Täytynee aivan aluksi myöntää, ettei allekirjoittanut ole katsonut jaksoakaan Dragon Ball Z -kulttianimea, joten tämän arvion mielipiteet ovat täysin fanipohja- ja nostalgiavapaita. Kyseinen tosiasia saattaa osoittautua hyvinkin merkitykselliseksi Dragon Ball Z: Budokai Tenkaichi 3:n kohdalla. Pelin kohderyhmäksi on selvästi valikoitu sarjan vannoutuneimmat fanit, ja he voivatkin lisätä kokonaisarvosanaan numeron tai kaksi. Miksi? Lue eteenpäin.
Ilmestyttyään 90-luvulla Akira Toriyaman alkuperäismangasta luotu Dragon Ball Z -animesarja on poikinut kunnioitettavan määrän oheismateriaalia. PlayStationin Budokai-mätkintäpelit ovat keskittyneet tuomaan animessa nähdyt massiiviset taistelut pelaajan ulottuville. Keskiverrosta lisenssipelistä poiketen ne ovatkin keränneet keskivertoa suotuisamman vastaanoton myös kriitikoilta. Sarjan viimeisin osa Tenkaichi 3 lienee tekijöiden hyvästijättö PS2-alustalle, ja tietyllä tapaa se näkyy. Peli kestitsee faneja monella rintamalla: mukana on esimerkiksi hämmentävän laaja, 150 pelattavan hahmon valikoima.
Budokai Tenkaichi 3 on ennen kaikkea yksinpeli. Valittavia yksinpelivaihtoehtoja on runsaasti, vaikkei mikään niistä loistakaan kekseliäisyydellään. Dragon History muodostaa pelin perusrungon, jossa pelaaja pääsee osallistumaan sarjassa nähtyihin taisteluihin. Sarjaa tuntemattomalle Dragon Historyn kamppailut jäävät kaipaamaan hieman lihaa luidensa ympärille. Kun pelaajan hahmo yllättäen heittää kamppailupeleistä tuttuna alkuhaasteena "Give me back my son!", voi sarjalle vihkiytymätön tuntea jääneensä pahasti piirien ulkopuolelle. Mätkinnän peruskaavaa rikkovat taisteluiden aikana käynnistyvät, ennakolta määritellyt tapahtumat, jotka toimivat juonenkuljetuksen työkaluina. Hahmot käyvät dialogia myös kamppailuiden lomassa, mikä syventää pelin kerrontaa.
Muina yksinpelivaihtoehtoina nähdään esimerkiksi Dragon World Tour, jossa pelaaja kamppailee muita vastaan turnauskehyksessä ja vaihtelevin voiton edellytyksin. Ultimate Battle taas sisältää muutaman erilaisen näkökulman tavanomaiseen selviytymis-pelimuotoon. Disc Fusion palkitsee aikaisempien pelien omistajia, jotka pystyvät avaamaan pari uutta pelimoodia.
Tenkaichi 3 on harvinaisen vaikea peli. Vasta-alkajalle tärkeimmäksi ja tutuimmaksi pelin osioista nouseekin harjoittelu, sillä esim. Dragon Historyssä edes pelin säätäminen helpoimmalle vaikeusasteelle ei kanna kovin kauas. Budokai-sarjan kolmannesta osasta on nähtävissä, että pelin tekijät odottavat ainakin jonkinasteista pelisarjan aiempien osien tuntemusta. Peli ei tunne armoa edes muita mätkintäsarjoja pelanneita kohtaan, sillä vaikka kamppailun mekaniikka onkin melko yksipuolista, sen käytänteiden opiskelu vaatii tuntien omistautumista. Tämä tuo osaltaan pelin yhä lähemmäs yksinpelaamista - napinhakkaajien bilepelinä Tenkaichi 3 toimii erittäin huonosti. Kaksinpelivaihtoehdot ovat muutenkin mitäänsanomattomia suhteessa muuhun sisältöön.
Kun pelimuoto on valittu, harjoitukset harjoiteltu ja kamppailu alkaa, ensimmäiset huomionarvoiset asiat liittyvät mätkinnän rakenteeseen. Tenkaichi 3:ssa pelaajat pystyvät liikkumaan pitkiä matkoja hyvin nopeasti, eikä lentäminen ole Dragon Ballissa uusi juttu. Suurin osa kamppailuista käydäänkin maanpinnan yläpuolella, ja etäisyyksien hallinta nousee taistelun keskeiseksi osa-alueeksi. Vahingon tuottaminen yksinkertaisilla iskuilla tai potkuilla voi unohtaa - erityisen tärkeään osaan nousevat liikesarjat ja superhyökkäykset, jotka tekevät parhaimmillaan massiivista vahinkoa. Hahmovalikoiman laajuuden ei tarvitse antaa pelästyttää, sillä liikkeet ovat näppäinyhdistelmiltään kaikille samat, joten eri hahmoja ei tarvitse erikseen opiskella.
Peli muuttuu paljon mielenkiintoisemmaksi kun alun kangisteluista pääsee ohi ja taistelu kääntyy sekavasta turpaan ottamisesta johdonmukaisemmaksi. Pelistä alkaa nauttia eri tavalla, ja vetävä grafiikka tuo toimintaan vaadittua imua. Tenkaichi 3:n yleisilme on erittäin onnistunut, ja pelaaja voi parhaimmillaan tuntea olevansa osa animejakson finaalitaistelua. Äänimaailma sen sijaan on karvas pettymys: musiikki on pääosin hirveää kuultavaa. Valittavina kielinä on englannin lisäksi onneksi myös japani, joka ilahduttanee Dragon Ballin ystäviä.
Dragon Ball Z: Budokai Tenkaichi 3 on puhdasta fanimateriaalia, ja sellaisena se varmasti toimiikin todella hyvin. Pelin tekniikka on musiikkia lukuun ottamatta kunnossa, ja vaikkei taistelumekaniikka olekaan maata järisyttävän kekseliäs, Tenkaichi 3:ssa riittää pelattavaa, opittavaa ja nähtävää. Silti painotan: muut kuin animesta tai aiemmista Dragon Ball-peleistä pitäneet löytävät PS2:lle antoisampaakin mätkintää esimerkiksi Soul Calibur- tai Tekken-pelisarjoista. Toisaalta, kuten arvostelun alussa todettiin, fanit voivat huoletta lisätä arvosanaan nostalgiapisteitä omantuntonsa mukaan.