Skip to main content
Gamereactor Arviot Down the Rabbit Hole
Arviot Down the Rabbit Hole

Down the Rabbit Hole

Leppoisa virtuaalimatka kaninkoloon
Ossi Mykkänen 19 toukokuun 2020

En ole ikinä ollut Liisa Ihmemaassa -tarinan ystävä. Pössyttelevä kaalimato ja teetä kittaava sekopää ei ihan istu pirtaani. VR-pelit ovatkin sitten täysin toinen asia. Ne kun yleensä jopa hyötyvät vahvasta mielikuvituksen käytöstä, joten Cortopia Studiosin Down the Rabbit Hole oli ehdottomasti testattava.

Pelin tarinaa lemmikkiään etsivästä tytöstä kerrotaan iltasatuna, jota isä ja tytär kehittelevät yhdessä sitä mukaan kuin siinä edetään. Tällainen lähestyminen mahdollistaa nokkelasti monivalintatilanteiden sijoittelun tarinaan tehden kokonaisuudesta henkilökohtaisemman kokemuksen pelaajalle. Down the Rabbit Holessa pääsee seikkailun ohella esimerkiksi valitsemaan, minkälaista lemmikkiä etsitään ja mitä keskustellaan vastaantulevien hahmojen kanssa.

Pelimekaniikat on pidetty hillityn minimissä. Käytössä on ainoastaan Playstationin vakio-ohjain, ja tyttöä ohjaillaan tyypillisesti tatilla. Ohjaamisen lisäksi pelaaja voi käskyttää tyttöä tekemään erilaisia toimintoja pelkällä X-napilla. Tytön ohjaamisen lisäksi myös itse ohjain on näkyvissä pelimaailmassa ja sitä hyödynnetään joissain tilanteissa esimerkiksi liikuttelemalla tavaroita tai aktivoimalla erilaisia koneita.

Ohjattavan tytön menoa jäniksen kolossa seurataan hieman etäämmältä ikään kuin tasohyppelypelin tyyliin. Hauskasti matkaa tehdään niin sanotusti pelaajan ympärillä, jonka pitää kääntyillä sen mukaan kuin yksittäisiä uusia alueita aukeaa hahmolle. Virtuaalisen vapauden ansiosta pelaaja voi tarvittaessa tarkkailla kenttiä aivan läheltäkin, jolloin esimerkiksi piilotettuja salaisuuksia voi paljastua. Tämän ulkopuolisen tarkastelun lisäksi joissakin kentissä pelaajalle tulee mahdollisuus hypätä pelattavan hahmon saappaisiin, ja tutkailla maailmaa tämän silmien kautta. Ensimmäisen persoonan perspektiivi on kiva lisä persoonalliseen peliin, ja antaa mahdollisuuden kurkistella satumaisiin kenttiin aivan uudelta kulmalta.

Varsinaista tasohyppelytoimintaa ei Down the Rabbit Holessa kuitenkaan ole. Hahmolla liikkuminen kentissä ei ole kävelyä kummallisempaa. Pelin jujuna ovatkin lähinnä eteen tulevat monimuotoiset pulmat, joita pohjattomalta tuntuva sokkelomainen jäniksen kolo on pullollaan. Pelaajan päättelykykyä ja muistia testataan jos jonkinlaisella aivopähkinällä, jotka on kivasti sidottu osaksi maailmaa. Pulmien vaikeusaste vaihtelee täysin läpihuutojutuista ongelmiin, joiden ratkaisua joutuu oikeasti pohtimaan. Hampaat irvessä ei pelin parissa kuitenkaan tarvitse kärvistellä, vaan kokonaisuus on mukavan tasapainoinen ja yleistunnelma pysyy kauttaaltaan positiivisena.

Graafisesti Down the Rabbit Hole on varsin viehättävä. Lähinnä paperitaidetta myötäilevä ilme on miellyttävän orgaanisen oloinen ja istuu hienosti mielikuvitusmaailmaan varsinkin, kun mukana on myös pelikorttisotilaita. Lämpimät värit näyttävät tyylikkäiltä virtuaalikypärän kautta ihasteltuna, ja yksityiskohtien määrä ja mallien tarkkuudet kestävät hienosti lähempääkin tarkastelua.

Äänityö on myös ensiluokkaista. Ääniefektit ovat miellyttävän pehmeitä ja omaperäisyydessään istuvat kivasti yhteen koetun maailman kanssa. Ääninäyttely on ammattimaista ja miellyttävän satumaista niin kuin pitääkin tällaisessa tuotannossa. Musiikissa on tunnelmaa, joten sitä olisi toivonut kuuluvan enemmänkin.

Kaikessa leppoisuudessaan pienimuotoinen seikkailu Down the Rabbit Hole on positiivista vaihtelua vauhdikkaiden toimintapelien seassa. Miellyttävässä virtuaaliympäristössä pelin pulmia on kiva ratkoa kaikessa rauhassa, ja tarinakin pysyy kiinnostavana menemättä liian syvälle alkuperäismateriaalin kiemuroihin. Peli hyödyntää virtuaalitekniikkaa oivasti tehostamaan kerrontaa, ja interaktiivisuuden taso maailmaan on juuri sopiva saamaan aikaan satumaista tunnelmaa. Pelin selättää noin kolmeen tuntiin, jonka pohjalta jää kieltämättä kaipuu lisäsisällölle.

8
Hyvä / 10 · Gamereactor Suomi
Plussat Satumainen tunnelma, leppoisa meno, laadukas audiovisuaalinen ulosanti, oivallista VR-tekniikan hyödyntämistä
Miinukset Liian lyhyt, musiikkia olisi voinut olla enemmän
Koko profiili 680 julkaistua artikkelia
8
Hyvä Verkoston arvosana 1 julkaisun kesken
Pelin tiedot
Kehittäjä Cortopia Studios
Julkaisija Perp Games
Julkaisupäivä 24 maaliskuun 2020
Pelityyppi Adventure
Alustat
PS4 PC
Miksi luottaa Gamereactoriin
23 Julkaisua Jokaisella oma toimitus ja omat arvosanat.
1998 Julkaissut vuodesta Riippumattomassa omistuksessa koko ajan.
100% Omakohtaista Kirjoitettu pelin parissa vietetystä ajasta, ei koskaan lehdistömateriaalista.
1–10 Verkoston arvosana Jokaisen julkaisun arvosana, keskiarvona ja näkyvissä.