Destroy All Humans!

Pandemic Studiosin nimi on jäänyt monelle pelaajalle mieleen Star Wars Battlefront- ja Mercenaries-pelisarjoista, joista ainakin itse kaipaisin paluuta jälkimmäisiin avoimen maailman räiskintöihin. Pandemicin Destroy All Humans! -sarjan ensimmäinen osa saapuu puunattuna parrasvaloihin, kun Crypto pääsee kylvämään kaaosta tutun 50-lukulaisissa tunnelmissa. Aika on kuitenkin tehnyt tehtävänsä vuonna 2005 alun perin ilmestyneelle sci-fi-paukuttelulle niin toiminnan kuin osin tarinankerronnan tenhoavuudenkin suhteen.

Destroy All Humans! alkaa, kun Cryptosporidium 136 -niminen avaruussoturi päätyy amerikkalaisen armeijaväen haltuun tuhoisan sukkulaonnettomuuden jälkeen. Kiinni jääminen saa avaruutta armotta valloittavan furon-sakin hermostumaan, sillä tärkeilevien ihmisapinoiden käsiin päätyy vangin lisäksi kehittynyttä alien-teknologiaa, ja pitäähän kaveri hakea kotiin rojujen kanssa. Pelastushommiin päätyy seuraava soturiklooni Cryptosporidium 137 eli kavereiden kesken Crypto, jonka liipaisinherkkää sormea typerät maan asukkaat kutittelevat jo silkalla olemassaolollaan. Kiertoradalle jemmatussa avaruusaluksessa kykkivä furonilainen tieteilijä Orthopox-13 yrittää hillitä Crypton tuhovimmaa radioteitse - furonit kun tarvitsevat maan asukkaiden alkeellista aivoainesta selviytyäkseen.

Edellisen soturin pelastaminen ja vaivihkainen maan valloittaminen muodostavat suhteellisen kiinnostavan lähtöasetelman Destroy All Humansille. Murhanhimoinen Crypto ja kynäniskainen Orthopox ovat yhden piirteen varaan rakennettuja tuttavuuksia, joiden välistä tieteellissadistista sananvaihtoa on kuitenkin hauska seurata laadukkaan ääninäyttelyn ansiosta. Orthopoxin juttelut sotaisten furonien lisääntymisongelmista ja geeniperimästä on oikeasti aika kiinnostavaa settiä, joka puhaltaa alkuasetelmaan persoonallisia sivutuulia. Valitettavasti tehtävien aikana kuultavat juttelut kärsivät Destroy All Humansin todella omituisesta ratkaisusta tekstityksiin liittyen. Orthopoxin jutut on ängetty ruudun vasemmassa yläkulmassa olevaan tekstilaatikkoon, jonka pienestä sinertävästä piperryksestä on hankala ottaa selvää toiminnan keskellä. Isommalla kirjasintyypillä varustetut tekstitykset ruudun alareunassa toimisivat paljon paremmin, mutta pelin todella sotkuinen ja sekava käyttöliittymä on vienyt kaiken elintilan peliruudun alaosasta.

Cryptolla tarinankerronnan laatu taas tuntuu ailahtelevan turhan kiikkerästi ääripäästä toiseen. Kohtaus, jossa pikkupitäjän pormestarin muodon ottanut soturi rauhoittelee kansanjoukkoja solkaten tiedemiehiä ja kommunisteja mollaavia populistissävytteisiä kommentteja, on tietysti myös vuoden 2020 mielenmaisemaan oivasti iskevä hetki, kun taas heikoimmillaan touhu tuntuu väkinäiseltä ja samalla varman päälle pelaamiselta. Esimerkiksi lantaisessa lehmäaitauksessa ammujille pidetty valloituspuhe on vähän kiusallistakin seurattavaa, ja eritteiden ja seksistisemmän öyhöttämisen ympärillä pyörivä, yksittäisten tölväisyiden varaan rakentuva huulenheitto ei sekään oikein toimi. Ainakin itse kaipaisin mauttomaan tyylilajiin suuntaavan kerronnan tekevän reiluja ylilyöntejä ja tavoittelevan överiyttä huomattavasti rohkeammin. Niinpä jäin miettimään, olisiko tätä uudelleenlämmittelyä voinut maustaa nimenomaan tarinallisten kunnianhimojen myötä entisestään. Toisaalta taas Destroy All Humans! hyödyntää 50-lukulaista ajankuvaa osuvasti vanhoista sci-fi-leffoista ammentavia äänitehosteita ja ihmishahmoja myöten - pelin ihmismiehet ovat jykeväleukaisia rautaisia sotureita ja naisoletetut hysteerisiä hermoilijoita. Pelimaailman mustavalkoisuus ja kliseisyys sopii nyrjähtäneeseen meininkiin loistavasti.

Kolmannesta persoonasta kuvattu toiminta on saanut osansa ajan hampaan armottomasta purennasta, vaikka Pandemic Studiosin peleille ominainen eeppisyys onkin edelleen vahvasti läsnä. Crypton rakettireppu mahdollistaa nopean ja näyttävän liikehdinnän, ja viilettäminen messevien räjähdysten ja sähköshokkiin käristyvien ihmisten keskellä luo pelaajalle kouriintuntuvasti fiilistä siitä, että nyt todella ollaan väkivaltaisen vieraslajin saappaissa. Destroy All Humansin tehtävien mittakaava pysyttelee kuitenkin harmittavasti ruohonjuuritasolla. Huomasin usein pöristeleväni varsinaisen tehtäväalueen ulkopuolelle odottaessani suojakilven latautumista, ja tehtävien pienimuotoisuus, joka kummunnee PS2-aikakauden teknisistä rajoitteista, tuntuu vähän hassulta mahdollisuuksia pursuavaan rakettireppuun nähden. Destroy All Humansin latausajat ovat myös huomattavan pitkiä tiiviisti suunniteltuihin tasoihin nähden, mutta peliympäristöissä on mukavasti yksityiskohtia ja pintakiiltoa unohtamatta näyttäviä räjähdystehosteita. Kentät myös pursuavat pieniä alien-satelliitteja edellisten furoneiden jäljiltä, ja aparaattien innokasta kerääjää voi odottaa varsin mukava palkintokin. Destroy All Humansin toiseen tulemiseen on liitetty myös mukaan uusi Area 42 -miljöö, jossa päästään selvittämään Crypton edeltäjän kohtaloa kaiken kaikkiaan hyvin samanlaisten suunnitteluratkaisuiden seurassa kuin mitä alkuperäisen pelin kentät tarjoavat. Uusi sisältö sopii siis yhteen muun tarjonnan kanssa, mutta jäin kyllä kaipaamaan yllätyksiä ja peruspelin kaavamaisuuden rikkomista.

Crypton lelut ja välineet tuovat seikkailuun ja tuhoamiseen mukavasti sekä lisäsävyjä että uusia pelimekaniikkoja. Edellä mainitun rakettirepun lisäksi on mainittava sähköiskuja jakava ruoskamainen lamautin, jolla kelpaa jakaa sähköshokkeja ohjaimen olkanäppäimillä mainiosti toimivan tähtäämisen ja käräyttämisen turvin. Kyseisessä ruoska-aseessa ei ole pateja, mutta innokas sähköttäminen tyhjentää vehkeen varauksen, jonka latautumista saa sitten odottaa tovin verran. Telekineesin avulla voi nostella vihollisia tai näiden kulkupelejä ilmaan ja paiskoa niitä vihollisia päin. Irtaimiston nakkelu edustaa Destroy All Humansin parhaimpia hetkiä, kun vaikkapa edellä mainitulla lehmällä voi kumota joukon ihmissolttuja ja paiskata räjähtävän rekankin maassa lojuvien uhrien niskaan.

Pelin ikärajan huomioiden Destroy All Humans! ei kuitenkaan tarjoa erityisen väkivaltaista toimintaa, vaikka tuhovoimaa riittääkin: sähköä niskaansa saavat ihmiset käristyvät sarjakuvamaisen sinisen tehosteen kera niin, että raukkaparkojen luurangot näkyvät. Crypto osaa myös poistaa ihmisten DNA:ta neliönappia painamalla, ja geeniaines irtoaa hieman omituisesti vihreinä klöntteinä. Nämä palaset kannattaa kerätä talteen, sillä saaliista saa tehtäväkohtaisten rahapalkkioiden lisäksi mammonaa, jolla kelpaa viritellä sekä Cryton kykyjä että varusteita puhumattakaan lentävästä lautasesta. Perimää sopii hamstrata heti seikkailun alusta alkaen, sillä panin ainakin itse merkille, että Crypton varustetaso ei ole ollenkaan samalla tasolla ihmisten tarjoaman haasteen kanssa. Edellä mainittu sähköttäjä ja Holobob-hologrammivaleasu kuluttavat itsensä loppuun varsin ripeästi, ja jälkimmäinen tarjoaakin pelaajalle harmaita hiuksia Destroy All Humansin alkupuolella.

Hienovaraisemmat tehtävät alkavat Holobob-asun turvin hiivinnällä, kun Crypton pitää livahtaa ihmispesäkkeisiin ottamalla pahaa-aavistamattoman siviilin olemuksen. Homma pysyy yksinkertaisena sikäli, että nurkat ovat täynnä ihmisiä, joiden olomuodon voi napata telepaattisesti nurkan takaa näkösuojasta - jos ihmiset näkevät Crypton, lantaa lentää tuulettimeen ja tehtävä keskeytyy. Hologrammiasu kuitenkin kuluu loppuun huomattavan nopeasti, ja pelaajan täytyy miettiä tekemisensä kunnolla tukikohtien tai maatilamessujen kaltaisissa joukkotapahtumissa; VIP-alueelle pääsyn suhteen ei ole ollenkaan samantekevää, kenen nahkoihin Crypto sujahtaakaan. Hyvä idea kuitenkin juoksettuu häsläämiseksi, sillä omituisesti sijoitellut tarkistuspisteet ja nopeasti kuluvat valeasut ovat aika turhauttava yhdistelmä. Eräs Destroy All Humansin alkupään soluttautumishomma oli todella haastava tehtävä, mutta jonkin näkymättömän haamurajan ylitettyäni ja sittemmin kiinni jäätyäni pääsin jatkamaan hommia korkean tornin laelta ihan tehtävän loppuhuipennuksen viereen. Hiipparointi on tehtäväsuunnittelullisesti turhan epätasapainoista touhua, mutta arvion alussa mainitsemani pormestarina paasaaminen puolestaan tuo Crypton naamioitumiseen uusia tasoja, joita olisin nähnyt pelissä mieluusti enemmänkin.

Tehtäväketjujen päässä odottaa ikoninen kohta, jossa Orthopox kehottaa Cryptoa tyhjentämään kentän ihmisistä ja näiden mauttomista rakennelmista. Kaiken liikkuvan päreiksi räjäyttäminen on kuitenkin yllättävän tylsää ja mekaanista puuhaa, sillä lentävän lautasen puikkoihin pääsevälle pelaajalle näytetään keltaisilla huomiovaloilla kaikki tuhottavat kohteet, ja kädestä pitelyn lomassa tapahtuva kuolemansädettäminen ei oikeastaan tunnu missään. Pienehköt kentät eivät myöskään sisällä hirveästi räjäytettävää, ja Crypton olan takaa komeilta näyttäneet pamahdukset muistuttavat lentävän lautasen vinkkelistä pikemminkin ilotulitusmaista kipinäsuihkua. Lentävän lautasen sieppaussäteen myötä tankkien paiskominen muuttuu todella kömpelöksi touhuksi, ja tehtävien loppuhuipennuksiksi tarkoitetut lennot valahtavat äkkiä todella tylsäksi pakkopullaksi, joka alleviivaa muutenkin kiikkerän tehtäväsuunnittelun keskinkertaisimpia suvantokohtia.

Destroy All Humans! tarjoaa kaikessa värikkyydessään ja sisältörikkaudessaan mukavaa kesäpelattavaa nimenomaan pienissä erissä, sillä jaanaava tehtäväsuunnittelu tekee peli-ilolle hallaa hyvin nopeasti. Remastered-versio lienee paras tapa kokea ensimmäisen Destroy All Humansin erikoisuudet, mutta tarinallisesti ja toiminnallisesti haaleahko kokonaisuus tuskin jää toisella tulemisellaan pelihistorian aikakirjoihin.