Suomi
Gamereactor
arviot
Fallout 3

Fallout 3

Voimme huokaista helpotuksesta. Klassikkopelisarjan nykyaikaistettu jatko-osa on onnistunut hienosti.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

Toisinaan jokin peli herättää toimittajakunnassamme kilpailua arviointioikeudesta, ja Fallout 3:sta käytiin Gamereactorin yksivuotisen historian ehkä kovin vääntö. Eikä syyttä, sillä peli on jatkoa edesmenneen Black Isle Studiosin kenties arvostetuimmalle pelisarjalle. Nyt Fallout seilaa mm. The Elder Scrolls IV: Oblivionin tehneen Bethesdan vankassa paatissa, mutta samalla melkoisessa fanien odotusten ristiaallokossa. Ennakolta monet ovat pelänneet tuoreen jatko-osan olevan vain Oblivion tuliaseilla. Omalta osaltani voin sanoa, että pelko on turha. Fallout 3 taistelee vahvasti paikastaan vuoden parhaiden pelien joukossa.

Jo hahmonluonnista lähtien näkee, että Bethesda on sisäistänyt Falloutien postapokalyptista 1950-lukua esittävän maailmankatsomuksen hyvin. Mukana on tuon ajan ydinsodan jälkeen jättämät muinaisjäänteet putkiradioineen, mainoskyltteineen ja musiikkeineen. Yleisenä valuuttana käytetään pullonkorkkeja. Myös sarjan tuttu musta tai ainakin vinksahtanut huumori on tallella, ja allekirjoittanut hihitti muutamaan otteeseen keskusteluiden ja seikkailun aikana.

Pelaajan hahmo kirjaimellisesti syntyy maailmaan potkien ja kirkuen. Monen nokkelan hahmon sukupuoleen, ulkonäköön ja ominaisuuksiin liittyvän osion aikana aikuistutaan vauvelista täysi-ikäiseksi turvallisessa Holvi 101:ssä ja opetellaan samalla hahmon ohjaaminen, taistelu sekä erilaisten taitojen käyttö esimerkiksi minipelin tyylisessä tiirikoinnissa. Eri ominaisuuksiin ja taitoihin panostamalla hahmostaan voi muokata erimerkiksi valtaviin tykkeihin erikoistuneen järkäleen tai hiipimällä vastustajansa yllättävän ketkun. Puhtaalla diplomaatillakin voi pärjätä, mutta Fallout 2:n tapaan taistelutaitoihin on kiinnitettävä huomiota. Seikkailun aikana mukaan saa vain yhden apulaisen kerrallaan, joten valtaosa taistelusta jää pelaajan harteille.

Omaperäisen hahmonluonnin ansiosta hahmolle keskeiset henkilöt muuttuvat tavanomaista todellisemmiksi, ja pääjuonen selvittämiseen syntyy peleissä perin harvinainen Ihan Oikea Motivaatio. Kaikki ei kuitenkaan suju kuin elokuvissa, ja vähemmän yllättäen ummikko päätyy holvin suojista ankaraan ulkomaailmaan. Maailmaan, jossa kaikki elävä hohkaa radioaktiivisuutta ja kunnallinen viemäröinti loistaa poissaolollaan. En halua tässä mennä paljastamaan juonta sen enempää, mutta luvassa on todella pitkä seikkailu. Itse asiassa niin pitkä, että peli on vielä kesken pelikellon näyttäessä lähes 40 pelattua tuntia. Valtavan maailman, monien kohteiden ja silkan seikkailunhalun ansiosta pelattavaa tuntuisi olevan kaikki paikat koluavalle vielä toiset 40 tuntia lisää. Vertailukeppi Oblivionia paremmin kirjoitetut ja enimmäkseen hyvin ääninäytellyt henkilöt eivät tunnu pelkiltä tehtäväautomaateilta, sillä niiden kohtalosta välittää enemmän. Hyvä niin, sillä pelaajalla on valta tehdä muutamia todella suuria ratkaisuja pelin edetessä.

Tämä on mainos:

Suuri muutos sarjan edellisiin peleihin verrattuna on siirtyminen isometrisestä grafiikasta kolmiulotteiseen. Kuvakulman voi valita pelihahmon silmistä tai ulkopuolelta. Ratkaisu tuo ydinsodan jälkeisen tuhon huomattavasti voimakkaammin esille. Washington D.C:n raunioita ja tuhoutuneita maamerkkejä katsellessa kaiken rappiota ei voi olla huomaamatta. Fallout 3 ei ole maailman kaunein peli, mutta karun uskottava se ehdottomasti on. Karuutta lisää vielä vihollisten kohtalot kriittisten osumien katkoessa raajoja. Ikäraja on tarpeellinen, sillä monet kuolemat ovat hyvin raflaavia, eivätkä sovellu lapsille tai heikkohermoisille. Päänräjäyttely on ajoittain ylilyövää, ja muistuttaa edellisten osien Bloody Mess -kyvyn nimensä mukaista jälkeä. Sama kyky löytyy muuten tästäkin pelistä.

Teknisesti peli saa melkein puhtaat paperit. Arvioidun Xbox 360 -version latausajat ovat kohtuulliset eri alueiden välillä, ja peli pyörii sulavasti suurimpia taisteluita lukuun ottamatta. Harvinainen hidastelu ei vähennä peli-iloa. Pelissä on satunnaisia bugeja ja se kaatui myös pari kertaa, pelituntien määrän huomioon ottaen varsin harvoin. Tekoälykään ei muista aina kääntää itseään päälle, ja hahmojen reitinhaku on välillä... Luovaa.

Äänimaailmasta löytyy paljon hyvää, vähän huonoa ja runsaasti hienoja yksityiskohtia. Perusteet ovat kunnossa. Aavoilla lakeuksilla tuuli tuivertaa, ja jostain kauempaa kuuluu hermostuttavaa, eläimeksi luokiteltavan otuksen äännähtelyä. Musiikkivalikoimasta löytyy riemastuttavan 1950-lukulaisia kappaleita kahdelta eri radiokanavalta, joilla on muuten myös juonellinen tarkoitus, sekä taisteluita tai tapahtumapaikkoja pohjustavaa tunnelmamusiikkia. Galaxy News Radio -niminen kanava lisäksi raportoi pelaajan tekemisistä kappaleiden välissä. Muuten mukavat välijuonnot alkavat valitettavasti toistaa itseään etenkin pelin alkupuolella, kun pelaaja ei ole vielä saanut paljoa aikaan.

Ulkoasun lisäksi koko taistelusysteemi on mennyt lähes kokonaan uusiksi. Kaksiulotteisten Falloutien selkäranka oli toimintapisteiden rajoissa käytävä täysin vuoropohjainen taistelu. Kolmonen ei täysin hylkää vuoropohjaisuutta eikä toimintapisteitä, vaan muuntaa ne V.A.T.S. -järjestelmän (Vault-Tec Assisted Targetting System) avulla uuteen uskoon. Uudessa järjestelmässä pelaaja voi pysäyttää normaalisti reaaliajassa käytävän räiskinnän tai mäiskinnän. Sitten pelaaja voi valita rauhassa ketä ampuu ja mihin kohtaan tähtää. Toimintoja voi ketjuttaa viiveellä palautuvien toimintapisteiden rajoissa. Järjestelmä mahdollistaa joustavan taistelemisen, jossa kepoisemmat viholliset voi napsia hengiltä reaaliajassa ja suorittaa tiukemmat tilanteet taktisemmin ja tarkemmin.

Tämä on mainos:

Kontrollien kauneusvirheenä aseiden ja esineiden pikavaihto on epätäsmällistä ainakin Xbox 360:n epätarkan ristiohjaimen takia. Kulmiin sijoitetut pikavalintapaikat eivät löydy helposti.

Aseista löytyy mukavasti valinnanvaraa pistooleista laserkivääreihin ja raketinheittimiin. Lähes jokaisella torrakolla tuntuu olevan järkevä käyttötarkoitus, ja etenkin itse rojusta kasattavat viritykset ovat hilpeän Mad Max -henkisiä. Oma suosikkini on ratakiskonauloja ampuva kanuuna. Kuten pelin rappioteemaan sopii, tavarat kuluvat käytössä. Realistisesti niitä ei voi korjata pelkällä pyhällä hengellä, vaan niiden parempaan kuosiin saattamiseksi pitää hankkia tavalla tai toisella toinen samanlainen tai samankaltainen esine. Hyvässä kunnossa oleva ase ampuu nopeammin ja tekee enemmän vauriota. Jos korjauskykyyn ei halua panostaa, osa kauppiaista voi tehdä homman pelaajan puolesta palkkiota vastaan. Kaikenlaista rojua kerääntyy myytäväksi ja väsättäväksi jatkuvasti, ja hommassa on vahva vaihdantatalouden tuntu.

Fallout 3 on kokonaisuutena onnistunut pelisarjan siirto tämän päivän pelikoneille ja pelaajille. Postapokalyptinen, karu ja samalla vinksahtanut maailma on vahvasti läsnä kaikessa, ja pääjuoni pitää pelaajan motivoituneena. Pikkuasioista voi aina valittaa, mutta jos ohjaimen kädestä laskettuaan huomaa kuuden tunnin kadonneen päivästään, ovat pelin tekijät tehneet paljon oikein.

Fallout 3
Fallout 3
Fallout 3
Fallout 3
Fallout 3
Fallout 3
Fallout 3
Fallout 3
Fallout 3
Fallout 3
Fallout 3
Fallout 3
Fallout 3
Fallout 3
Fallout 3
Fallout 3
Fallout 3
Fallout 3
Fallout 3
Fallout 3
09 Gamereactor Suomi
9 / 10
+
vahva tunnelma, pelisarjan henki tallella, valinnanvapaus, hahmonluonti, taistelu toimii
-
muutama bugi, aseenvaihto, epätasainen ääninäyttely
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Käyttäjäarviot

  • ZillionJape
    Pelattu alustalla: Xbox 360 Mitä minä edes ajattalen? Miksi arvostelen peliä josta ei todellakaan ole mitään sanottavaa? Kaikki on jo sanottu!... 9/10
  • modernipoika
    Fallout 3: Tuhoutuvan maan toivo Fallout 3 on sarjansa toiseksi uusin tuotos heti New vegasin jälkeen. Jos joku ei tiedä, Fallout sijoittuu... 8/10
  • FallenStar14
    Fallout 3 - Pysähtyneisyyden aika (HUOM! Arvosteltavana on FO3:n GOTY-versio, jossa ovat kaikki siihen julkaistut 5 lisäosaa!) Vuosi 2277. Olen... 9/10
  • Mooller
    Fallout 3 on peli joka sijoittuu tilanteeseen mitä tapahtuisi jos ydinsota syttyisi? Peli alkaa vuona 2277.36 vuotta fallout 2 tapahtumien... 8/10
  • Joni Hämäläinen
    Itse nautin suuresti Fallout sarjan peleistä, lähinnä teeman takia. Sytyin Fallout pelille heti kun pääsin nuorena jantterina sitä tahkoamaan... 9/10
  • psilocybe777
    vuoden peli. bethesda ei petä odotuksia, paras peli sitten oblivionin! pakko-ostos kaikille RPG-genren ystäville an jaksa enempää kirjoittaa... 10/10
  • metal8585
    En ole koskaan pelannut ensimmäistä että toista fallout sarjan osaa,mutta tämä kolmas avasi silmäni totaalisesti ja samalla fallout:en maailman... 10/10

Aiheeseen liittyviä tekstejä

Fallout 3Score

Fallout 3

ARVIO. Kirjoittaja Matti Isotalo

Ydinsodan jälkeinen maailma on rujo paikka. Yhtä rujoa olisi, jos tietokoneroolipelien klassikkosarja olisi pilattu epäonnistuneella jatko-osalla. Niin ei ole onneksi käynyt.

0
Fallout 3 modataan Fallout 4:n moottorille

Fallout 3 modataan Fallout 4:n moottorille

UUTINEN. Kirjoittaja Markus Hirsilä

Gamereactor on aiemmin raportoinut modista, jolla on määrä tehdä Fallout: New Vegas toimivaksi Fallout 4:n pelimoottorilla. Nyt tiedetään sekin, että myös Fallout 3 on...



Ladataan seuraavaa sisältöä