Remedyn co-op-ammuskelu FBC: Firebreak on käsitelty Gamereactorin arviossa PS5-versiona jo aiemminkin, mutta entäpä, jos peliä haluaa pelata yksin? Vilkaisenkin nyt, miltä Controlin maisemissa ammuskelu tuntuu soolopelaajasta.
FBC: Firebreak pistää maksimissaan kolme pelaajaa ratkomaan erilaisia ongelmia Vanhimmassa Talossa. Kuusi vuotta Controlin tapahtumien jälkeen talossa on edelleen hirmuiset määrät hiss-otuksia, mutta sen ohella myös tulipaloja, rikkinäisiä johtoja ja vaikka mitä, joita korjaamaan pelaajaryhmä lähtee.
Pelin ja tehtävien rakenne on lähes suoraan samanlainen Left 4 Dead -pelisarjan kanssa. Jokainen kenttä on jaettu paloihin, jossa tehtävän seuraavaan osuuteen johtava ovi aukeaa vasta edellisten ongelmien ratkomisen jälkeen. Kun tehtävä on suoritettu, sukeltaa ryhmä takaisin samoihin ympäristöihin uusien korjauskohteiden perässä. Samalla toki ammutaan satoja ja taas satoja hiss-olentoja seuraavaan ulottuvuuteen.
Tehtävissä on ihan kivasti ideaa, eikä peli sinänsä pääse toistamaan kovin pahasti itseään. Tehtävien määränpäät poikkeavat toisistaan, minkä lisäksi myös tehtävien sisällä vaaditut suoritteet vaihtelevat jonkin verran. Pelin rakenteesta johtuen samoja tehtäviä vain joutuu pelaamaan uudestaan ja uudestaan, kunnes kokemuksen myötä myös varustetaso karttuu kovemmaksi.
Soolopelaajalle tarjolla on kaksi vaihtoehtoa: joko valikoista valittuun tehtävään lähdetään yksin ja satunnaiset pelaajat liittyvät hiljalleen mukaan, tai sitten Quick Play, jossa loikataan muiden pelaajien peliin satunnaisesti eteen tulevaan tehtävään. Quick Play on vaihtoehdoista se huonompi. Useamman kerran päädyin peliin, jota suorittamassa ollut pelaajaryhmä potkaisi minut pihalle saman tien. Toisena vaihtoehtona muut pelaajat ampuivat hiss-otuksien sijasta minut saman tien kun pääsin kenttään. Niinpä soolona aloittaminen on itsekseen pelaavalle parempi vaihtoehto.
Tehtäväkokonaisuudet kestävät todella pitkään, joten satunnaisia pelaajia onkin sitten lähes mahdotonta saada jäämään peliin mukaan kentän seuraavia osuuksia varten. Yleensä joukkio hajosi jo ensimmäisen suoritetun osuuden jälkeen. Toisaalta pelinä sinänsä FBC: Firebreak sopii satunnaisen joukkion pelattavaksi, sillä määränpäät ovat selkeitä, eikä joukkueen sisäinen kommunikaatio ole suinkaan välttämätöntä tehtävien suorittamiseksi.
Pelinä itsessään FBC: Firebreak on ihan kelvollinen, mutta ei juuri enempää. Vanhimpaan Taloon syöksyminen on toki hauskaa puuhaa ja kartoista löytyy vaikka mitä kivaa Controlista muistuttamaan. Myös pelin äänimaailmassa ja musiikissa on kivoja kaikuja takaisin. Pelimekaniikka on se, mikä ainakin vielä tässä vaiheessa kaipaisi vähän viilausta. Eri hahmoluokista käytännössä vain tulipalojen sammuttelija ja korjaaja ovat päteviä valintoja kolmannen hahmoluokan jäädessä vähän statistin rooliin. Myös toiminta itsessään on turhan perustasoista. Ammuskeli sitten haulikolla, revolverilla tai konepistoolilla, tuntuma on köykäinen ja tarvitsisi vähän painon tunnetta mukaan.
Mutta silti pelin parissa vierähti helposti tunti poikineen. Jotenkin kaikesta huolimatta Controlin ympäristö on viekoitteleva paikka toiminnalle ja tehtävät innostavat yrittämään. Jää nähtäväksi, eteneekö FBC: Firebreak päivitysten myötä uusiin suuntiin. Toivottavaa se olisi, jotta keskinkertaisuudesta päästäisiin todellisiin huippuhetkiin.
