Gamereactorin aiemman arvion voi lukea täältä.
Mitäs tehtäisiin tänä iltana? Samaa mitä teemme joka ilta, rakas ystävä, yritämme valloittaa maailman. Buhahahaha! Alkuperäinen Evil Genius julkaistiin vuonna 2004, ja se nauttii kevyttä kulttimainetta. Nyt erinomainen kakkososa jatkaa samalla vahvalla linjalla. Vakavasta pelistä ei ole kyse, vaan huumorin taso on jossain Austin Powersin ja No One Lives Foreverin tasolla. Höpsöt kätyrit ja heidän toilailunsa tuottavat juuri sopivasti hupia menemättä kuitenkaan liikaa mauttomuuden puolelle.
Pelaajan ohjaama superpahis on perustanut tukikohtansa trooppiselle paratiisisaarelle, jonka tulivuoren sisälle louhitaan tilaa rakennuksille. Jotta runsas helikopteriliikenne ei herättäisi liikaa epäilyksiä, on saaren julkisivuna turisteja houkutteleva kasino. Tavoitteena on laajentaa tukikohtaa, kehittää teknologiaa, värvätä ja kouluttaa kätyreitä sekä lopulta valloittaa maailma agenttien avulla suorittamalla tehtäviä ympäri maapalloa.
Tukikohdan rakentaminen on todella hauskaa ja toimivaa. Tarjolla on parikymmentä erilaista huonetyyppiä parakeista johtajan huoneeseen. Käytettävyys on tuunattu erinomaiseksi, mikä on hyvin tärkeää sujuvuuden kannalta. Huoneet ja niihin sijoittuvat huonekalut napsahtelevat paikoilleen hyvin loogisesti. Ukkelit hyppäävät rakentamaan vasta siinä vaiheessa, kun kaikki suunnitteluvaiheen yksityiskohdat on hyväksytty lopullisesti.
Rakentaminen muistuttaa varsin paljon Dungeon Keeperiä, sillä rakentajina toimivat kätyrit louhivat kiveen käytäviä ja huoneita. Huonekalut siirretään paikoilleen maagisen sädepyssyn avulla. Toiminnan saa myös tauolle halutessaan, joten suunnitteluun voi käyttää runsaasti aikaa. Kivana bonuksena tukikohtaan pystyy rakentamaan myös useita kerroksia.
Sarjakuvamainen kasarityyli toimii todella hyvin. Grafiikka on pehmeää, pyöreää ja värikästä. Äänet ovat hyvällä tavalla kuin B-luokan agenttileffoista. Kaikki osaset ovat selkeästi erottuvia, eikä harhapainalluksia tapahdu herkästi. Animaatio on liioiteltua ja perheystävällistä. Esimerkiksi agenttien kuulustelu kidutustuolissa tapahtuu kutittamalla jalkapohjia ja läpsyttelemällä naamaa mailalla. Kuollessaan hahmot poksahtavat savupilvessä ruumispusseiksi.
Perustason hyypiöt on mahdollista kouluttaa erikoismiehiksi, kuten vartijoiksi, tutkijoiksi, kasinon palvelijoiksi ja niin edelleen. Kaikki tapahtuu automaattisesti, kunhan koulutushuone on kasassa ja koulutustavoitteet on asetettu valikoista paikoilleen. Erilaisia eksperttejä tarvitaan sekä tukikohdan pyörittämiseen että erikoistehtäviin.
Kun tukikohdan peruspalikat on saatu paikoilleen, on aika ryhtyä maailman valloittamiseen. Tämä tapahtuu maailmankartalta, jossa pelaaja voi perustaa sillanpääaseman riskmäisille alueille. Kun yhteys alueeseen on auki, voi kätyreitä lähettää tehtäville keräämään rahaa rikoksilla tai suorittamaan juonta edistäviä tehtäviä.
Pian tukikohdan toiminta herättää myös poliisijärjestöjen huomion, jolloin turistien seassa saapuu tukikohtaan tunkeutuvia vakoojia, sabotöörejä ja varkaita. Näiden torjumiseksi tukikohdan voi varustaa erilaisilla turvaovilla, kameroilla, vartijoilla ja ansoilla. Ansat ovat Roope Ankka -tasoisia jousinyrkkejä, flippereitä ja haialtaita. Ansojen ja vartijoiden avulla vakoojat voi eliminoida tai vangita kuulusteltavaksi. Lisäksi kaikkein heikkotahtoisimmat wannabe-Bondit on mahdollista houkutella pois vakoilutehtävästä jo kasinon läpi kulkiessa martinien ja rulettipöytien avulla.
Olin ensimmäiset kahdeksan tuntia todella vaikuttunut. Tukikohdan laajentaminen askel askeleelta tuntui todella mielekkäältä ja mielenkiintoiselta. Uusia teknologioita, yksiköitä ja askeleita kohti lopullista voittoa tuli sopivan tasaisella tahdilla. Pian homma alkoi kuitenkin tuntua puulta. Vaikka nopeuden voi triplata, tuntui pelaaminen pidemmän päälle työltä. Tempo hidastuu, sillä uudet teknologiat ja maailman valloittamista etenevät tehtävät edistyvät yhä hitaammin ja hitaammin.
Maailmankartalla suoritettavat tehtävät vaativat valtavasti monotonista ylläpitotyötä. Ilman tehtäviä tyhjäkäyviä alueita ei merkitä selkeästi, joten karttaa on silmäiltävä jatkuvasti suurennuslasilla. Lisäksi suurin osa tehtävistä on joko yksinkertaisia rahankeruutehtäviä tai viranomaisten huomiota vähentäviä projekteja. Kolmasosa peliajasta kuluu näiden kliksuttelussa, sillä rikosprojektit ovat tärkein lähde rahalle.
Samat rutiinit toistuivat yhä uudelleen ja uudelleen: lähetä ukkelit keräämään rahaa, palkkaa uusia tilalle ja torju vakoojien hyökkäykset. Erilaisten tehtävien suorittamiseen vaaditaan yhä enemmän aikaa, miehistöä tai uusia huoneita, mutta näille ei jää välttämättä aikaa perusrutiinien ohella.
Esimerkiksi ennen sopivan tasoista teknologiaa pelaajan tulee itse määrätä jokainen yksittäinen vakooja tapettavaksi, sillä automaattisiin kameroihin ei voi aina luottaa. Näin ollen pelaajan tulee olla jatkuvasti tarkkailemassa tukikohdan sisäänkäyntiä. Omat perusjehut ovat kirjaimellisesti nyrkillä tapettavia, joten yhtään korkeampitasoisten vakoojien hyökkäys voi teurastaa puolet tukikohdan kätyreistä.
Evil Genius 2 on positiivinen yllättäjä suhteessa odotuksiini. Olin odottanut strategisesti paljon kevyempää toimintaa, mutta nyt monimutkaisuus on juuri sopivan kutkuttavalla tasolla. Erityisesti sarjakuvamainen estetiikka toimii hyvin. Kun vielä keskipelin rytmitys saataisiin kuntoon, olisi kyseessä lähes moderni klassikko.
