Moniko meistä on joskus kyllästynyt siihen, että peleissä liki poikkeuksetta rikotaan, tapetaan, tuhotaan, särjetään, pilkotaan, raivotaan ja muutenkin keskitytään antisosiaalisiin taipumuksiin? Miksei voisi olla vaan nättiä ja kivaa? Onko mahdoton ajatus kehittää peli, jossa luodaan jotain kaunista ja herkkää? Flower opettaa, miten pienet ihmeet ovat niitä parhaita.
Flower alkaa harmaan asunnon harmaalta ikkunalaudalta, josta avautuu harmaan kaupungin harmaat kadut. Ainoat väriläiskät ovat viivana vilisevät autojen valot, mutta niistäkään ei ole kauheasti iloa. Ikkunan edessä istuu ruukussa nuutunut kasvi, johon keskittymällä päästään muistelemaan kukan elämää ennen ruukkuun päätymistä.
Kamera siirtyy kesäiselle mutta kelottuneelle niitylle, jossa kellertävä ruoho aaltoilee kevyessä tuulenvireessä. Nummen keskellä on pieni vihreä laikku ja siinä yksinäinen värikäs kukka, joka avautuessaan päästää yhden lehdistään tuulen kuljetettavaksi. Pelaaja on tämä tuuli.
Ilmavirran pelaaminen voi kuulostaa kummalliselta, mutta ohjailtavuus on toteutettu ilahduttavan yksinkertaisesti. Ruudulla on vain ilmassa kieppuva lehti sekä edessä avautuva viheriöivä nurmikenttä. Pelissä ei siis ole mittareita, ei lukuja, ei karttaa, ei mitään mikä harhauttaisi pelaajan katseen pois oleellisesta eli kauniista maisemasta. Ohjainta kallistelemalla puhuri kääntää suuntaa ja nappia painamalla se syöksähtää vauhdikkaasti eteenpäin. Pienen totuttelun jälkeen tuuli vaihtaa suuntaa tuosta vain.
Kentät ovat aakeita ja laakeita niittyjä, joissa kasvaa runsaasti värikkäitä kukkia. Pelaajan tarkoitus on lentää kukasta kukkaan, jolloin ne heräävät eloon ja värjäävät ympäristöään vihreäksi ja elinvoimaiseksi. Jokainen kosketettu kukka myös lahjoittaa yhden lehden lisää tuulen vietäväksi. Pian pelaajan ohjaama tuuli on värikäs kulkue, joka suhisee kiireettömästi edes takaisin. Kun kaikkia kukkia on hyväillyt, avautuu seuraava pätkä masentuneesta laaksosta, joka kaipaa piristystä.
On vaikea kuvailla sanoin, miten onnelliseksi Flowerin pelaaminen allekirjoittaneen teki. Peli on graafisesti yksinkertainen mutta samalla värikylläisyydessään hyvin kaunis. Äänimaisema on rauhallista tunnelmamusiikkia ja jokainen kukka soittaa sävelen, kun sitä koskee. En ole koskaan kokenut lentämisen tunnetta niin voimakkaasti, kuin ujeltaessani pitkin kivistä kanjonia, ilmavirran suhistessa korvissa ja avautuvien kukkien laulaessa sinfoniaa allani.
On väärin kutsua Floweria peliksi. Siinä ei ole juurikaan tehtäviä tahi tavoitteita. Mihinkään ei voi törmätä kohtalokkaasti, eikä pisteitä jaeta aikarajan alittamisesta. Flowerissa on vain runsaasti avointa tilaa, jossa tuulen lailla kiireettömästi kieppuminen paitsi rauhoittaa, saa väkisinkin hymyilemään. Flower on yksinkertaisesti onnellisin peli, johon minulla on ollut kunnia tutustua, ja koska sen saa vaivattomasti PlayStation Networkista, ei ole yhtäkään syytä miksi kenenkään pitäisi jättää tämä kokemus väliin.