Far Cry 3: Blood Dragon

Kahekskytluku oli aikakausi, jolloin sankarit olivat kyynisiä tappajia, väkivalta oli värikkään brutaalia ja taustamusiikki puski vuoren kokoisista syntetisaattoreista. Far Cry 3: Blood Dragon on sekä sisäpiirin vitsi että rakkauskirje tälle vuosikymmenelle. Pelaajan ikä ja tiedot aikakaudesta voivat pitkälti määrittää, kuinka paljon idea koukuttaa.

Blood Dragon on lainaa Far Cry 3:sta pelimekaniikat eikä oikeastaan mitään muuta. Kyseessä on itsenäinen ja digitaalinen julkaisu, joka on emopelin laajennuksen sijaan enemmänkin ylistyslaulu peleille kuten Bionic Commando ja leffoille kuten Escape from New York.

Luvassa on uusi päähenkilö, uusi maailma ja uusia aseita. Rex Power Colt on kyberneettinen soturi, jolla on asenneongelma ja visio huumevapaasta Amerikasta. Tämän äänenä toimii Michael Biehn, joka pyrkii tekemään pelissä parhaan Snake Plissken -imitaationsa. Toiminta sijoittuu "futuristiseen" vuoteen 2007 ja sen sotien repimään maailmaan, jota leipiintynyt armeijan komentaja uhkaa ohjusiskuilla. Colt on tietysti sattumoisin palvellut aiemmin kyseisen komentajan alaisuudessa. Työkaluina tällä reissulla toimivat laserkiväärit, muuntuva kiikarikivääri sekä niin vanhan koulukunnan haulikko, että siitä pitäisi roikkua hämähäkinseittejä.

Far Cry 3: Blood Dragon on melkoinen tyylilajien sekoitus, ja vaikuttaa siltä, että studio on pitänyt hauskaa kokeillessaan kuinka pitkälle konseptia pystyy venyttämään. Pelimekaniikka on modernista ensimmäisen persoonan räiskinnästä, mutta muodissa olevan kahden aseen valikoiman sijasta niitä onkin kahdeksan. Välianimaatiot ovat pikselöityjä ja dialogi kieli poskessa kirjoitettua, testosteronia ja kirosanoja pursuavaa läppää. Tutoriaalit ovat puolestaan hyvin itsetietoisia omasta turhuudestaan ja ärsyttävyydestään. Mukana on jopa tarjous maksullisesta lisäristä, joka pelaa pelin sinun puolestasi. Niin ironista kuin se onkin, tuntuu tämä kaikki peliltä, joka Duke Nukem Foreverin olisi pitänyt olla.

Kuten kaikissa huumoripainotteisissa peleissä, on mielenkiintoista nähdä kuinka pitkälle naurut kantavat, kun toiminta pyörähtää kunnolla käyntiin. Kahden tunnin elokuva voi olla lainauksia pursuava maratoni, joka ei ehdi vielä pitkästyttää. Kun saman venyttää kahdeksan tunnin räiskinnäksi, saattaa siitä jossain vaiheessa loppua höyry. Toistaiseksi olen päässyt pelaamaan paria tehtäväosuutta, joihin kuului helikopterista kuvattu raideräiskintä sekä tukikohdan putsaaminen sotilaista nuolien ja tulta hönkivien dinosaurusten avulla.

Dinosaurukset ovat pelin nimessä mainittuja verilohikäärmeitä. Ne ovat valtaisia tyrannosaurusta muistuttavia petoja, jotka vaeltelevat Omega Forcen voimakentillä suojattujen tukikohtien ympärillä. Tuliturpien näkökyvyssä ei ole kehumista, mutta niillä on tarkka nenä kyberneettisille sydämille, joka tulee selväksi jo varhain. Ruokinta-alueen ohitse täytyy hiippailla huomaamattomasti ja sitten heitellä dinoille vihollisilta irti revittyjä sydämiä ryntäyksien kilpistämiseksi. Sydämillä voi myös ohjata otukset vihollisten niskaan.

Lohikäärmeet ovat myös tarinan avain, koska läheisessä ohjustukikohdassa niiden verestä valmistetaan bioasetta sekä piikitettävää supervoimat antavaa seerumia.

Ensimmäisessä tehtävässä yritetään pysäyttää ohjuksen laukaisu. Avoimet alueet jäävät taakse, kun Colt etenee maanalaisen bunkkerin tunneliverkostoon, jota koristavat Connery-kauden Bondista tutut kaappitietokoneet ja loputtomat putkistot. Maisemat eivät ole yhtä mielenkiintoisia kuin neonvärien hallitsemassa ulkomaailmassa, mutta lineaarinen kenttäsuunnittelu sentään toimii tässä kontekstissa. Myös taisteleminen on todella hauskaa.

Haulikon raaka voima ja lähihyökkäykset paljastuivat minulle mieluisiksi. Vihollisia voi tiputtaa takaa ja ylhäältä tulevilla iskuilla, ja niitä voi myös ketjuttaa ohjaamalla Colt aina päin seuraavaa kohdetta. Loppuun voi vielä heittää shurikenin kaukaisempien vihollisten turmioksi.

Tarinan räväkästä luonteesta huolimatta myös hiippailua painotetaan. D-padin painalluksella päästään kybersilmänäkymään, jossa voi tägätä vihollisia. Näitä voi myös harhauttaa, kumma kyllä, heittämällä noppia pitkin lattiaa. Vartijat pystyvät kutsumaan apujoukkoja, joten piilopaikkojen välillä huiskiminen on tärkeää. Fiiliksiä voi myös kohottaa liukumalla suojaan genreen kuuluvalla tavalla.

Liikkuminen tuntuu kuitenkin hieman tahmealta. Tarjolla on onneksi paljon päivityksiä, joten äärimmäinen tappokone voi olla vain muutaman kokemuspisteen päässä. Avattavien lisäominaisuuksien lista on vaikuttava. Tarjolla on perinteistä kamaa, kuten enemmän kestopisteitä ja nopeampaa lippaanvaihtoa, mutta niitä tasapainottavat mahdollisuus pölliä viholliselta pistooli kesken taistelun tai nykäistä näiden kranaatista sokka ja sitten potkaista heppu kavereidensa keskelle.

Vitsi voi hieman haalistua kahdeksan tunnin aikana, mutta ainakin puitteet säilyvät tuoreena. Peliä tukee uskomaton musaraita, joka herättää muistoja mm. Terminaattorista tekemättä kuitenkaan suoria lainoja. Far Cry 3: Blood Dragon vaikuttaa nautittavalta hömpältä, joka käyttää emopelin mekaniikkaa luodakseen uuden ja omaperäisen kokemuksen. Tätä peliä pitäisi vähintään kunnioittaa siitä, että se uskaltaa olla näinkin erilainen.