Dragon Ball Z: Burst Limit

Animen maailmanlaajuinen suosio on poikinut lukuisia taistelupelejä, joiden tuorein tulokas on yksinomaan tehokonsoleille suunniteltu Dragon Ball Z: Burst Limit. Pelissä kerrataan animen alku- ja keskivaiheita pureutumalla kolmeen tarinakokonaisuuteen niin sanotuissa Z-kroniikoissa. Jokaisella tarinakokonaisuudella on oma arkkivihollisensa, jota vastaan otellaan useissa koitoksissa. Vihollisten kukistus kerran ei riitä, vaan yleensä vastustajat palaavat tappion jälkeen entistä vaarallisimpina. Välillä ohjaksiin saadaan pahiksiakin, koska pelaaja asetetaan aina tarinan mukaan voittavalle puolelle.

Burst Limitistä huomaa heti, että peli on etunenässä sarjan faneille suunniteltu. Tarina koostuu niin pienistä pätkistä animen kerrontaa, ettei keltanokka saa siitä muuta irti kuin satunnaisia naurunpurskahduksia, kiitos koomisen imelän dialogin. Z-kroniikoiden pelaaminen on silti välttämätöntä, jos haluaa saada pelin kaikki parikymmentä hahmoa, viisi taistelukenttää ja muut ekstrat kaksinpelissä ja selviytymistilassa käytettäväksi. Erityisesti kaksinpeli on tärkeä osa peliä. Kuten taistelupeleissä yleensä, pelaamisen hauskuus nousee kaverin kanssa kamppaillessa. Tällä saralla on otettu ehkä pelin merkittävin harppaus edellisistä osista, sillä ensi kertaa kavereita voi haastaa myös netin yli. Nettipeli ei tietenkään tunnelmassa pääse sohvatilasta taistelun tasolle, mutta mahdollistaa ihmisvastusten hakemisen silloinkin, kun pelikavereista on pulaa.

Paraskin moninpeli tarvitsee sisältöä taakseen, ja sillä saralla Burst Limit on jäänyt puolitiehen. Sisällön yksiulotteisuus nousee nopeasti ongelmaksi. Taistelut toistavat itseään ja monesti pelissä pärjää satunnaisella huitomisella, tulipallojen ammuskelulla ja tuuriosumilla. Käytössä olevat liikesarjat ovat harvalukuisia ja muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta varsin yksinkertaisia kahden näppäimen yhdistelmiä. Edes eri hahmot eivät onnistu piristämään pelikokemusta. Syvyyttä tuovat lähinnä tarkkaa ajoitusta vaativat väistöt, joilla saakin parhaimmassa tapauksessa kuitattua vastustajan pitkään hautoman suurhyökkäyksen. Vakavampien taistelupelien tasolle ei silti näillä eväin päästä. Toisaalta peli on helposti lähestyttävä kokemattomillekin, mikä voi olla hyvä asia kaksinpeliä ajatellen.

Visuaalisesti Burst Limit tavoittaa hyvin lähdemateriaalinsa hengen. Piirrostyyliin toteutettu toiminta miellyttää silmää, ja hulppeimmissa tilanteissa kamppailijat sinkoilevat maan ja taivaan välillä kuin animessa konsanaan. Pelituntumaan sillä ei kuitenkaan ole, vaan taistelu tuntuu samalta maan kamaralla tai pilvien yläpuolella. Korkeuden hallinta on käytännössä automaattista. Sisällön monipuolisuudessa ei päästä edes edellisosien tasolle, vaan loppujen lopuksi pelistä jää vähän kiirehditty maku. Tuntuu melkeinpä siltä, että Burst Limitissä oltaisiin tehty välttämättömät tekniset parannukset ja todellinen sisältö olisi vasta tulossa seuraaviin osiin. Kovimmat fanit viihtynevät hetken, mutta muiden ei kannata pelkästä pintakiillosta maksaa.