Dust: An Elysian Tail

Kaksiulotteinen Dust: An Elysian Tail on merkittävä teos jo siksikin, että se on käytännössä yhden ihmisen tekemä. Siinä missä studiot pakertavat toimintapelejä isoissa pajoissa, Humble Hearts eli Dean Dodrill kasasi seikkailunsa omin käsin. Jälki on häkellyttävän hyvää - eläimiä muistuttavat hahmot ovat persoonallisia ja ilmeikkäitä, ja jatkuvissa taisteluissa on runsaasti tulta ja tappuraa. On todella häkellyttävää, että kaikesta vastaa vain yksi mies.

Dust kuuluu ns. metroidvania-seikkailugenreen, eli kaksiulotteisissa maisemissa käytetään yhtä paljon aikaa tappelemiseen kuin niiden tutkimiseen. Kentät ovat täynnä salaisia reittejä ja kätköjä, joihin pääsee käsiksi vasta, kun on löytänyt tiettyjä esineitä tai omaa uusia kykyjä. Näin pelaajalla on motivaatiota palata tuttuihin ympäristöihin uudestaan ja uudestaan etsimään uusia siistejä jippoja, kuten kallisarvoisia esineitä sisältäviä aarrearkkuja tahi tyrmiin teljettyjä tovereita. Kiitos erinomaisen kenttäsuunnittelun, näiden kätkettyjen salaisuuksien metsästäminen on kerrassaan koukuttavaa.

Tutkimisen ohella myös taistelu on tärkeässä osassa. Sankarin kantama miekka on varsin mahtava esine. Sen voimin heeros nostaa myrskytuulen, jonka voimalla hän lennähtää korkeuksiin silpomaan ilmassa vaanivia pirulaisia. Palatessaan maahan isketään alle osuvia hurjalla voimalla ja sylkäistään loppuja kohti kaiken karrelle polttavia liekkipatsaita. Itse miekan sivalluksia oikein kombottamalla saa rakennettua todella voimallisia mahti-iskuja, joita minkä tahansa vihollisen on syytä pelätä.

Onkin vähän harmillista, että pelaajalla on käytännössä koko repertuaari käytössään heti alkumetreiltä asti. Komboja ei opita lisää, eikä kokemustasolta toiselle nouseminen tee muuta kuin kasvata jonkin jo osatun kyvyn tehoa. Optimoimalla bonarinsa saa Dustista rakennettua poissa vaaran tieltä pysyttelevän mörssärin, joka hakeutuvilla maagisilla ohjuksillaan listii mitä tahansa merkittävästi paremmin, kuin mihin mahtava maaginen miekka mitenkään pystyisi. Etenkin pomotappeluissa käy turhankin räikeästi ilmi, miten ylivoimainen sankarimme lopulta on.

Pienistä vajavaisuuksistaan huolimatta Dust: An Elysian Tail on hieno kokemus. Se avaa sovituksesta ja oikeutuksesta kertovaa tarinaansa vangitsevin ottein, ja persoonalliset hahmot ja kauniit animaatiot tekevät kertomuksesta sadunomaisen kokemuksen. Vaikka taistelu onkin helppoa kuin heinänteko ja hirviötä kaatuu kuin Assyrian valtakuntaa, se on silti perin viihdyttävää puuhaa. Peli tarjoaa siis hyvin kerrotun sadun, jonka parissa ei pääse pitkästymään - ja ne kauniit tarinathan lopulta parhaiten mieleen jäävät.