Gamereactorin arvion PC-versiosta voi lukea täältä.
Kävin aikaisemmin keväällä kotimaisen 3rd Eye Studiosin tiloissa kokeilemassa silloin vielä valmisteilla olevaa virtuaalista avaruusseikkailua Downward Spiral: Horus Station. Tekijöiden vuosien kokemus pelialalta välittyi hienosti omaperäiseen ja laadukkaaseen seikkailuun, jonka julkaisua jäin suurella antaumuksella odottamaan. PC-pelaajat pääsivätkin jo sukkuloimaan Horus-aseman käytävillä alkukesästä, meidän Playstation-pelaajien kärsiessä muutamista viivästyksistä PSVR-julkaisussa. Pitkät kuukaudet ovat kuitenkin nyt takana, ja aavemainen Horus-asema on valmis tutkittavaksi Playstationin virtuaalikakkuloiden läpi.
Downward Spiral: Horus Station ei selittele itseään millään muotoa. Pelaaja aloittaa matkansa autiolta ja hiukan epäkunnossa olevalta avaruusasemalta. Edetessään aseman infotaulut vihjailevat tarvittavista toimenpiteistä, jotta asema olisi taas toimintakuntoinen. Tämä antaa mahdollisuuden kehittää oman näkemyksensä tapahtumista ja rakentaa oman tarinansa. Erilaisia vihjeitä tapahtumista viljellään pitkin matkaa, mutta mitään konkreettista ja lopullista ei koskaan paljasteta. Horus Stationissa pääosassa on itse asema ja sen luoma hiukan surumielinen tunnelma.
Downward Spiral: Horus Stationin realistinen lähestyminen painovoimattomassa tilassa liikkumiseen on kaikessa omaperäisyydessään erittäin oiva ja toimiva ratkaisu. Aidonoloinen vapaa leijuminen luo samanaikaisesti hallinnan ja sen menettämisen tunnetta tehden liikkumisesta mielenkiintoista ja on kuin luotu VR-pelaamiseen. Rauhallinen tahti myös helpottaa VR-pahoinvointiin, mitä en kokenut Horus Stationiossa oikeastaan kuin hetkittäin nopeampaan vauhtiin mahdollistavien työkalujen avulla.
Pelaajalla on käytössään Move-ohjaimet, jotka toimivat ensimmäisen persoonan perspektiivistä pelattavan pelihahmon käsinä. Käsien avulla voi tarttua seiniin, kattoon tai lattiaan ja tyrkkiä itselleen vauhtia eteenpäin pääsemiseksi. Erityisesti tästä liikkumisesta tulee hyvää tekemisen meininkiä peliin. Pelissä edetessä mukaan tarttuu myös erilaisia työkaluja, joiden avulla liikkumiseen saa vauhtia, kuten esimerkiksi vedettävä vaijeri tai työntövoimaa puskeva ase. Liikkumisen lisäksi pelaaja pääsee ampumaan robottivastustajia erilaisin pyssyin käsiaseista haulikoihin ja sädeaseista sarjatuliaseisiin. Hauskana lisänä voi näppäillä ja pyöritellä asemalla olevien konsoleiden ja paneelien nappeja ja nipukoita vapaasti. Harmillisesti vain murto-osasta näistä vivuista tapahtuu jotain muuta kuin ääniefektin aktivoituminen.
Pelaajan eteneminen ilman tarinallista pohjaa on toteutettu yllättävän hyvin Horus Stationissa hyväksikäyttäen valoja ja huomiota herättävää liikehdintää. Peli hyödyntää pimeällä avaruusasemalla kirkkaita värejä osoittamaan oikeaa ja väärää suuntaa, joiden tulkinta tulee kuin itsestään. Esimerkiksi valkea kiinnittää huomion, vihreä vie eteenpäin ja punainen kertoo evätystä etenemisestä. Horuksen sähkölaitteet saattavat kipinöidä, mikä kiinnittää huomiota ja ohjastaa kohti mielenkiintoisia asioita. Eksymään ei asemalla oikein onnistu pääsemään, sillä käytävillä olevat monitorit saattavat kertoa etenemisen kannalta oleellisista toiminnoista. Vastaan tulee avaruusaseman karttaakin vähän väliä, josta omaa sijaintiaan voi varmistaa.
Edetäkseen pitää ratkoa erilaisia pieniä pulmia. Nämä yleensä pyörivät ovien availun ympärillä, joita varten pitää esimerkiksi löytää avaimia tai asennella pattereita tyhjiin virtalähteisiin. Jokaiseen pulmaan on ratkaisu aina muutaman vierekkäisen huoneen alueella, eikä yhteenkään ongelmaan tarvitse lähteä etsimään ratkaisua pitkin poikin kohtuullisen isoa avaruusasemaa. Kuolemasta Horuksella ei oikeastaan rokoteta, vaan pelaaja palaa jäämäänsä tilanteeseen lähimpänä tapahtunutta olleesta huoneesta.
3rd Eye Studios on tehnyt vakuuttavaa työtä Horus Stationin visuaalisen ilmeen parissa. Viitteet klassisiin sci-fi-elokuviin ovat selvät, mutta samalla avaruusasema on miellyttävän persoonallinen kaikessa retroudessaan. Valopaneelit ja näytöt koristelevat tyylikkäitä käytäviä, savut ja kipinät suihkivat venttiileistä ja ilmassa leijuva irtoroina lisää tarvittavaa toden tuntua avaruusasemalla leijailuun. Yksityiskohtainen ja näyttävä grafiikka laittaa kuitenkin tavallisen Playstationin 4:n polvilleen, ja erityisesti pelin loppupuolen monimutkaisemmissa tilanteissa hetkittäisiltä nykimisiltä ei voinut välttyä. Asemalla olevan valon määrään nähden Horus on aivan liian pimeä: useampi huone on suoraan sanoen pelkkää puhki palannutta mustaa. Pelin asetukset eivät tähän tunnu auttavan, sillä kirkkautta säätäessä puhkipalanut musta muuttuu vain harmaaksi. Jouduin useassa paikassa ampumaan hohtavia ammuksia huoneen nurkkiin ainoastaan nähdäkseni mitä siellä on.
Horus Stationilla pientä päänvaivaa koitui niin sanottujen törmäyspisteiden puutteista. Pystyin esimerkiksi sujahtamaan tyhjään huoneeseen aukosta, josta ehkä hyvällä tuurilla pitäisi mahtua ainoastaan aliravittu kissanpentu. Onnistuin myös työntämään aseen ikkunasta läpi ja ampumaan avaruudessa leijuvaa ruumista. Kiipesin myös kattoikkunasta ulos, jolloin päädyin rakennetun tason ulkopuolelle pimeyteen leijailemaan. Tällaisten virheiden lisäksi pelissä häiritsi ajatusvirheet ohjainten parissa. Peli käynnistyy normaalipelitilaan, jota voi hallita ainoastaan Playstation ohjaimella. Kun VR-tilan kytkee päälle, tulevat Move-ohjaimet mukaan. Move-ohjaimilla ei kuitenkaan pääse kesken pelin valikoihin, vaan sitä varten tarvitaan taas Playstationin ohjain. Itselläni peli myös keskeytyi puolen tunnin välein Playstation-ohjaimen sammumiseen, ja jatkaakseni piti ohjain uudelleen käynnistää. Tämä siis vaikka pelasin peliä Move-ohjaimilla. Pahin turhautuminen tuli kuitenkin, kun yritin resetoida VR-katselukulmaa tutusti option nappia pohjassa pitäen. Peli aloittaa tällöin pelatun tehtävän alusta katselukulman resetoinnin sijaan.
Äänimaailma tukee hienosti Horus Stationin autenttista tunnelmaa. Avaruusaseman käytävillä yleisen hiljaisuuden rikkoo leijailevien tavaroiden törmäilystä välittyvät kolahdukset. Robotit piippailevat ja mörisevät kokonsa mukaisesti luoden todellisia uhkakuvia. Aseissa on miellyttävää sci-fin tuntua ja paineovien suhahdukset tuovat mieleen nuoruuteni tieteiselokuvat. Hienoimmat hetket pelin parissa tulevat kuitenkin ulkoavaruudessa, jossa paineen voi aistia äänien vaimeana kuminana. Äänimaisemaa ja jännittävää tunnelmaa vahvistavat vielä Ville Valon luoma musiikki. Valo on luonut voimakkaan, mutta samalla tilanteeseen sopivan, minimalistisen tunnelmoinnin. Sahalaitaiset jouset ja elektroniset rummuttelut maalaavat synkkää ja hiukan kaihomielistä tunnelmaa yksinäistä matkaa tekevälle pelaajalle erittäin onnistuneesti. Valon säveliä olisin kyllä halunnut kuulla hiukan enemmän pelkän hiljaisuuden sijaan.
VR-laitteilla pelattavaksi tarkoitettu Horus Station ei jätä kylmäksi telkkariyleisöäkään, sillä salat voi selvittää ilman kakkuloitakin. Ja jos yksinään mysteerissä leijuminen ei kiinnosta, tukee peli myös yhteispelitilaa, joka mahdollistaa seikkailun kaverin kanssa verkon välityksellä. Jopa robottivastustajat voi poistaa pelin tutkimustilassa, jolloin mysteeriä voi selvittää täysin omassa rauhassa. Vaikka pieniä bugeja on jäänyt eikä tarina ihan palkitse toivotulla tavalla, ei käy kieltäminen Horus Stationin vahvaa tunnelmaa ja innovatiivista pelattavuutta. Downward Spiral: Horus Station on vahva kotimainen taidonnäyte alan ammattilaisilta, joiden rakkaus pelien tekemistä kohtaan huokuu yli kaupallisuuden. En siis näe mitään syytä kenenkään jättää kokeilematta tätä peliä, suosipa suomalaista tai ei.