Driver: San Francisco

San Francisco ja ikoniset jenkkimuskelit eivät ole helppo yhdistelmä kahva edellä kulkevalle kytälle. Ajotuntuman hakeminen johti ensimmäisen pelitunnin aikana lukemattomiin pyörähdyksiin keskelle kuhisevaa katua sekä pikku pusuihin milloin puhelinkopin, sivullisen tai rakennuksen kanssa. Viimeisin yritykseni tehdä täydellinen sivuluisu päättyi tylysti vastaantulevan rekan nokkaan. Tervetuloa Driver: San Franciscon maailmaan.

Vaikka alku johdatteleekin pelin keskeisimpiin ominaisuuksiin ja luo pohjaa edessä häämöttävälle tarinalle, se samalla myös koulii pelaajaa ja tämän harjaantumattomia ajotaitoja terävin iskuin päin näköä. Kehittäjä Reflectionin mukaan kyseessä on peli, joka kaappaa klassisten kaahailuelokuvien legendaariset ajojahdit - jos raudan saa kesytettyä hyppysiinsä.

Turhautuminen ei ole kuitenkaan ongelma, sillä omat virheet tunnistaa ajon aikana helposti. Liian vauhdikkaiden käännösten ja turhan aikaisten jarrutusten väliin mahtuu myös täydellisiä onnistumisia, joita jopa Starsky ja Hutch voisivat seurata ylpeinä. Kyse onkin virheistä oppimisesta, kunnes käteen jää enemmän oikeita liikkeitä kuin erheitä.

Saman läksyn on joutunut käymään läpi myös itse Reflection, mutta soveltaen sitä Driver-sarjaan ylipäätään.

Sarja on 12-vuotisen historiansa aikana valinnut kasvavassa määrin vääriä käännöksiä. Vuonna 2006 julkaistun neljännen osan Parallel Linesin aikaan se muistutti enemmän ruostunutta romua kuin arvokkaasti kaduilla lipuvaa klassikkoa. Luova johtaja Martin Edmonson tunnustikin, että oli aika palata autokouluun. Viiden vuoden suunnittelun ja kehityksen jälkeen lopputulos on tässä: Driver siirtyy ajassa taaksepäin, takaisin juurilleen.

Sarjan faneille tuttu etsivä Tanner palaa pääosaan 1970-luvun San Franciscossa, joka on turhan pitkien välimatkojen eliminoimiseksi toteutettu todellista pienemmässä mutta silti kilpailukykyisessä mittakaavassa. Viimeisimmistä osista poiketen kilometrejä ei onneksi kartu jalkaisin; koko peli aina juonta myöten sijoittuu auton rattiin. Näin ainakin, mikäli kuviosta unohtaa yhden merkittävän käänteen.

Lukuun ottamatta pelin avausjaksoa - ja todennäköistä päätöstä - kaikki tapahtumat tapahtuvat Tannerin pään sisällä. Roistoja jahdataan kuvitelmassa, sillä Tanner joutuu vakavaan kolariin, joka heittää kytän koomaan.

Asetelma selittää muun muassa yhden pelin keskeisimmistä uusista ominaisuuksista: Shift-kyvyn. Se mahdollistaa minkä tahansa autonkuljettajan haltuunoton napinpainalluksella, vaikka kesken takaa-ajon. Näin pelaajalla on alati käytössään laaja skaala erilaisia menopelejä - Reflection lupaa mukaan yli 140 lisensoitua autoa eri aikakausilta - kuten myös lukuisia tehtäviä, jotka tulevat tiettyjen ajoneuvojen kyljessä.

Ajokkia vaihtaessa pelaajaa ei ole rajoitettu suoraan näköyhteyteen, vaan Shift-painikkeen painaminen siirtää kuvakulman lintuperspektiiviin, jota voi myös zoomailla. Kursorin ohjaaminen minkä tahansa ajoneuvon ylle tuo esiin listan statistiikkaa, joten pelaaja voi helposti etsiä juuri omiin tarkoituksiinsa soveltuvan menopelin.

Ajoneuvot, joihin liittyy tehtäviä, näkyvät kartalla korostettuina, ja niitä on moneen lähtöön. Tunnin ennakkotestin aikana ehdin kokeilla huolellista liikenteen seassa puikkelehtimista uuden urheiluauton testiajossa, pakenevan roiston jahtaamista poliisiautolla, kuolemansairaan potilaan kiidättämistä sairaalaan ambulanssinkuljettajan ominaisuudessa ja stuntkuljettajan taitoja TV-ohjelmassa.

Tällaiset sivutehtävät ajavat sekä pienen välipalan että välttämättömän etenemisen virkaa. Osan suorittamista edellytetään seuraavan juonivetoisen tehtävän avaamiseksi. Voisi kuvitella, että tarinan vaiheissa nähdään monenmoisia vaihtoehtoisia persoonia ja ammatteja, joista kukin tarjoaa oman minijuonensa ja keskustelunsa kuljettajan ja matkustajien välillä. Jäin kaipaamaan syvällisempää pureutumista pääjuoneen ennen roolista toiseen hyppimistä, mutta Shift-mekaniikka osoittaa, millaiseen monipuolisuuteen Driver: San Francisco kykenee.

Tanner on ainoa, joka taitaa tempun, ottaen haltuunsa uhrin mielen ja ulkonäön. Vaikka kyttä vaikuttaa hyväksyvän uudet kykynsä verrattain nopeasti (sitä se aivovaurio teettää), todellisen maailman tapahtumat vaikuttavat Tannerin mielikuvitustodellisuuteen. Avaustunnin aikana kävi ilmi, että mainostaulut muuttuvat vastaamaan todellisuudesta kuultuja sanoja tai lauseita, mutta jää nähtäväksi, intoudutaanko maailmojen vuorovaikutuksessa Inceptionin tasolle. Toistaiseksi Reflection pitää korttinsa visusti rintaansa vasten.

Ennakkoversio päättyi varikolle, jossa vaurioituneet autot korjaantuvat välittömästi ja pelaaja voi ostaa autotalleja, autoja ja päivityksiä. Autotallit toimivat pikamatkustuspaikkoina ympäri kaupunkia, ja niitä on yhteensä kymmenen kappaletta. Tarjolla olevat autot puolestaan edustavat harvinaisempia kiesejä. Niitä ei löydä kaduilta kovinkaan helposti, ja niihin pääsy vaatii Tannerin tahdonvoiman kehittämistä. Tahdonvoima toimii näin eräänlaisena valuuttana, joka karttuu tehtäviä suorittamalla.

Pelin ehkä yksi ongelma, joka esiintyy kaikissa hiekkalaatikkopeleissä, on mahdollisuus eksyä. Kaupunki on kyllä rakennettu niin, että näkyvissä on tiettyjä maamerkkejä, joten teoriassa tehtävät saattavat sijoittua näiden lähelle tehden katuverkoston halki luovimisesta helpompaa. Aluksi suuri osa San Franciscosta on myös lukittu, mitä kuvastetaan punaisella usvalla, joka palauttaa pelaajan tulosuuntaan. Ja karttaakin voi suurentaa napinpainalluksella. Mutta kuten aina, karttaa on vaikea lukea autoa ajaessa, sanoivatpa ihmiset mitä tahansa.

Odotan mielenkiinnolla, kykenevätkö toisistaan irralliset tehtävät muodostamaan toimivan kokonaisuuden. Pelin aloittaminen ilman selkeää suuntaa voi olla hengästyttävää, mutta kokonaisuus selkeytynee, kunhan pääsee sukeltamaan syvemmälle Tannerin unimaailmaan. Shift-mekaniikka tarjoaa peliin ehdottomasti oman koukkunsa, joka sopii yhteen nelipyöräisten kesyttämisen kanssa. Toivottavasti vain kikkailun alta paljastuu aidosti mainio poliisitarina eikä peli jää selkärangattomaksi tilkkutäkiksi.