Japanilaispelien ulkoistukset länsimaihin eivät ole sujuneet ongelmitta, mutta se on huono tekosyy kitkerille purkauksille, joilla Ninja Theorya ja Capcomia on ryöpytetty. Toki aiemmat kokeilut antavat aihetta kyseenalaistaa millaista jälkikasvua näiden yhtiöiden liitosta syntyy, mutta molemmat ovat selvästikin nähneet potentiaalia toistensa töissä ja haluavat tuoda esiin parhaat puolensa myös tässä projektissa. Tavoitteena ei ole mikään muu kuin onnistuminen.
Hiljattain järjestetyssä kattavassa ennakkotilaisuudessa Ninja Theoryn edustajat selittivät juurta jaksaen, mitä Danten uudelleenmuovailulla halutaan saavuttaa. Kolmetuntisen pelisession aikana tuli puolestaan selville se, miten paljon Capcomilla on ollut vaikutusta, kun DMC Devil May Cryn taistelumekaniikkoja on rakennettu.
Cambridgessa sijaitseva Ninja Theory on hahmotellut Danten uudelleen pikemminkin länsimaisten kuin itämaisten vaikutteiden kautta. Pohjalla on esimerkiksi James Dean punk-kulttuurin läpi peilattu "viileä kapinallinen" tai Fight Clubin Tyler Durden, mutta vielä ylimielisempänä. Tiimi palaa puheissaan yhä uudelleen elokuvallisiin inspiraationlähteisiin. Pelissä haetaan selvästikin tiettyä muodinmukaisuutta ja ajan henkeen kuuluvaa särmää. Siten myös taustatarinaa kerrotaan graffitinsävytteisenä sarjalle perinteisempien raamatullisten hahmotelmien lomassa.
Pelatessa on helppo huomata, että päähahmon persoonassa on useita puolia, jotka eivät täysin vastaa trailereissa nähtyä tyyppiä. Pelin luova johtaja Tameem Antoniades nyökkäili maistiaisen jälkeen, ettei lyhyisiin mainospätkiin saada mahdutettua kaikkea uudesta Dantesta. Esimerkiksi Gamescomin yhteydessä nähty kiroilukilpailu Danten ja demonin välillä edustaa melko harvinaisia hetkiä, kun sankari latoo f-pommeja. Valtaosan ajasta hän on vakavampi: kova, mutta hiljainen. Toki myös ylimielinen, mutta ei liioitellusti.
Ninja Theory on työstänyt myös näyttäviä välinäytöksiä, jotka pureutuvat hieman Danten psyykeen vieraannuttamatta pelaajaa liikaa pelin ytimestä. Näyttävän näköiset mo-cap-animaatiot ja käsikirjoitus tekevät pätkistä mielenkiintoisia. Danten veli Vergil (jonka Dante tapaa tässä ensikertaa) jäi erityisesti mieleen hauskasta ja lämpimästä, mutta samalla varautuneesta roolisuorituksestaan, joka jättää jännittyneenä odottamaan tilanteen ratkaisua.
Osaa välinäytöksistä on muistettu maustaa myös sarjaan kuuluvalla yliampuvalla toiminnalla. Hyvä esimerkki tästä nähdään jo aivan alussa, kun Dante astuu kelteisillään ulos asuntoautostaan vain huomatakseen, että lähestyvä demonijätti kiskaisee vaunun mennessään. Salamannopea tilanne esitetään pitkänä hidastuksena, jonka aikana Dante hyppää romuttuvan asuntoauton läpi kiskoen samalla ilmasta vaatteita päällensä. Hetken perhekalleudetkin uhkaavat jo vilkkua ruudulla, mutta taktisesti ohi lipuva pizzapala pelastaa onneksi tilanteen.
Hieman yllättäen peli ei viivyttele Danten liikkeiden ja aseiden avaamisessa. Alusta asti käytettävä Rebellion-miekka muuntautuu pian demoniseksi Arbiter-tapparaksi ja vain hetken päästä tästä pyhäksi Osiris-viikatteeksi. Juuri kun näiden kujeisiin on päässyt kiinni, inventaarioon ilmestyvät myös liekehtivät Eryx-taistelukäsineet. Yliluonnollisten iskujen viiltäessä villisti ilmatilaa tuplapistoolit Ebony & Ivory unohtuvat helposti ravintoketjun hännille, mutta kaikilla aseilla on kattava lista avattavia päivityksiä tehokkaampien hyökkäystekniikoiden tekemiseksi ja pistooleillakin tulee silloin tällöin ruikittua lyijyä kombojen jatkamiseksi.
Sarjan fanien näkökulmasta Ninja Theoryn taistelusysteemi on ollut ehkä projektin arveluttavimpia piirteitä, mutta Capcomin ohjaus paistaa siitä läpi selvästi. Devil May Cry -tuottaja Motohide Eshiro selitti, että sarjan luojat ovat panostaneet lujasti siihen, että taistelu olisi samalla tasolla aiempien osien kanssa ja tyydyttäisi pelaajia. Ja tyydyttävää se todellakin on. Terävää ja tarkkaa. Toiminta tuntuu vimmaisemmalta kuin Devil May Cry 4:ssä menemättä kuitenkaan DMC3:n sätkymentaliteettiin.
Animaatioiden katkaisut ovat mahdollisia. Viime hetken väistöt palkitsevat kovemmalla hyökkäysteholla. Ilmassa voi syöksähdellä vihollisryppäästä toiseen. Osiriksen vinhasti pyörivät iskut lennättävät demoneja ilmaan, johon Dante voi nousta pieksemään näiltä luulot pihalle. Arbiter puolestaan tekee ilmasta maata vavisuttavan paiskauksen, joka ponnauttaa seuraavan ryppään ilmaan. Molempiin liittyy myös tarttumaketju, jolla voi aseesta riippuen vetää vihollisia luokseen tai kiskaista itsensä vihollisen iholle. Eikä tässä ole vielä mitään erityisempiä avattavia kykyjä, joita löytyy joka aseelle kaksinumeroinen luku.
Ensimmäisten tuntien aikana puhtaasti eri hyökkäysvaihtoehtojen kokeilu tuottaa riemua, ja liikkeet sisäistettyään toiminta ruudulla alkaa muistuttaa eräänlaista lähitaistelumontaasia.
Aseiden ominaisuudet kytkeytyvät värikoodattuihin vihollistyyppeihin, mikä pakottaa jatkuvasti vaihtelemaan käytettävää asetta. Viikatteen ja sotakirveen osalta tämä on helppoa, koska molemmille on varattu oma liipaisin, jota pidetään pohjassa hyökkäysnappeja painellessa. Miekkaa puolestaan käytetään, kun kumpaakaan liipaisinta ei paineta, ja sen voi vaihtaa Eryxiin yhdellä näpäytyksellä ristiohjaimesta.
Kenttiin on piilotettu salapaikkoja, lisätehtäviä ja keräilyesineitä. Yleensä näiden saavuttaminen vaatii paitsi näppäryyttä myös jonkin tietyn aseen hyödyntämistä värikoodatun oven murtamiseksi. Aseisiin liittyvä ovia näkyi itse asiassa jo ennen kuin kyseisiä aseita oli plakkarissa, mikä kielii Ninja Theoryn aikeista tukea useita läpipeluukertoja.
Siinä missä Ninja Theoryn aiempi työ Enslavedin parissa tuotti yksinkertaisen taistelusysteemin, joka vyörytti vastaan kapean valikoiman helposti päihitettäviä vihollisia, DMC:ssä saa olla tarkkana. Mäiske on todella kiivasta. Lisäksi avattavissa on aivan äärimmäisiä vaikeustasoja, joissa Dante ei kestä yhtäkään osumaa.
Kenttiä ja syitä Danten taistelulle Tameem selitti sarjan perusmekaniikalla, joka on kasvanut keskeiseksi osaksi DMC:n suunnittelua ja tarinaa. Aiempien osien taistelukohtauksia rajanneista maagisista seinämistä on tullut aasinsilta elävälle kaupungille, joka itsessään pyrkii estämään tai jopa tappamaan Danten.
Rakennukset ja kaupunginosat muuttavat muotoaan melkein kuin Inceptionissa ja epäilyttävän näköiset virukset leviävät Danten ympärillä. Näin tapahtuu Danten upotessa ihmisten maailmasta Limboon, eräänlaiseen demoniseen vaihtoehtotodellisuuteen, josta ainoa tie ulos on taistelu.
Todellisuuden kaksijakoisuus näyttelee merkittävää osaa tarinassa, kun Dante pyrkii vapauttamaan kaupungin asukkaat demonilordin kurjasta otteesta. Demoni voi tosin sanana antaa hieman väärän kuvan. Tulta sylkevän sarvipään sijaan norsunluutornistaan kurkistelee pikemminkin pukuun pukeutuva kovanaama, joka käyttää uutiskanavien aivopesua, myrkytettyjä energiajuomia ja orjuuttavia lainamarkkinoita ihmisten ohjailuun. Mutta se miltä asiat näyttävät ihmisten maailmassa, ei välttämättä vastaa sitä miltä ne näyttävät Limbossa.
Tarina kulkee eteenpäin suoraviivaisesti, mutta loppuratkaisu on auki. Sarjan historia antaa ehkä odottaa tiettyjä asioita, mutta tarkkaa tietoa siitä, miten Ninja Theory on tarinan kaaren suunnitellut, ei vielä ole. DMC Devil May Cry ei suoranaisesti sijoitu pääsarjan jatkumoon, mutta aivan kuin taistelusysteemin puolella myös tarinassa on yhteisiä elementtejä. On jopa hieman yllättävää, että DMC-peli onnistuu tällä tavoin herättämään odotuksia tarinallaan.
Jos jokin pelissä jäi arveluttamaan, se on tiuhaan viljelty tasohyppely. Sotakirveen ja viikatteen ketjua käytetään tässä yhteydessä tasojen vetämiseen lähemmäksi tai kirkkaisiin pisteisiin tarttumiseksi, jotta itse voi flengata kuilun yli. Ei siinä mitään, että Arbiteria ja Osirista tarvitsee vaihtaa kesken ilmalennon, mutta tähtääminen ei tuntunut täysin luotettavalta. Aivan kuin automatisoitu kohteeseen lukittuminen ei aina aktivoituisi riittävän ajoissa, jotta tarttuminen onnistuisi.
Arveluttava automaattilukitus jäi kuitenkin ainoaksi merkittäväksi heikkoudeksi ennakkotapahtumassa. Mielenkiintoiselta vaikuttavan tarinan ja monipuolisen taistelusysteemin ansiosta DMC Devil May Cry näyttäisi ottavan parhaat palat aiemmista osista ja liittävän ne uuteen, omalla tavallaan kunnioitettavaan pohjaan, joka saattaa aurata sarjalle tulevaisuutta.