Final Fantasy: The 4 Heroes of Light

The 4 Heroes of Lightin alku on dramaattinen, sillä pohjoisen paha noita Louhi on kaapannut Hornen kuninkaan tyttären Airen. Sankarimme Brandt ei moista suvaitse ja syöksyy suorinta tietä pelastamaan neitoa. Sankarijoukko kasataan jo matkalla Louhen linnaan, sillä Brandt kohtaa reissullaan ystävänsä Jusquan ja ritarin nimeltä Yunita. Lopulta prinsessakin löytyy, ja nelikko leipoo valtavalta linnulta näyttävää Louhia turpaan oikein olan takaa. Sankarimme suuntaavat takaisin Horneen juhlimaan, mutta kotikylään saapuessaan he huomaavat kaikkien muuttuneen kiveksi. Kaiken kukkuraksi kuningas on nyt puolestaan kadonnut. Ei auta kuin lähteä maailmalle asiaa selvittämään.

Uusin Final Fantasy -spin-off alkaa siis mielenkiintoisissa tunnelmissa, mutta sitten tahti hieman hyytyy. Juoni ei tarjoile kovin suuria yllätyksiä, ja sitä jaksaa seurata lähinnä sankareiden takia. He ovat nimittäin pelin ainoat jollakin tavalla mielenkiintoiset hahmot, ja heidänkin luonteensa rakentuvat lähinnä yhden äärimmäisen piirteen ympärille. Sen sijaan pelin koko muu maailma tuntuu väkisin kasatulta, eikä siinä ole tippaakaan elävyyttä. Yksikään paikka tai matkan varrella kohdattu henkilö ei jää mieleen, vaan kaikki hukkuvat samaan massaan. Kaikki uudet kaupungit ja paikat selitetään yhdessä lauseessa, joten niillä ei tunnu olevan historiaa tai edes sisältöä. Esimerkiksi aavikolla sijaitsevassa kaupungissa todetaan vain, että sen nykyisen tilanteen on aiheuttanut läheisessä luolassa majaileva hiekkapiru, joten voisivatko sankarit käydä sen listimässä. Näin suppean selityksen pohjalta ei pysty luomaan minkäänlaista mielikuvaa itse kaupungista tai sen asukkaista. Sama meno jatkuu kaikissa paikoissa, joten maailma tuntuu vain kasalta irrallisia paikkoja.

Pelimekaniikaltaan The 4 Heroes of Light on kuin kevytversio perinteisistä japanilaista roolipeleistä. Se ottaa vaikutteita hieman sieltä ja täältä, mutta mikään pelin osa-alueista ei ole kovin syvällinen. Pelin hauskin piirre on sen ammatteihin sidottu kehitysjärjestelmä. Sarjan aikaisempien osien tapaan pelistä löytyy erilaisia ammatteja, jotka kukin antavat hahmojen käyttöön omia kykyjään ja bonuksiaan. Ammatit on sidottu tiettyihin kruunuihin, joita parantelemalla hahmon käyttöön avautuu vielä enemmän kykyjä.

Pelin taistelujärjestelmä on hyvin yksinkertainen, mikä takaa sen, ettei omia hoksottimia kahinoissa tarvitse käyttää. Taisteluissa jokaiselle sankarille valitaan jokin toiminto, jonka tämä sitten suorittaa automaattisesti parhaaksi katsomallaan tavalla. Yleensä hyökkäykset ja parannustaiat menevät aivan oikeisiin osoitteisiin, mutta välillä tekoäly tekee myös typeriä virheitä. Taistelut soljuvat pääosin aivottomasti ohi, eikä niihin tarvitse kiinnittää huomiota. Ainoastaan pomoviholliset tarjoavat jonkinlaisen haasteen.

The 4 Heroes of Light sisältää myös ominaisuuden, joka tuotti ainakin minulle harmaita hiuksia. Hahmojen kantaman tavaran määrää on nimittäin rajoitettu todella armottomasti. Jokainen sankari voi kantaa vain viisitoista esinettä ja tähän määrään lasketaan myös aseet, panssarit ja erilaisiin taikoihin tarvittavat loitsukirjat. Koska mukaan mahtuu näiden lisäksi vain pari muuta tavaraa, joutuu lähimpään kauppaan palaamaan usein. Pelissä olisi voinut aivan hyvin olla rajoittamaton tila tavaroille, sillä se olisi vähentänyt turhaa ravaamista.

Final Fantasy: The 4 Heroes of Light jää kaiken kaikkiaan hyvin keskinkertaiseksi tapaukseksi. Hahmojen äärimmäisten luonteiden vuoksi tarinaa jaksaa seurata, mutta pelin maailma on täysin sieluton. Pelin ammattijärjestelmä on sen ehdoton valopilkku, sillä muut osa-alueet jäävät vajaiksi. Kaikesta haukkumisesta huolimatta pelin kyllä jaksaa pelata kerran läpi, mutta pelikokemus vain jää valjuksi.