Kuluvassa marraskuussa on julkaistu niin monia nimikkeitä, että osa niistä jäänevät vähäisemmälle huomiolle kuin toiset. Yksi tällainen mahdollisesti niin sanotusti alta tutkan menevä on Flying Wild Hogin Evil West. Kyseessä on tarinavetoinen toimintapeli, jossa villin lännen supersankarit saavat vastaansa vampyyrien laumat.
Pelaaja ei itse asiassa ole supersankari, mutta tulivoimaa on riittävästi yliluonnollisten uhkien torjumiseen. Käytössä on niin kivääreitä, revolvereja, haulikoita, varhaisia konekiväärejä, varsijousia, putkipommeja ja sähköllä ladattu hanska. Toisin sanoen vampyyreja voi poistaa päiviltä monin eri tavoin.
Tarinan keskiössä on Jesse Rentier, joka tunnettuna vampyyrinmetsästäjänä jahtaa Felicitya, jonka aikeena on maailman valloittaminen. Mukana on henkilökohtainen ulottuvuus, sillä pelin alussa Felicity joukkioineen hyökkää tukikohtaan Rentier Institute, jolloin Jessen isää purraan, ja tämä muuttuu vampyyriksi. Kuvioon nivoutuu siis koston elementti. Tarina muotoutuu tyypillisen Hollywood-elokuvan lailla, jossa pauke ja ryske jäävät selvästi voitolle syvällisemmistä osatekijöistä.
Pelattavuus jakautuu kahteen osaan. Toisaalta samoillaan eteenpäin lineaarisissa kentissä etsien kultaa ja kerättäviä tavaroita. Toisaalta taas on niitä taisteluja, joissa päädytään areenalle. Pois ei ole asiaa, ennen kuin kaikki muut ovat hengettömiä ja lakanneet liikkumasta. Pelisuunnittelu on siis sanalla sanoen vanhentunutta suoraan Playstation 2:n aikakaudelta. Tämä on harmillista, sillä itse taistelu on hauskaa ja sujuvaa.
Taistelumekaniikka on viihdyttävä, sillä se mahdollistaa lyömäaseilla tehtävät hyökkäysyhdistelmät, nopean vaihtamisen kivääriin ja heti perään paukuttamisen haulikolla. Sen jälkeen on aika väistää sivuun, ampua revolverilla kuusi laukausta ja antaa samalla konekiväärin laulaa. Toisin sanoen pelaajalla on paljon vaihtoehtoja sen suhteen, miten taistoja kannattaa suorittaa. Moinen on tarpeen, sillä vihollisten moninaisuus edellyttää erilaisia keinoja.
Jotkut pahikset ovat hitaita, mutta saavat osuessaan aikaan paljon vahinkoa. Toiset taas ovat heikompia, mutta vastaavasti nopeampia. Osa puolestaan tekee tuhoa kauempaa, tai ovat niin sanottuja minipomoja. Ja kun taisteluareena on varsin pienikokoinen, ei selviytyminen voittajana ole aina helppoa. Mutta kun homma sujuu, saa Evil West pelaajansa tuntemaan itsensä melkoisen mahtavaksi.
Taistelu on se ainoa osa-alue, jolla Evil West loistaa. Paikkojen tutkiminen ja tavaroiden kerääminen ei ole mielenkiintoista, eikä tarinallakaan liikaa mittaa ole. Ulkoinen tyyli on sanalla sanoen kummallinen, sillä Jessen ja pahisten ympärillä on erikoinen oranssi kehä. Koko muu maailma on liian punainen, eikä muutenkaan tee vaikutusta.
Evil Westissä on hetkensä, mutta suurta vaikutusta se ei silti pelaajaansa tee. Peli muistuttaa Michael Bayn elokuvaa: viihdettä riittää ainakin ajoittain, mutta mieleen se ei välttämättä jää.