Suomi
Gamereactor
arviot
EndWar

Endwar

Puhtaasti konsoleille suunniteltu strategiapeli toimii paremmin kuin moni pc:ltä väkinäisesti käännetty konsolisovitus.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

Kolmas maailmansota alkaa vuonna 2020. Öljykenttien ehtyessä Venäjästä tulee maailman suurin raakaöljyn ja maakaasun tuottaja, ja energiakriisin tuoman noususuhdanteen myötä maan asevoimat modernisoidaan viimeisen päälle. Saudi-Arabian ja Iranin välisen ydinsodan kiristettyä kriisiä entisestään, Länsi-Euroopan valtiot näkevät ainoaksi keinokseen Euroopan liittovaltion muodostamisen. Yhdysvallat yrittävät pelastaa asemansa maailman johtavana supervaltana kiihdyttämällä avaruuden militarisointia. Freedom Star -avaruusaseman viimeisen laukaisuvaiheen yhteydessä tapahtuvan terrori-iskun jälkeen maailman kolme supervaltaa löytävät itsensä vastakkaisilla puolilla täysimittaista sotaa.

Endwarin yksinpeli jakautuu kahteen osaan. Ensimmäisessä osuudessa käydään läpi sotaan johtaneita taisteluja, joissa pelaaja ohjaa vuorollaan Euroopan, Venäjän ja Yhdysvaltojen joukkoja. Alkusoitto sodalle -nimeä kantava reilun kymmenen tehtävän mittainen kampanja toimii myös ovelasti naamioituna oppaana pelin saloihin. Hidastempoisesti käynnistyvä opetteluvaihe saattaa tosin antaa väärän vaikutelman pelin sisällöstä, sillä lyhyet tehtävät ovat helppoja ja heppoisia.

Toinen osuus alkaa varsinaisen maailmansodan käynnistymisellä. Pelaaja saa hallintaansa yhden pataljoonan haluamastaan maasta. Maan valinnalla ei alussa ole varsinaisesti merkitystä, sillä joukkojen voimasuhteet ovat melko samanlaiset eri osapuolten välillä. Joukko-osaston valinta taas määrää pelaajan käytössä olevien joukkojen tyypiin ja määrän. Joukkojen painotukset vaikuttavat taktiikan valintaan. Mekanisoidut yksiköt painottavat nopeaa toimintaa miehistönkuljetusajoneuvojen ja jalkaväen yhteistoimintana, kun panssariosastot pyrkivät hallitsemaan vihollista raskaalla kalustollaan. Kolmas maailmansota etenee dynaamisesti, ja pelaaja voi pääsääntöisesti valita taistelunsa. Tekoälyn myllyttäminen voi pidemmän päälle tuntua heppoiselta saavutukselta, mutta tähän ongelmaan Endwar vastaa moninpelillään.

Moninpeliä voi pelata tuttuun tapaan yksittäisinä taisteluina, mutta todellinen suola on kampanjamuotoisessa moninpelissä. Yksinpelikampanjan tapaan pelaaja valitsee oman osapuolensa ja joukko-osastonsa, ja taisteluiden lopputulokset vaikuttavat sodan etenemiseen. Omien joukkojen kehittäminen ja kokeneiden yksiköiden taistelukunnossa pitäminen saa pelaajan tuntemaan itsensä osalliseksi suuremmasta sodasta. Vuoropohjainen kampanjarakenne toimii niin yksin- kuin moninpelissäkin.

Tämä on mainos:

Aikaisemmista konsolistrategioista poiketen Endwarin käyttöliittymä on suunniteltu ensisijaisesti konsoliversioita ajatellen. Puhetta ja konsoliohjainta yhdistävä ohjaus ei yritä toimia hiiriohjauksen korvikkeena, vaan peli lähestyy reaaliaikaista strategiaa erilaisesta näkökulmasta. Perinteinen lintuperspektiivi on vaihtunut matalampaan kuvakulmaan, joka on sidottu valittuun yksikköön. Kameraa voi käännellä ohjaimella, mutta käytännössä kaikki muut toiminnot ovat puhekomentojen päässä. Puhekomennot toimivat yllättävän sujuvasti, sillä yksiköitä ei tarvitse valita käskyjen antamista varten. Puhekomennot vaativat kuitenkin selkeää ääntämistä ja kielitaitoa, sillä komentoja ei ole mahdollista jakaa kummallakaan kotimaisella kielellä. Käyttöliittymän toteutus kasvattaa tiedustelun merkitystä, sillä vihollinen tulee nähdä tykistön ja ilmaiskujen käyttämistä varten.

Endwarin sotakalusto on futuristista, mutta asiaankuuluvalla tavalla. Jokaisella osapuolella on omat variaationsa perusyksiköistä, kuten tankeista, miehistönkuljetusvaunuista ja taisteluhelikoptereista. Taisteluista kertyvän kokemuksen ja krediittien myötä pelaajilla on mahdollisuus päivittää kalustoaan. Pelaaja voi halunsa mukaan panostaa yksiköiden esimerkiksi kestävyyteen, tulivoimaan tai nopeuteen. Päivitysmahdollisuudet ovat riippuvaisia pelaajan osapuolesta, esimerkiksi Venäjän T-100 -tankkien taistelunkestävyyttä on mahdollista parantaa ilmapuolustusjärjestelmällä. Käytettävissä on lisäksi joukkotuhoaseita, jotka tulevat saataville taistelun toisen osapuolen ollessa tappion kynnyksellä. Joukkotuhoaseiden käyttö tuo oman taktisen silauksensa taisteluihin, sillä vihollinen saa laukaisuoikeudet vasta toisen osapuolen iskun jälkeen. Jossain määrin ominaisuus saataa olla epäreilun tuntuinen, mutta se tarjoaa mahdollisuuden tasapainottaa varmalta tappiolta tuntuvaa taistelua.

Endwar on mainio tulokas harvalukuiseen konsolistrategiapelien joukkoon. Kevyenä strategiapelinä se ei välttämättä iske kaikkein kovimmille taktikoille, mutta syventymisen jälkeen pelissä on paljon vetovoimaa. Yksinpelin tarina on jopa strategiapelien mittapuulla kevyellä pohjalla johtuen yksinpelin luonteesta, mutta pohjustaa kuitenkin riittävästi niin yksin- kuin moninpelinkin puitteita. Pelin omaperäiset ratkaisut tekevät perinteisesti pc-pelaajien herkkuna pidetystä pelityypistä myös konsolikenraalien viihdettä.

EndWar
Tämä on mainos:
EndWar
EndWar
EndWar
EndWar
EndWar
EndWar
EndWar
EndWar
EndWar
EndWar
EndWar
EndWar
EndWar
EndWar
EndWar
EndWar
EndWar
EndWar
08 Gamereactor Suomi
8 / 10
+
kiinnostava kampanjarakenne, toimiva käyttöliittymä
-
perinteisen juonen puute, rajallinen tekoälyvastus
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä

EndwarScore

Endwar

ARVIO. Kirjoittaja Jukka Moilanen

Jännityskirjailija Tom Clancyn nimeä kantava sotapeli povaa täyttä rähinää vuodelle 2020. Strategia toimii konsolipelissäkin.



Ladataan seuraavaa sisältöä