0 on uusi, uljas painos Bungien scifi-räiskinnästä, mutta miltä näyttää sen kruunava The Taken King -lisäosa?

Destiny 2 pyrkii palkitsemaan veteraanit

Destiny 2 pyrkii palkitsemaan veteraanit

UUTINEN. Kirjoittaja Markus Hirsilä

Bungie suunnittelee erilaisia tapoja muistaa alkuperäisen pelin veteraaneja. Ehdot suorittaneet saavat käyttöönsä erityisiä emblemejä. Niiden ulkonäön pääsee katsomaan...



Ladataan seuraavaa sisältöä