En Garde! on idealtaan hyvä, mutta kaikki ei ole kohdallaan

En Garde! on idealtaan hyvä. Eikä ainoastaan idealtaan, sillä mukana on myös hyvin toimivia pelijärjestelmiä eikä pelaajan aikaa haluta kuluttaa hukkaan turhalla taustoituksella. Samaan aikaan peli ei myöskään kehitä hyviä lähtökohtiaan riittävän pitkälle. Tuloksena on peli, joka on hyvin lyhyt ja itseään pahasti toistava.

Pelaaja asettuu Adalia de Voladorin saappaisiin. Hän on Zorron kaltainen, ja seisoo nimettömien kansalaisten ja ahneen Count-Duken välissä nimeämättömässä kaupungissa. Yhdessä jaksossa paetaan vankilasta, ja toisessa etsitään aiemmin mainitun tyrannin salaista aarretta. Näiden kahden välillä ei kuitenkaan ole mitään yhteyttä. Pelissä on kyllä vetovoimaa ja itsetietoisuutta, mutta pelaaja ei ole kiinnostunut kenenkään kohtalosta. En Gardessa on siis tapahtumapaikka, mutta tarina puuttuu.

Jaksoja on vain neljä, ja peliaikaa on tarjolla alle viisi tuntia. Mukana on hieman kolmannen persoonan tasoloikkaa ja taistoja tiettyjä pahisjoukkioita vastaan, mutta siinäpä se sitten onkin. Ei ole mitään kerättävää tavaraa, ei hahmonkehitystä tai oikein mitään muutakaan. Pelaaja juoksee, hyppii ja taistelee. Tämä ei välttämättä ole huono asia, koska joskus yksinkertainen on kaunista. Mutta En Garde! tuntuu tyhjältä.

Taistelumekaniikka on sitä parasta antia. Siinä Batmanin Arkham-pelit kohtaavat Nidhoggin, jossa on väistettävä pahisten hyökkäyksiä ja asemoitava itsensä oikein ympäristön huomiointia unohtamatta. Esineitä viskomalla voi rikkoa pahiksen suojauksen, ja potkaista heidät portaita alas ansaan. Peli esittelee nopealla tahdilla neljä tai viisi vihollistyyppiä, joita sitten heitetään erilaisina joukkioina pelaajan kimppuun. En Garden ollessa parhaimmillaan pelaaja tuntee itsensä Zorroksi piesten tusinoittain pahiksia.

Ongelmaksi muodostuu, ettei En Garde! kykene mihinkään muuhun. Hyvin nopeasti kaikki on nähty, eikä ilman tarinaa oikein mikään rohkaise tutkimaan ympäristöä tai pelin muutakaan tarjontaa. Tavoitteena on vain liikkua kentän päästä toiseen, ja siinä kaikki. Harmin paikka. Pian kaikki onkin jo ohi. Mukana on varsin hauska ja haasteellinen Arena Mode, mutta sekään ei tuo pelimekaniikan osalta mitään uutta.

Painopiste on taistoissa, mutta En Garde! olisi ansainnut enemmän: tarinan, tutkittavia ympäristöjä ja aidon hahmonkehityksen. Kaikki nämä puuttuvat.