Fire Emblem: Radiant Dawn

Fire Emblem -sarjan pääsisältönä on alusta asti ollut taktinen taistelu kevyillä roolipelimausteilla, eikä Radiant Dawn muuta kaavaa. Perinteisyydestään huolimatta pelillä on kuitenkin tarjottavaa myös ensimmäistä kertaa taktiseen taisteluun tutustuville.

Tarina on suoraa jatkoa sarjan edelliselle osalle, Path of Radiancelle. Begnionin valtakunnan ilkeät kenraalit pitävät valloittamiaan kansoja julman ikeen alla, pakkotyöllistäen ja sortaen näitä surutta. Aiemmin kukoistaneen Daeinin imperiumin raunioista nousee vihaisten nuorukaisten vastarintaliike, jonka tavoitteena on ajaa Begnionin sotilaat takaisin lähtökuoppiinsa. Tarina on Radiant Dawnin heikointa antia, sillä fantasiakliseitä kierrätetään surutta niin hahmojen taustoissa kuin äkkinäisissä juonenkäänteissäkin.

Heikko juoni unohtuu nopeasti taistelun päästessä vauhtiin. Peruspelimekaniikka on yksinkertainen. Pelaajan ohjattavana on vaihteleva määrä erilaisilla aseilla ja kyvyillä varustettuja sankareita. Tilanteesta ja hahmosta riippuen jokainen taistelija liikkuu, hyökkää ja taikoo yksi kerrallaan, kunnes kaikki mahdolliset siirrot on tehty. Kun jokainen taistelija on saanut siirtonsa tehtyä, saa vastustaja oman vuoronsa. Voittava taktiikka perustuu vastustajan liikkeiden ennakointiin ja eri hahmojen erikoisominaisuuksien hyödyntämiseen. Erityisesti alkupäässä taktiikka tosin muodostuu sanaparista yritys ja erehdys. Pelitilanteen voi kuitenkin tallentaa missä vaiheessa taistelua tahansa, mikä vähentää samojen kuvioiden toistamista.

Taktikointi on tarpeen sillä matka on pitkä ja vaikea. Pelaajaa vastassa on lähes aina vaihtelevan suuruinen ylivoima. Tekoäly rokottaa virheistä armotta jo keskivaikealla tasolla ja liian innokasta hyökkäilijää odottaakin vain aikainen kuolema. Helpoimmalla tasolla tilaa hengittää on huomattavasti enemmän, mutta läpihuutojutuksi peli ei silti latistu. Tiukkuudestaan huolimatta vaikeustaso on viritetty juuri oikeaksi, sillä tappiosta saa syyttää vain itseään ja uudella kierroksella aiemmat virheet osaa välttää. Kampanja on 44 tehtävää pitkä suoraviivainen putki. Olisin toivonut valinnanvaraa taisteluihin erityisesti vaikeammilla tasoilla, joissa saman vaikean tehtävän hiominen kerta toisensa jälkeen alkaa väkisinkin puuduttaa. Yhden tehtävän läpäisy kestää noin puolesta tunnista tuntiin, joten pelattavaa riittää. Tehtävien päämäärät vaihtelevat hieman vaikeustason mukaan, joka tuo osaltaan lisäintoa useampaan läpipeluukertaan.

Taistelun tauottua pysähdytään vastarintaliikkeen leirissä ostoksilla, seuraamassa pääosin dialogivetoista juonta sekä jakamassa taistelusta palkaksi saadut bonuspisteet ryhmän kesken. Tauoilla on iso merkitys, sillä ryhmän jokaista taistelijaa ei välttämättä saa seuraavaan tehtävään mukaan. Ryhmän keltanokkaisimmalle rääpäleelle ylimääräisten kokemuspisteiden ja aseiden antaminen saattaa koitua myöhemmin kohtalokkaaksi.

Pelin tekniikka on peräisin sarjan edellisestä, Gamecubella julkaistusta osasta ja on näin ollen vankkaa eilispäivää. Pelin visuaalinen suunnittelu on sitä vastoin hyvin onnistunutta ja paikoitellen Radiant Dawnin taide on kaunista. Wiin ominaisuuksia ei hieman omituisesti hyödynnetä juuri lainkaan, vaan ohjaaminen hoituu joko pitämällä wiimotea poikittain Super Paper Marion malliin tai vaihtoehtoisesti Classic- tai Gamecube-ohjaimilla.

Heikosta tarinastaan huolimatta Radiant Dawn on mainio esitys. Pelisysteemi toimii täydellisesti ja kiperä vaikeustaso pistää yrittämään. Lopputuloksena peli koukuttaa kunnon kevytstrategian tavoin pelaamaan vielä sen yhden vuoron. Pussit silmieni alla eivät valehtele.