Double Dragon II: Wander of the Dragons

Alkuperäinen Double Dragon oli 1980-luvulla siisti ja hyvin suunniteltu beat 'em up, johon oli ympätty paljon hyvää musiikkia ja muotoiltu menevä juoni pukareiden välille. Myös jatko-osa oli pätevä, mutta sitten sarja lipesi alamäkeen. Ja pahasti. Hiljattain julkaistulla Double Dragon II: Wander of the Dragonsilla tavoitetaan viimein jonkinlainen pohja sekä sarjalle itselleen että pelialalle ylipäätään, koska tätä pahemmin muinaista sarjaa ei enää voi raiskata. Tästä pyhäinhäväistyksestä huolimatta korealaiskehittäjä Gravity markkinoi tuotostaan "parannettuna remakena".

Peli tekee laatunsa selväksi jo heti kättelyssä. Billy ja Jimmy ovat kuin emmentaljuustosta veistettyjä vesipäitä, joiden fysiikka ei selvästikään ole ihmisen. Ohjauksesta ei ole mihinkään ja minulta meni pitkään tajuta, että olin oikeasti itse puikoissa. Pelaaminen nimittäin tuntuu siltä kuin jokainen napinpainallus tunnistettaisiin sattumanvaraisesti vähän sinne päin. Double Dragonin intuitiivisuus on repäisty tiehensä ja sen tilalle on väkerretty kömpelöäkin kömpelömpi ohjausmalli, joka pistää veren pakkautumaan päähän.

Ja silti peli käy vain huonommaksi. Gravity on kehittänyt mittarin, joka näyttää kuinka paljon staminaa on jäljellä. Ottaen huomioon, kuinka huonosti ohjaus on toteutettu, kestävyyden konsepti ei varsinaisesti auta pelattavuutta. Yrittäessään piestä vastustajia pelaaja nimittäin joutuu tappelemaan myös kontrolleja vastaan, jolloin kestävyys hupenee alta aikayksikön. Tämä saa toiminnan tuntumaan entistäkin turhauttavammalta.

Järkyttävän rumien kenttien varrelle on tietenkin unohtunut myös näkymättömiä seiniä, ja jo sinänsä ärsyttävästä ominaisuudesta tekee kahta kauheamman se, että viholliset monesti piiloutuvat näiden taakse. Sieltä niihin on mahdoton päästä käsiksi, mutta ne voivat iskeä pelaajaa, jos tämä yrittää tulla lähelle. Juuri näin rikkinäinen on Double Dragon II: Wander of the Dragons.

Mitä tässä tapahtuu? Pelistä on mahdoton ottaa selvää sukupolvensa surkeimpien grafiikoiden takia.

Alkukantaisen grafiikan voisi kuvitella pyörivän ainakin sulavasti, mutta kun ei. Gravity on sössinyt koodinsa juurta jaksaen ja onnistunut hautaamaan viimeisenkin toivon pelattavuudesta. Ruudunpäivitys on samaa luokkaa kuin yrittäisi ajaa Crysis 3:a Commodore 64:llä. Musiikkikin käy todella korviin - loistosaavutus ottaen huomioon, että Double Dragonin musiikki on kuulunut alan parhaimmistoon.

Asia varmaankin tuli jo selväksi, mutta Double Dragon II: Wander of the Dragons on surkein peli, mitä olen koskaan pelannut Xbox 360:lla. Se on myös surkeimpia pelejä koskaan. Billy ja Jimmy Lee saavat siis seisoa samassa häpeänurkassa kuin Robocop, Catwoman ja Superman, jotka ovat käväisseet yhtä toivottomissa seikkailuissa. Gravityn ulostus on kuvottavaa roskaa, jonka myyminen on silkkaa ryöstöä.