Far Cry 3

Epämukavaa. Tältä tuntui olla tunti Ubisoft Montrealin kanssa hotellihuoneessa. Syyllisinä eivät olleet studion väki, jotka ovat mahtavaa porukkaa, vaan näiden luomus. Far Cry 3 on nimittäin helvetin paljon pimeämpi viritys kuin olemme ajatelleetkaan.

Studiota täytyy kehua siitä, kuinka räiskintää on markkinoitu. Ensimmäinen herutus lupasi paluuta trooppiseen hiekkalaatikkoon, Far Cry 2:n kuivien ja hiekkaisien maisemien jäädessä menneisyyteen. Sitten tutustuimme psykopaatti Vaasiin, ja nyt, tämä...

Tämä oli kymmenen minuutin demopätkä ja kymmenen minuutin pelitestaus, 24 tuntia ennen kuin muu maailma pääsi näkemään uusimman version Far Cry 3:sta. Peli teki yksinkertaisesti vaikutuksen.

Lyhyt versio: Kauhistuneen losilaisen reppuretkeilijän Jasonin päällä on puolipukeinen, raskaasti tatuoitu nainen, joka kuiskii tälle uskostaan Jasonin taistelijankykyihin. Seksuaalista, tribaalista, symbolista. Jasonista tulee yksi rakyateista, saaren viidakkosotureista, jotka taistelevat Vaasia vastaan. Jousi ja veitsi käsissään tämä raivaa tiensä läpi sotilaista, melee-hyökkäysten ketjuttuessa toisiinsa. Raivoisa tulitaistelu. Häiritsevä ansa, joka voisi olla Jokerin virityksiä Arkham Asylumista. Häikky välianimaatio, jossa hahmo tähtää kuviteltua Vaasia, vain nähdäkseen tämän muuttuvan Jasoniksi itsekseen, juuri kun liipaisinta vedetään.

Tällaisia temppuja on nähty peleissä ennenkin. Silti Jasonin "matka" on perinteistä väkivaltaa häiritsevämpi kiitos psykedeliaan taittuvien väripalettien, syvän bassovoittoisten musiikkien, sekä erityisesti erinomaisten hahmoanimaatioiden ja ääninäyttelemisen.

Tämä on ollut tärkeä teema kehittäjille, ja käsikirjoittaja Jeffery Joyohalem puhuikin siitä, kuinka pelaajat ovat hyväksyneet väkivallan luonnolliseksi osaksi pelejään. Teemme päätöksiä välittämättä tai ymmärtämättä niiden seurauksia, ja vaatii jotain todella karseaa, että pelaajat saa ravisteltua hereille. Cronenbergin History of Violenceen viitataan, ja se on varmasti toiminut myös inspiraationa.

Pelin tarjoama omalaatuinen dualismi on sukua Christopher Nolanin The Dark Knightissa nähdylle Jokerin ja Lepakkomiehen suhteelle. Vaas on jotain käsityskyvyn tuolta puolen, ja vaarana on, että tämän todellinen ymmärtäminen vetää meidätkin mukanaan pimeyteen.

Kirjoittaja mainitsi myös pelin lopusta, jossa tehdyt ratkaisut johtavat seuraamuksiin. Tämäkin on kuultu monesti aiemmin, mutta Joyohalemin aito innostus yhdistettynä demossa nähtyyn vahvaan kerrontaan saa minut vakuuttuneeksi siitä, että tällä kertaa se voi todella tehdä vaikutuksen.

Silti, tämä on edelleen Far Cry. Hiekkalaatikkomaailma, tulitaisteluja epämääräisten hökkeleiden seassa, sankkaa metsikköä, ja kuolema joka tulee veitsen, nuolen, luodin tai kynnen muodossa.

Tähän viimeiseen tutustuttiin demossa sotajoukon leirin keskelle häkkiin pistetyn tiikerin muodossa. Häkistä ammuttiin lukko, ja keltaisten ja mustien raitojen koristama pyörremyrsky kaiversi tiensä vihollisten lävitse... ennen kuin sen mielenkiinto siirtyi pelaajaan.

Luontokappaleet ovat satunnaiselementti Far Cry 3:ssa, ja saalistajaan törmääminen viidakossa voi aina johtaa hengenlähtöön. Näitä voi myös koittaa usuttaa vihollisten niskaan, ja haavoittunut hemmo on omiaan vetämään nälkäisten eläinten huomion puoleensa.

Silti, se epämukavuus. Sinitaivaat ja vehreät viidakot ovat olleet Far Cryn käyntikortteja, mutta kahden ensimmäisen pelin tarinoita ei juurikaan enää muista. Myöskään uusittu Predator-versio ei oikein innostanut. Nyt maisemat toimivat taustoina tarinalle, ja jopa opitut kyvyt ikuistetaan tatuointeina hahmon käsivarsiin. Nämä ovat visuaalinen esitys hahmon statuksen kasvusta heimon parissa. Vaas on edelleen todella mielenkiintoinen, ja tämän suhde päähenkilöön on varmasti pelin lopussa olevan paljastuksen aihe. Studio ei paljasta korttejaan, mutta jos markkinointi jatkuu tähän malliin, on heillä vielä ässiä hihassaan.