Nyt jo pidemmän aikaa retroilu on ollut kovaa valuuttaa varsinkin indie-pelien parissa. Muutaman vuoden takainen Broforce (Free Lives, 2015) on tästä hyvä esimerkki, jossa yhdistyvät sympaattinen pikseligrafiikka ja reipas sivuttain rullaava toiminta. KillHouse Games on lähtenyt hiukan samantapaiselle linjalle pelillään Door Kickers: Action Squad, jonka tunnelmallinen vanhan ajan ilme ja hilpeän yliampuva toiminta kiinnittivät huomioni välittömästi esittelyvideossaan.
Door Kickers: Action Squadissa ei ole varsinaista tarinaa, vaan sisältö koostuu yksittäisistä tehtävistä. Pelaaja ohjailee poliisin erikoisjoukon jäsentä, joka laitetaan siivoamaan rikollisten pesimiä asuntoja ja alueita. Tehtävät saattavat sisältää pelkän vihollisten rei'ityksen ohella panttivankien pelastamista ja jopa tärkeiden henkilöiden vangitsemista. Ammuttavaa riittää viiden eri alueen verran, joista jokaisessa on lukuisia erillisiä tasoja tehtävineen. Uudet tehtävät ja alueet avautuvat, kun tehtäviä on suoritettu tarpeeksi.
Jokainen tehtävä pisteytetään tähtien avulla. Maksimimäärä tähtiä tehtävästä on kolme ja ne ansaitaan, mikäli kaikki tavoitteet on suoritettu. Tähtimäärä alkaa tippua, jos esimerkiksi osa panttivangeista kuolee pelastuksen yhteydessä. Tähdet toimivat pelissä valuuttana, jolla voidaan avata uusia hahmoja tai varusteita, ja esimerkiksi kehittää pelattavan hahmon ominaisuuksia, kuten ampumistarkkuutta ja suojautumistaitoja. Viiden eri pelattavan hahmon erikoisominaisuudet vaihtelevat erikoisjoukkojen aselajien mukaisesti toimien samalla pelin vaikeusasteena. Hahmojen kehittely ja aseiden sekä tavaroiden ostelu luovat yksinkertaisen oloiselle räiskintäpelille yllättävän monipuolisen ja strategisen pohjan.
Itse pelillinen anti Door Kickers: Action Squadissa on puhdasta kultaa. Sivulta kuvattu tasoloikka muistuttaa vaikeustasoaan myöten kovasti klassikkopelejä, kuten Persian Gulf Inferno (Innerprise Software, 1989) ja Cobra (Jonathan Smith, 1986). Pelaaja voi ohjailla erikoisjoukon jäsentä sivulta toiselle hyppien ja kyyristyen. Tämän lisäksi toimintoja on kahdelle eri ampumiselle, sokkien nakkelulle sekä tietysti potkimiselle. Tyypillisen lineaarisen etenemisen sijaan monipuoliset tasot mahdollistavat pelissä useamman hyökkäyssuunnan. Rakennusten sivuilla on tikapuita, joiden avulla pääsee esimerkiksi aloittamaan ihmissaastan siivoamisen ylemmistä kerroksista. Ikkunoista pääsee ampumaan ja syöksymään läpi ja on osiin kentistä laitettu myös tyylikkäitä kattoikkunoita todellista sankarillista sisääntuloa varten. Lukuisat etenemissuunnat auttavat suunnittelemaan rynnäkköä paremmin, sillä viholliset ovat usein valmiina ampumaan heti oven takana.
Selkeä ohjattavuus toimii napakasti ja välittömästi ilman turhanpäiväisiä kääntymisanimaatioita tai muita hienosteluja, joita ei vanhoissa peleissäkään rajoitusten takia ollut. Selviytyminen ei pelissä ole kuitenkaan mikään itsestäänselvyys saati tehtävän täydellinen suorittaminen. Vihollisia riittää moneen lähtöön, ja kun panttivangit päätyvät lukuisia kertoja tulilinjalle, on kaikki apu tarpeen. Door Kickers: Action Squadissa onkin hauska strateginen lisäelementti käytettäväksi pelin aikana. Jokaisesta ammutusta vihollisesta pelaaja saa pisteitä, jotka lisätään osaksi jonkinlaista avustusmittaria. Mittariin on jaettu pistearvojen mukaan erilaisia avustuksia luotiliiveistä ensiapulaukkuun ja lisäelämistä tarkka-ampujatukeen. Pisteiden kasvaessa erilliset avustukset tulevat käytettäväksi pelin aikana, mikä auttaa pelaajaa eteenpäin. Pisteiden keruu ja oikean avustuksen valinta luo kutkuttavaa strategista elementtiä toiminnan keskellä, ja voi mahdollisesti vaikuttaa onnistuuko tehtävä vai kuoleeko pelaaja. Koska pelistä puuttui tutoriaaliosuus, kaikkien toiminnallisuuksien itsekseen selvittäminen vei turhaan aikaan, ja virheiden kautta oppiminen jäi hiukan kaivelemaan. Onneksi tehtäviä ei tarvitse itsekseen tahkota, sillä pelissä on tuki netin ja jopa sohvan välityksellä toimivalle moninpelille. Kaverin kanssa taktiikoiden suunnittelu ja ylenpalttinen räiskintä nostaa tunnelman kattoon.
Door Kickers: Action Squad on hieno esimerkki siitä, kuinka pikseligrafiikkakin voi olla todella näyttävää ja yksityiskohtaista. Tasot on ympätty täyteen kaikenlaista koristusta, tyylikkäitä taustoja ja dynaamisia valoja rikastuttamaan peliä. Hahmoista ja niiden persoonallisista animaatioista tunnistaa selkeästi jokaisen asenteen aina hulluista veitsenheiluttajista tilannetta arvioiviin sutenööreihin. Aseet suoltavat lyijyä miehekkään isolla suuliekillä, bensatynnyrit räjähtävät täyttäen tilan kipinämäisillä partikkeleilla ja ruumiit tursuavat verta sekä lihanpalasia niitä potkittaessa. Karukin sisältö muuttuu jotenkin sydäntälämmittäväksi kokonaisuudeksi ammattitaidolla toteutetun pikseligrafiikan turvin, eikä ovien potkimista yksinkertaisesti voi harrastaa hymyilemättä.
Iso osa pelin sydämellisen tunnelman luonnissa on sen musiikki. Jo valikkojen avausraita herättää sisäisen kasarikyttäni olkatoppauksineen ja olen valmis toimintaan. Asennetta uhkuvat syntikkamelodiat yhdistettynä ylitunteellisiin sähkökitaravingutteluihin on kaikessa korniudessaan niin makeaa kuultavaa, että en muista olleeni näin innostunut pelin musiikista ja sen istuvuudesta sitten kultaisten C64-aikojen. Kaiken kukkuraksi musiikki istuu pelin kieli poskessa -asenteeseen täydellisesti saaden kokonaisuuden todella tuntumaan raikkaan retrolta tuulahdukselta.
Door Kickers: Action Squad ei ehkä ole se kaikkein omaperäisen veto, mutta näin rautaisella toteutuksella ehdottomasti kokemisen arvoinen hatunnosto vanhan ajan pelilliselle tarjonnalle. Kohtuullisen korkea vaikeustaso ei mahdollista niin rentoa räiskintää kuin mitä tältä näyttävän pelin odottaisi olevan, mutta strateginen puoli antaa syvyyttä pelille ja pitää mielenkiintoa pidempään yllä. Paketin kuitenkin sinetöi upea graafinen ilme sekä tunteikkaat musiikit, joiden yhdistelmää jää helposti ihastelemaan pidemmäksikin aikaa. Co-op on huikea lisä kokonaisuuteen ja juuri sohvalta käsin kaverin kanssa peli on parhaimmillaan. Nyt kaikki ovia potkimaan!