Pelinä Fable on tuttu ja sisältää samat ominaisuudet kuin edeltäjänsä. Pelaajan hahmo muovautuu seikkailun kuluessa pelitapahtumien näköiseksi, ja heikosti taisteluissa pärjäävää sankaria koristavat arvet, lähitaistelutaitoja kehittänyt kasvattaa lihaksiaan ja mestarivelho saa iholleen mystisiä koristuksia. Pelin maailmakin muokkautuu pelaajan valintojen myötä, joko luonnonvaroiltaan riistetyksi autiomaaksi tai satumaiseksi onnelaksi. Dynaamisuus on iso osa pelin viehätystä, mutta harmittavasti pelin moraalikäsitys on perinteisen mustavalkoinen. Valinnat ovat tuttuun tapaan hyviä tai pahoja - mutta uutena mielenkiintoisena puolena pelin loppuhetkillä vaaditaan myös hyveelliseltä sankarilta ratkaisuja, joissa tarkoitus pyhittää keinot.
Juonellisesti Fable III:n alkuasetelma on selkeä: pelaajan ohjaaman sankarin on kukistettava maata hallitseva tyranni ja asetuttava itse valtaistuimelle. Kiinnostavasti seikkailu ei päätykään päähenkilön kruunajaisiin, vaan tästä käynnistyy pelin päätösosuus kuningaskunnan hallitsijana. Loppupelin teemat ovatkin erittäin kiehtovia, sillä pelaajan täytyy asettaa puntariin aiemmat lupauksensa ja alamaistensa pidemmän ajanjakson hyvinvointi. Samalla pelin juonenkuljetus etenee kuitenkin turhan pitkillä harppauksilla, eikä sangen mehukkaasta ja omaperäisestä juoniasetelmasta saada läheskään kaikkea irti.
Toki pelaaja voi itse pidentää pelin ikää viivyttelemällä päätehtävien suorittamista, mutta pelin rytmitys ei oikein anna tälle luontevaa tilaisuutta. Tietyn pisteen ohitettua peli vieläpä harppaa ajassa eteenpäin ja lukkiutuu viime hetkien loppurymistykseen ilman kunnollista ennakkovaroitusta, jolloin pelaajalta viedään vaikutusmahdollisuudet kuningaskuntansa kohtaloon.
Taistelusysteemi on hioutunut kolmanteen osaan. Sankari jakaa ympärilleen iskuja monipuolisesti miekalla tai vasaralla, ampuen musketilla ja kiväärillä, sekä loihtien samalla erilaisilla taikavoimilla. Käyttöliittymä on toimiva ja toiminta näyttävää. Ajoittain hyviä osumia näytetään läheltä komeina hidastuksina ja taisteluja lukumäärältään ylivoimaisia vihollisia vastaan voi pitää kiivaina. Vaikeustasoa pelissä ei kuitenkaan ole juuri nimeksikään. Testatessa läpipeluun aikana sankarihahmo tuupertui vain kerran, ja tästä aiheutunut seuraamus ei ollut kuin hetken hidaste. Haasteettomuus vain vahvistaa pelin hiekkalaatikkoleikkimäistä vaikutelmaa.
Fable-sarjalle tunnusomaisena on pysynyt yksinkertaistettu kommunikointi muiden pelimaailman hahmojen kanssa erilaisin elein, jotka tuovat mieleen lähinnä Sims-pelit. Varsinaisen dialogin sijaan hyvä pelisankari kättelee, hihkuu ja tanssahtelee kyläläisten kanssa, kun taas "paha" irvistelee, röyhtäilee ja käyttäytyy kakaramaisesti. Kikka tuntui jo ensimmäisessä osassa typerältä, eikä vaikutelma ole tästä parantunut. Vielä kakkososassa sankari pystyi elehtimään kerralla isommalle ihmisjoukolle, mutta Fable III:ssa se onnistuu vain yhdelle hahmolle kerrallaan. Peli palkitsee etenemispistein kanssakäymisestä muiden hahmojen kanssa, joten tietyissä tilanteissa pelin varsinaisten tehtävien suorittamisen voi jopa kiertää pelihahmojen kanssa ilmeilemällä. Kuriositeettina pelihahmojen kanssa voi mennä naimisiin ja perustaa perheen, mutta lapsista ja omasta kodista ei ole sankarille juurikaan varsinaista pelillistä hyötyä.
Fable on periaatteessa roolipeli, joka haluaa olla tavallista kevyempi, tunnelmallisempi ja helpommin lähestyttävä. Käytännössä pelin käyttöliittymä on pyritty kokonaan häivyttämään, eikä esimerkiksi perinteisiä valikoita juurikaan käytetä. Ohjaimen Start-nappikin vie omaan huoneeseen, jossa pelihahmo voi kävellä ja valita aseet ja vaatteet. Pelivalikot ovat siis toteutettu tavallista omaperäisemmin, mutta esimerkiksi kaupassa uuden aseen ostaminen kaikesta huolimatta muistuttaa varsin läheisesti valikon käyttämistä. Vaikka valikoita on pyritty poistamaan, on selkeän tekstiruudun korvaaminen graafisesti ajoittain kangertelevaa. Esimerkiksi perinteinen kykypuu on korvattu pelissä Road to Rule -nimisellä eteerisellä polulla, jota reunustavat etenemispisteillä avattavat arkut. Ne sisältävät uusia taitoja pelihahmon käytettäväksi. Eikö hahmonkehityksen olisi voinut saman tien muuttaa automaattiseksi, jossa esimerkiksi paljon lähitaistelua harjoittava hahmo yksinkertaisesti oppisi taistelujen myötä uusia taitoja ja kasvattaisi ajan kuluessa lihaksiaan ilman erityistä symbolisten arkkujen avaamista?
Pelissä esiintyi muutamia ohjelmointivirheitä, joista toistuvana ongelmana oli seuraavaan tehtävään osoittavan kimaltavana reitin katoaminen hetkellisesti. Ajoittain myös kamera toimi kummallisesti taistelujen hidastuksissa ja jotkut keskustelutilanteet hahmojen kanssa toimivat epävarmasti. Eräässä tehtävässä loppukommenttien kuunteleminen loppuun saakka ajoi pelin tilanteeseen, jossa vastausoptiot pelin esittämään kysymykseen katosivat kokonaan, mikä vaati kokonaan pelin uudelleenkäynnistämisen. Sekalaisia huvittavia tilanteita esiintyi paljon, esimerkiksi valkoihoisen sankarihahmon saama lapsi toisen valkoisen kanssa varttuikin pelin edetessä tummahipiäiseksi.
Toisaalta ääninäyttelytyö on korkeatasoista. Peliin onkin palkattu lukuisia tunnettuja näyttelijöitä. Englanninkielisessä versiossa kuullaan ääninä mm. John Cleese, Stephen Fry, Ben Kingley, Simon Pegg ja Naomie Harris. Pelin huumori napsahtaa ajoittain kohdalleen, ja varmasti monet nauttivat etenkin sivutehtävästä nimeltä The Game, jonka ironinen ote osuu nauruhermoon kerralla useammastakin suunnasta. Pelissä on myös sangen tunnelmallisia ja jännittäviäkin hetkiä, etenkin kuningaskuntaa vaanivan uhan paljastuessa. Toisaalta pelin henkilöhahmot jätetään juonellisesti varsin ohuiksi, eikä heidän kohtalonsa tämän vuoksi juurikaan liikuta pelaajaa.
Uudistuneessa karttatilassa pelaaja voi ostaa pelimaailman asuntoja ja kauppoja omaan käyttöönsä. Tai sitten vuokrata niitä eteenpäin. Vuokra- ja myyntituloja saapuukin pelaajan kassaan viiden minuutin välein, mikä on varsin kätevä tapa tienata omaisuutta. Pelin rahajärjestelmä on edelleen varsin omalaatuinen; katusoitolla tai vaikkapa piirakoiden leipomisella tienaa jo äkkiä summan, jolla voi ostaa lähistöltä kiinteistöjä vuokrattavaksi. Katusoittajasta hetkessä vuokraisännäksi siirtyminen tuntuu absurdilta, samoin myös kaikkien pelihahmojen suostuminen asuntokauppoihin. Seikkailemalla löydettävät pikkurahat jäävät näin verrattain hyödyttömiksi. Huvittavasti päällisin puolin varsin kehittyneestä kartasta ei muuten selviä se oleellisin: pelaajan tarkka sijainti.
Fable III on erikoinen tapaus. Se sisältää paljon ominaisuuksia, joita muissa peleissä ei ole. Harvassa roolipelissä pelihahmo voi omistaa kiinteistöjä ja perustaa perheen, mutta näiden toteutus on niin yksinkertaistettua, etteivät ne tuo peliin todellista syvyyttä. Kanssakäynti pelimaailman hahmojen parissa hullunkurisella elekielellä ei myöskään luo immersiota, vaan pikemminkin etäännyttää. Fable III:a voisi kuvailla sekalaiseksi irtokarkkipussiksi, jossa on joukossa paljon hyviä makeisia ja jonkin verran huonoja. Pussin pohjassa on kuitenkin pieni reikä, mitä kautta jotakin on päässyt putoamaan kokonaisuudesta pois. Yhden läpipeluun ajan (15-20 tuntia) sen parissa viihtyy, ja ehkäpä osaa pelaajista maailman kanssa leikkiminen sekä valinnaisten tehtävien tekeminen jaksavat vielä viehättää lopun jälkeenkin.