Empire: Total War

Tämän arvion kirjoittamista aloittaessani minut valtasi sekä suorituspaine että tyhjän sivun syndrooma. Kirjoitin useita erilaisia aloituksia lyhyistä taistelukuvauksista aina typerään kertomukseen 1700-luvun Euroopasta. Jos käytössäni olisi ollut kirjoituskone tietokoneen sijaan, olisi paperikorini ollut pullollaan rypistettyjä A4-arkkeja, ihan kuin jossain huonossa komediassa väärin ymmärretystä kirjailijasta tai toimittajasta. Tästä piittaamatta pumppasin itseni täyteen sokeria ja kofeiinia.

Lopulta väsähdin. Mikä on lopulta se oleellisin asia, mitä lukija haluaa? Hyvän ja kiinnostavan tekstin, joka kertoo mitä haluat tietää: onko Empire: Total War hyvä peli? Onko se varteenotettava jatko-osa strategiapelien aateliin kuuluvalle sarjalle? Vastaus on selvä: on.

On vaikea olla häkeltymättä Creative Assemblyn strategiapelisarjasta. Harvat kehittäjät saavat kasaan niin täydellisen tuntuisia pelejä kuin Total War -sarjan pelit ovat. Useimmat kehittäjät tyytyvät keskittymään joko imperiumin rakentamiseen tai taisteluun, eivätkä vaivaudu yhdistämään näitä kahta. Samalla Creative Assembly on vuosien varrella hionut peliensä rakennetta ja tehnyt niistä suurempia, kauniimpia ja parempia. Eikä Empire: Total War ole poikkeus.

Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että Empire: Total Warin käsittelemä aikakausi vuodesta 1700 eteenpäin on melko ikävä, vaikka historioitsijat olisivatkin eri mieltä. Jotkut ehkä osaavat arvostaa puuteroituja peruukkeja ja hassuja hattuja, mutta minulle suurvaltojen aika ja nimet kuten Kustaa III tuovat mieleen lukioajat ja historianlehtorimme, jolla oli tapana mollata roolipelejä ja tarinoida kissoistaan sen sijaan, että hän olisi sivistänyt meitä. Pidän yksinkertaisesti enemmän keskiajasta ja Rooman valtakunnasta.

Aikakauden valinta antaa tosin Creative Assemblyn käyttöön rutkasti uusia aseita ja joukkotyyppejä. Sitä paitsi tuohon aikaan maailmassa oli valtaisa määrä valtioita ja maita, mikä antaa pelaajalle paljon vaihtoehtoja, joista pelin voi aloittaa. Empire: Total War ei rajoitu myöskään pelkästään Eurooppaan, vaan pelissä on mukana myös Intian ja Amerikan alueiden valtioita. Pelin skaalassa ei ole valittamista, ja kun tehtävänä on valloittaa 40 eri provinssia ennen vuotta 1799, vaatii kampanjan läpäisy sekä aikaa että omistautumista.

Aivan kuten aiemmatkin Total War -pelit, Empire: Total War jakautuu kahteen osa-alueeseen: imperiumin rakentamiseen ja sen rapistumisen tuskalliseen katseluun, sekä joukkojen johtamiseen taisteluun. Molemmat alueet ovat uskomattoman yksityiskohtaisia ja vaativat erilaisia lähestymistapoja. Isottelu naapurivaltioille sodanjulistuksilla ja diplomatian keinoin on helppoa, mutta puheiden todistaminen taistelukentällä vaatii hieman enemmän.

Taistelujen aikana Empire: Total War näyttää todellisen luonteensa. Yksityiskohtainen grafiikka on vaikuttavaa, ja se muuttuu sitä uskomattomammaksi, mitä lähemmäs zoomaa. Sotilaat saattavat näyttää taistelun tiimellyksessä hieman jäyhiltä, mutta veikkaan, että tämä johtuu sekä MTV-kasvatuksestani että viime aikoina mittariin kertyneistä Warhammer 40,000: Dawn of War 2 -pelitunneista.

Aivan kuten sarjan edellisissäkin osissa, valtaosa ajasta kuluu taistelukentillä. Etenkin suuret taistelut tai linnoitusten valtausyritykset voivat kestää kuinka kauan tahansa. Onneksi taistelujen maksimikeston saa rajoitettua. Helpommilla vaikeustasoilla voi pelata hieman rennommalla otteella, eikä joukkojen sijoittelusta tai vastustajan sivustaan koukkaamisesta tarvitse välittää. Olen tosin muutenkin vakuuttunut siitä, että venäläisten tykkimiehet käyttävät enemmän aikaa navan kaivamiseen kuin armeijani tuhoamiseen. Vaikeustason kohotessa vaaditaan kuitenkin jo strategisen sodankäynnin hallintaa.

Taktikointi ei ihan aina onnistu, etenkin, jos pelisessio venyy liian pitkälle ja kellotaulun tuntiviisari lurpahtaa jälleen alaviistoon. "Musertava tappio" voi vaikuttaa ajoittain liian kiltiltä termiltä. Vilkaistessani hetkeksi muualle huomaan armeijani puolittuneen. Hups.

Tämä on tuttua kauraa Total War -veteraaneille, mutta Empire: Total War tarjoaa myös jotain uutta meritaistelujen muodossa. Pirates of the Burning Sea ja Neil Stephensonin Quicksilver-kirja ovat antaneet minulle osviittaa meritaistelusta, kuten tiedon, että kanuunoilla ei ammuta eteenpäin, mutta teorian käytäntöönotto on hieman hankalampaa. Jopa pienemmätkin kahakat vaativat raskasta aivotyötä, sillä laivojen asemointi on huomattavasti vaikeampaa kuin jalkaväen. Kannattaa varautua siihen, että aluksi käy kuten ranskalaisille ja espanjalaisille Trafalgarissa vuonna 1805.

Empire: Total War sisältää myös kampanjan, jossa nähdään, miten Amerikan Yhdysvallat saivat alkunsa. Kampanja toimii eräänlaisena pelin toimintojen esittelynä: eteen tulee erilaisia tehtäviä, jotka suoritetaan suhteellisen suoraviivaisesti. Nämä vaihtelevat yksinkertaisista satamanrakennustehtävistä hankalampiin ranskalaiskaupunkien valloituksiin. Aluksi kampanja on petollisen helppo, mutta homma muuttuu pian hankalammaksi. Yhdysvaltojen kampanja on viihteellinen, muttei onnistu vangitsemaan mielenkiintoani kovin pitkäksi aikaa. Ehkä en vain ole tarpeeksi kiinnostunut amerikkalaisesta historiasta saadakseni kampanjasta kaikkea irti. Sen sijaan, että taistelisin siirtokuntien vapauden puolesta, johdan mieluummin ruotsalaisia joukkojani voitosta voittoon.

Loppupeleissä Empire: Total War on lisää tuttua, laadukasta viihdettä, juuri sitä, mitä osattiinkin odottaa. Meritaistelut lisäävät uuden ulottuvuuden jo valmiiksi toimivaan pakettiin, ja koko peli on lähes naurettavan hyvin tehty. Ei se täysin ongelmaton ole, pitkät latausajat ja ajoittain nihkeä pelattavuus esimerkiksi joukkojen sijoittelussa vaivaavat ajoittain, mutta enimmäkseen näiden kanssa pystyy elämään. Eurooppa, Amerikka ja Intia odottavat, että sinä valitset, minkä valtion suurvaltahaaveet haluat toteuttaa. On tosin vaikeaa olla olematta erityisen ylpeä, kun johdan ruotsalaiset sotajoukkoni voittoon ja tokaisen vihollisille: "Nää on meidän maita!"