Suomi
Gamereactor
arviot
Down and Out

Down and Out on VR-pelinä pannukakku

Virtuaalinen katutappelu antaa täystyrmäyksen pelaajalle kauhealla ja keskeneräisellä laadullaan.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

Tietääkseni PSVR 2:lle ei ole vielä ilmestynyt kunnon hikijumppapeliä, jos mukaan ei lasketa jo aikaisemmin ensimmäisille Playstationin virtuaalikakkuloille tehtyjä versiointeja. Tämän vuoksi Zatunin Down and Out herätti mielenkiintoni, sillä katutappelu aiheena on oiva tapa saada pelatessa hiki virtaamaan virtuaaliveren ohella. Pelissä tuli kyllä turpaan, mutta ei ihan sillä tavalla kuin mahdollisesti oli tarkoitettu.

Down and Under ei sisällä tarinaa vaan peli käynnistyy suoraan kaupungin sivukadulta, missä käydään läpi taistelun perusteet lyhyen opastuksen avulla. Silmistä kuvattu meno on sellaista kuin virtuaaliselta tappelupeliltä voikin olettaa Sense-ohjainten toimiessa virtuaalinyrkkeinä, joilla voi myös heittää kerättyjä tavaroita ja vilauttaa vaikka keskisormea. Pelin idea on vain haahuilla pitkin muutaman kadunpätkän muodostamaa hyvin pientä aluetta ja haastaa riitaa ohikulkijoille. En ainakaan keksinyt mitään muutakaan tekemistä puutteellisen viestinnän vuoksi.

Vaatimaton perusidea ei sinänsä olisi ongelma, jos pelin ydinalue (eli tappelu) olisi jollain muotoa kunnossa. Mutta kun näin ei ole: peli turhauttaa hyvin nopeasti. Sen sijaan, että nyrkeillä voisi sattumanvaraisesti huitoa vastaantulevia hahmoja, pelaajan nyrkit uppoavat kohteen läpi tekemättä vahinkoa, sillä nämä suojaavat suurimman osan lyönneistä. Upottaakseen kunnolla iskuja vastustajaan pelaajan pitää odottaa, että vastustaja laskee suojauksensa ja valmistelee oman iskunsa, jolloin avautuu mahdollisuus lyödä ensin ja saada vahinkoa aikaiseksi. Vastustaja toistaa samaa tympeää kuviota, kunnes toinen tipahtaa tonttiin. Osumista lähtee satunnaisesti pieni lätkimisääni, mutta kun ohjaimet eivät edes tärise iskusta, niin sanotussa taistelussa tunnelma on yhtä hilpeää kuin katsastuskonttorin kahviossa. Tympeän muksimisen aikana pelaajan raivomittari kiehuu myös pelissä ja sen täytyttyä voi käynnistää palavat kädet, jotka aiheuttavat enemmän vahinkoa vastukseen, jos tähän vain osuvat. Tappelun voi tulla keskeyttämään katuja valvova poliisi, josta pääsee eroon nostamalla kädet ilmaan. Käsittääkseni tämä toiminta päästää sinut pälkähästä, mutta syö osan rahoistasi. Tämä jäi vähän epäselväksi. Poliisi on kuitenkin typerästi aina vain kiinnostunut pelattavasta hahmosta välittämättä siitä, kuka tappelun aloitti.

Tämä on mainos:

Tönkön ja yksipuolisen taistelun ohella muutamalla kadunpätkällä pelaaja voi myös osallistua pienimuotoisiin haasteisiin. Haasteissa on aina kyse jonkun tavaran heittämisestä johonkin astiaan tai korin renkaan läpi. Helppo niksi saada hauskaa lisätekemistä peliin kompastuu kuitenkin umpisurkeaan fysiikkaan, kun heitetyt tavarat eivät lennä toista metriä pidemmälle. Vaikka kuinka tempaisin olan takaa jonkin pesuainepurkin, tämä kopsahti suurin piirtein omille jaloille lähes poikkeuksetta tehden haasteista lähes mahdottomia ja ärsyttäviä. Kaduilla voi myös nähdä pienikokoisen katujen kasvatin seisoskelemassa. Tämä lurkki antaa erilaisia sivutehtäviä pelaajalle rahapalkkiota vastaan. Tehtävänä voi olla vaikka lompakon etsiminen roskien seasta aikaa vastaan. Mielenkiinnottomat tehtävänannot eivät typeryydellään kuitenkaan vedä vertoja itse tehtävänantajalle, joka heiluu rajallisella animaatiolla synkronoidusti samanaikaisesti useassa paikassa näkökentällä tarjoten eri tehtäviä. Ansaituilla rahoilla voi käydä ostamassa jotain visuaalista härpäkettä hahmolle, kuten uudet hanskat käsiin.

Down and Out tuntuu lähinnä viikossa kyhätyltä rujolta promolta, jolla esiteltäisiin ideaa sijoittajille rahan toivossa varsinaisen pelin tekemistä varten. Ainoastaan liikaa kierrätetyissä hahmoissa on lievästi yksityiskohtia, mutta halpa ilme kaatuu viimeistään tönkköihin animaatioihin. Kadut kumisevat tyhjyyttään, ja ne muutamat pysäköidyt autot tien varsilla ovat suhteessa hahmoihin aivan liian pieniä. Pelissä on jonkin verran irtoroinaa, jota voi kerätä käsiin, mutta niiden hyöty jää pois heittämisen tasolle ja sekin on pilalla luonnottoman vahvan painovoiman takia. Tönkön ilmeen kruunaavat taustan pilvenpiirtäjät, jotka tuntuvat vääntyvän täysin luonnottomasti perspektiivissä. Playstation 5 sentään pyörittää tätä kauheutta sujuvasti, vaikka siltä ei tunukkaan pelatessa nykivien liikkeiden vuoksi.

Äänipuoli on vähintäänkin yhtä ärsyttävä kuin grafiikka. Hahmot latelevat turhia latteuksia ja muita typeryyksiä vain muutaman lauseen edestä lähinnä toistellen samoja fraaseja jatkuvalla syötöllä. Ääninäyttely tuntuu olevan vitsi jo ihan itsessään, joten ainakaan mitään hyvää tunnelmaa tässä ei pääse kertymään. Taisteluäänet, jos niitä ilmaantuu, ovat vain pienimuotoista töminää ja kohteen mahdollista ähinää. Tavaroiden heittelystä koituu jotain perusäänikirjaston tuotoksia eikä sen enempää. Musiikista en edes muista mitään ja ehkä näin on parempi.

Down and Out on ihan raakile peliksi ja kokemani perusteella kovalla työllä vähintään vuoden päässä valmiista tuotteesta. Vaikka perusidea on itsessään ihan kutkuttava, on toteutus niin kauheaa kuraa, etten kestänyt kehässä sen kanssa edes puolta tuntia. Turpaan tuli ja pahasti, joten suosittelen kiertämään tämän taistelun kaukaa.

Tämä on mainos:
Down and OutDown and OutDown and OutDown and Out
02 Gamereactor Suomi
2 / 10
+
Idea
-
Toteutus
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä



Ladataan seuraavaa sisältöä