EA Sports UFC

EA Sports UFC on urheilupelijätin pitkään odotettu ensi-isku THQ:lta vapautuneen UFC-lisenssin haltijana, ja peli tekee nopeasti selväksi, ettei ainakaan tuotantoarvoissa ole säästelty. Musiikki asettaa tunnelman kohdalleen, ja videohaastattelut syventävät kokemusta. UFC-fanina on oikeasti kiinnostavaa kuulla, miten eri ottelijat valmistautuvat henkisesti ennen kuin hyppäävät octagoniin.

Pelaaja astuu tosi-tv-ohjelma The Ultimate Fighterin osanottajan tossuihin ja tähtää tähtiin. Tämä uramuodon virkaa ajava moodi on luonnollinen paikka aloittaa, koska monilla pelimuodoilla EA Sports UFC:tä ei ole kyllästetty. Ennen tositoimiin siirtymistä on kuitenkin paras paneutua kontrolleihin.

Ohjausmalli on yksi monimutkaisimmista, mihin olen koskaan törmännyt, vaikka vietinkin lukemattomia tunteja sekä THQ:n UFC Undisputed -sarjan että surullisen kuuluisan EA Sports MMA:n parissa. Toki iskut ja potkut lähtevät loogisesti ohjaimen neljästä päänapista ja olkanapit torjuvat ja muuntavat iskuja, mutta tästä eteenpäin homma menee holtittomaksi.

Kuka tahansa vapaaottelua seurannut tietää, että mattopainilla on tärkeä rooli lajissa. Esimerkiksi napakka lukkoliike voi ratkaisuhetkillä päättää matsin. Ennen kuin tähän asti päästään, täytyy vastustaja tietysti horjuttaa mattoon. Tämän voi tehdä kamppaamalla jalat alta tai heittämällä vastustajan kumoon. Ohjaimella kaatoon vaaditaan analogitatin tanssittamista ja olkanappiakrobatiaa. Matossa analogiohjaimen liikkeillä muutetaan asentoja, kun taas pitävä lukko vaatii täsmällistä ajoitusta ja ruudulle lävähtävän minipelin hallintaa. Tekoäly tuppaa olemaan matossa joko turhan helppo tai turhan liukas.

Jotain mekaniikan monimutkaisuudesta kertoo se, että pelaajan on läpäistävä kaksi opetusjaksoa ennen ensimmäiseen otteluunsa pääsemistä. Siltikin matsin alkaessa tuntee olevansa hukassa kuin hobitti Heinolassa. Kolme harjoitustehtävää joka ottelun välillä antaa tilaisuuden hioa taitojaan omassa rauhassa ja ansaita pisteitä, joilla voi päivittää hahmoaan. Näitä harjoituksia ei kannata jättää käyttämättä.

Kokemuspisteet, uudet sponsorit ja tittelimatsit olisivat ehkä olleet tarpeeksi, jos taistelut itsessään olisivat yhtä tyydyttäviä kuin EA:n Fight Night -sarjassa, mutta EA Sports UFC ei lopulta yllä samaan tasoon. Ohjauksen sisäistettyäänkin törmää otteluihin, jotka vaikuttavat räikeän epärealistisilta. Lajin peruspilarit ovat huolellisesti laaditut taktiikat, joita teknisesti taitavat taistelijat hyödyntävät otteluita voittaakseen. EA:n digitaalisessa versiossa voittaja on yleensä se, joka osaa tehdä liikkeitä nopeimmin. Taktiikat ovat yksinkertaisesti hyödyttömiä, kun vastustaja heittää lentopotkuja sarjatulena kuin Street Fighterissa konsanaan.

Tätä on kenties yritetty tasapainottaa sillä, että ottelijat sietävät kevyesti 15-20 potkua päähän tuntematta tuskaa. Jos hyvin käy, kaverilla on saattanut nenä vähän aueta. Oikeassa UFC:ssä yksi tarkoin tähdätty potku voi päättää matsin minä hetkenä hyvänsä, mikä takaa jännityksen ja dramaattiset käänteet.

Pelimekaniikkaa paremman vaikutuksen tekee graafinen kuorrutus, joka nojaa paljon hehkutettuun Ignite-moottoriin. Ottaen huomioon, että taistelijoita on jo peruspelissä sen sata kappaletta ja lisää on tulossa latauskanavista, voi EA:lle antaa ihan vilpittömästi tunnustusta siitä, miten todennäköisiä ottelijoista on saatu. Kaikki kehonkielestä kasvonilmeisiin on animoitu pienintä piirtoa myöten.

Peli toimii ehdottomasti parhaiten, jos mukaan saa kaverin, jota vastaan otella. Moninpeli tarjoaa yksinpeliä enemmän tilaa nojata taktiikoihin, kokeilla mattopainin rajoja ja haistella pelin täyttä potentiaalia. Valitettavasti tässäkin tulee rajat vastaan, sillä vauriosysteemi vaatisi vielä paljon säätöä. Kehoon kohdistuneet iskut tuntuvat menettävän vaikutuksensa muutamassa sekunnissa.

Olen rehellisesti yllättynyt siitä, miten monta vikatikkiä EA on UFC:n kanssa tehnyt. Jään odottamaan seuraavaa versiota, josko siitä sukeutuisi täydellisempi kuvaus lajista.