Devil's Third on yksi tulevan syksyn kohutuimpia pelijulkaisuja, liittyen lähinnä tarinaan pelin taustalla. Kyseessä on nimittäin Ninja Gaiden- ja Dead or Alive -peleistä tunnetuksi tulleen Tomonobu Itagakin ensimmäinen peli sitten vuoden 2009, jolloin mies aurinkolaseissaan häipyi Team Ninjan leivistä.
Devil's Third on ollut työn alla jo vuodesta 2010, jona aikana peli on kokenut muun muassa sekä pelimoottorin että julkaisualustan vaihdoksen. Alunperin Playstation 3- ja Xbox 360-julkaisuun tarkoitettu peli on nyt Wii U:n yksinoikeus. Haastattelujen perusteella pitkään kehitteillä ollut peli olisi Itagakin näkemys siitä, millainen olisi japanilaista ja länsimaista pelikulttuuria yhdistelevä peliteos. Samasta syystä pelistä on tihkunut tietoa julkisuuteen todella vähän.
Ennakon perusteella tämä visio tarkoittaa monin tavoin aika tyypillisen oloista kolmannen persoonan ultraväkivaltaista räiskintää, jossa Japani näkyy lähinnä muutamissa tietyissä tyylivalinnoissa. Nousevan auringon maata edustaa muun muassa tarina. Maailman ajautuessa kaaokseen vaivaista 850 vuoden vankilatuomiota kärsivä supersotilas Ivan ottaa häkistään ritolat ja lähtee veriselle retkelle entisiä liittolaisiaan vastaan. Edessä on hulvattomia juonenkäänteitä ja realismin kauas karkottavaa kirjoittamista, jossa mikään ratkaisu ei ole tarpeeksi älytön toteutuakseen.
Pelimekaniikka yhdistelee kolmannen persoonan putkiräiskintään lähitaistelua ja tuo vahvasti mieleen muun muassa Gears of War -pelit. Ammuskelemalla ja räjäyttelemällä eteneminen käy helpommin, mutta lähitaistellen huomattavasti tyydyttävämmin. Etenemisputki on ahdas, vaihtoehtoisia reittejä ei juuri ole ja vaikka meno on kieltämättä munakasta, toiminta on turhankin tutun oloista. Onnistunut design antaa onneksi syytä edetä, sillä vaikka alun perusteella meno vaikuttaa ryppyotsaiselta perusmilitarismilta, aika nopeasti eteen lyödään mukavan monipuolisia vihollisia ja reilusti erilaisia aseita testailtavaksi.
Yksinpelin kenttiä voi pelailla jälkikäteen myös erikseen paremman pistesaaliin ja poimimatta jääneiden esineiden perässä. Keräiltävällä roinalla on tällä kertaa onneksi myös kunnolla tarkoitusta, sillä esineet antavat lisätavaraa moninpeliin. Nettipeliä ei vielä ennakossa kuitenkaan päässyt testaamaan, joten todellinen käyttöarvo selviää vasta myöhemmin.
Alkupelin perusteella Devil's Third jättää haluamaan mielenkiinnolla lisää, sillä vaikka pelillinen anti sinänsä onkin tuttua ja turvallista, toiminta on tehty kieltämättä jouhevasti ja hyvin. Reikäpäinen käsikirjoitus ei vaikuttaisi myöskään pettävän, kunhan tarinan rattaat pääsevät kunnolla rullaamaan. Elokuun lopulla nähdään onko Itagakin ikuisuusprojekti ollut odottamisen arvoinen teos. Alku lupaa varovaisesti hyvää.